sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Everesting 8848


Everesting 8848


“FIENDISHLY SIMPLE, YET BRUTALLY HARD.

EVERESTING IS THE MOST DIFFICULT

CLIMBING CHALLENGE IN THE WORLD.”


Kuulin Everesting-haasteesta ensimmäisen kerran syksyllä 2019. Tuolloin Tallinnan IM-kisa oli juuri käytynä ja juttelin treenikaverini Jarkko Kemppaisen kanssa seuraavista askeleista treenin suhteen. Hän oli tutustunut Everesting-pyöräilyhaasteeseen, jossa noustaan pyörällä yhdellä kertaa Mount Everestin korkeutta vastaava määrä eli 8848 nousumetriä itse valitussa mäessä. Taukoja saa pitää mutta nukkuminen ei ole sallittua. Pohdimme Oulun lähistöltä sopivia jyrkkiä nousuja ja mietimme millaisella logistiikalla pitkän treenin saisi toteutettua. Asuntoauto sopivan rinteen juurella vaikutti hyvältä ajatukselta ja Iso-Syötteen nousu mahdolliselta kohteelta. Mietimme myös kenet muut TriBase-treeniporukastamme saisimme houkuteltua mukaan. Kuittasin tuolloin ajatuksen kuitenkin kevyenä jutusteluna. Haaste kuulosti logistiikan ja valmistelujen puolesta helposti toteutettavissa olevalta mutta itse kiipeäminen pyörällä lähes mahdottomalta suorittaa.


Jäin kuitenkin pohtimaan asiaa. Vähän niinkuin Inception-leffassa ajatuksen siemen oli kylvetty eikä sitä saanut enää pois mielestä. “An idea is like a virus. Resilient. Highly contagious. And even the smallest seed of an idea can grow. It can grow to define or destroy you.” -Cobb


Talvella sivusimme aihetta Jarkon kanssa treenien ohessa silloin tällöin. Tarkempaa aikataulua mahdolliselle yritykselle ei kuitenkaan lyöty lukkoon eikä siitä lopullisesti sovittu missään vaiheessa. Ajatus oli koko ajan vähän kuin ilmassa ja taustalla. Vuoden 2020 kisakalenterissa minulla oli isoina kisoina aikataulutettuna Karhunkierroksen 83 km polku-ultrajuoksu toukokuun lopussa ja Tahkon Ironman Finland elokuun alussa. Näiden lisäksi kalenteriin ei oikein mahtuisi varovaisten arvioiden mukaan yli 14 tunnin nousurääkki.



Simple as that 

Keväällä tuli sitten korona. Kaikki omat kisani peruttiin ja siirrettiin seuraavaan vuoteen. Talven ja kevään aikana treenit olivat sujuneet oikein mallikkaasti ja FTP-testit näyttivät ennätyslukemia. Pohdin muutamaankin otteeseen, että mitähän tällä kisakunnolla sitten tekisi kun kaikki on peruttu. Kisajärjestäjät reagoivat koronakesään kivasti ja esimerkiksi NUTS-organisaatio järjesti virtuaalisia polkujuoksutapahtumia. Osallistuin näihin ja juoksin muutamia ylipitkiä treenejä virtuaalikisojen merkeissä. Tein keväällä myös pyöräkauppoja ja sain alleni kiipeämiseen soveltuvan kevyen Canyon Endurace maantiepyörän. Kesän pyörälenkeillä fillari kulki tosi hyvin ja ajelimme Vahvat Juoksijat -porukalla useita huippuja yhteislenkkejä pitkin Oulun lähialueita. Nämä Oulun maastothan ovat profiililtaan kaikki täysin flättejä mutta tuuli tuo mukavasti vastusta lakeuksillakin.



Suositut Vahvat Juoksijat -yhteislenkit


Suunnitelmasta teoiksi

Lopulta heinäkuussa kesälomalla ollessani Jarkko aktivoitui ja alkoi kyselemään että milloin sitä konkreettisesti tartutaan Everesting-haasteeseen. Lähes siltä samalta istumalta veimme suunnittelun loppuun, lukitsimme ajankohdan, valitsimme nousuksi Iso-Syötteen asfaltoidun jyrkkyydeltään n. 8,5 % olevan tien huipulle ja varasimme tukikohdaksi mökin Iso-Syötteen huipulta. En ollut itse koskaan noussut kyseistä nousua pyörällä. Meillä oli kuitenkin hyvät korkeuskäyrä- ja tehodatat Jarkon aiemmalta reissulta Iso-Syötteen Tribase-treenileirille jossa nousua oli hinkattu useamman kerran. Teimme nousu-yrityksestä myös TriBase-treeniporukallemme kohdistetun Facebook-tapahtuman joka ei kuitenkaan jostain syystä kerännyt lisäksemme muita osanottajia :)


Kun perus logistiikka oli selvillä, aloin perehtyä aiheeseen viimeistäkin yksityiskohtaa myöten. Oli selvää, että normaaleilla maantiepyörän välityksillä tehontarve jyrkässä 14,8 % loppunousussa olisi omaan FTP-tehoon suhteutettuna liian suuri ja välityksiä tulisi päivittää kevyemmäksi. Tässä tulikin eteen haasteita, Shimanon katalogista ei löytynyt tarpeeksi isoa takapakkaa maantiepyörään. Jarkon ansiokkaalla avustuksella rakensimme lopulta pyörääni 11-lehtisen 11-42 maastopakan ja MTB Oulu -ryhmästä löysin käytettynä sopivalla rangella olevan 9-speed XT-takavaihtajan. Road ja MTB -pakkojen leveys on eri ja lisäksi maastovaihtajan vaihtosuhde eroaa maantievaihtajasta. Lopulta saimme kuitenkin tällä setupilla 10 täysin toimivaa vaihdetta ja näin ollen ajokalusto oli valmis edessä olevaan koitokseen. Kävin vielä testaamassa “frankenbikeä” Iinatti bike parkin kukkuloilla ja totesin nousukyvyn jopa soralla vähintäänkin riittäväksi. Epäilin tuolloin, ettei keveintä välitystä Iso-Syötteen nousussa edes tarvitsisi käyttää. Jarkko puolestaan fiksasi omaan Focus Izalco Jellybelly-fillariinsa sramin katalogista löytyvän 11-40 maantiepakan ja lisäsi vaihtajan ulottuvuutta vaihtajakannakkeen wolftooth jatko-osalla.



Frankenbike testiajolla


Henkinen kantti

Lueskelin suorituksen alla useita tekstejä ja katsoin videoita haasteen aiemmin suorittaneilta tyypeiltä, joihin lukeutui useita entisiä ammattipyöräilijöitä kuten mm. Alberto Contador ja Phil Gaimon. Varsinkin Gaimonin video Everesting-ennätyksestä jäi mieleen kun mies oksenteli ajon jälkeen tien varressa ihan uupuneena. Lähes jokaisessa jutussa painotettiin, että haaste on massiivinen ja tulee viemään kaikki käytettävissä olevat fyysiset resurssit noin 6000 nousumetriin mennessä. Siitä eteenpäin suoriutuminen vaatii henkistä kanttia. Mieli keksii pitkän suorituksen kestäessä kaikki mahdolliset tekosyyt miksi homma kannattaisi jättää kesken. Nämä mieleen tulevat ajatukset ovat itsellekin jossain määrin tuttuja aiemmista Ironman-, polkujuoksu- ja umpihankijumppailuista, joten ne eivät tulisi vastaan täysin uutena juttuna. Everestingin säännöissä lukee myös, että haasteen suorittaakseen tulee selvitä siitä hengissä :) Aiemmin suurin yhdellä pyörälenkillä keräämäni nousumetrimäärä Kainuun vaaroilla oli 1345 m ja juoksemalla NUTS Pre X-Mas Uphill Party -mäkihulluttelussa Kempeleen Köykkyrissä noin 1900 m. Tämänkertainen haaste olisi paria kertaluokkaa suurempi enkä oikein saanut sitä edes hahmotettua itselleni kunnolla etukäteen.


Kiipeäminen ottaa pro-tason kuskeillakin koville - kuva Phil Gaimonin Youtube-kanava


Edeltävä viikko

Everesting-yritykselle valitsemamme ajankohta oli lauantai, elokuun 22. 2020. Koko edeltävä viikko oli ajankohtaan nähden lämmin. Britannian päällä pyöri voimakas myrsky, josta oli tulossa ennusteiden mukaan voimakkaita sateita Suomen ja Iso-Syötteen päälle lauantaina iltapäivällä. Päätimme jo keskiviikon maissa ennusteiden tarkentuessa, että aloitamme pyöräilyn niin aikaisin aamulla kuin sääennuste vaatisi. Varsinkin laskuissa vesisade olisi ikävää.


Saavuimme Syötteelle helteisessä kelissä perjantaina illalla hyvissä ajoin. Pidimme mökillä keskenämme pienimuotoisen pastapartyn ja lähdimme mäkeen testaamaan pyörät ja kalibroimaan mittarit. Suoritus tulee tallentaa ajotietokoneeseen yhtenäisenä harjoituksena. Sen perusteella suoritus tarkastetaan ja kuitataan virallisesti hyväksytyksi. Mittareiden latauksesta huolehtiminen tulisikin olemaan itse pyöräilyn ja energiahuollon ohella merkittävä osa suoritusta. Testilenkillä paljastui pari juttua: Nousu on todella kova. Jalat tuntuivat jo kahden testinousun ja 326 kerätyn nousumetrin jälkeen aika raskailta. Lisäksi mäessä oli paljon poroja. Jarkko meinasi laskea edellä mennessään ensimmäisessä laskussa poroon pahki ja välttyi törmäykseltä vain täpärästi.


Nousun profiili. Jätimme alun loivemman 4,5 % osuuden pois


Jarkko nousi testinousut todella vauhdikkaasti kun taas omat suunnitellut tehot edellyttivät jonkin verran hitaampaa nousuvauhtia. Meillä on noin 10 kg painoeroa Jarkon eduksi ja mäessä jokaisen lisäkilon nostaminen vaatii minulta enemmän watteja. Tässä vaiheessa edessä oleva 8848 nousumetrin kipuaminen ei tuntunut kovin hyvältä ajatukselta mutta pidin nämä mietteet omana tietonani. Jarkon nopeampi nousutahti mahdollistaisi sen, että hän tekisi 10000 nousumetrin suorituksen samassa ajassa kuin minä tekisin 8848 suorituksen. 10k nousumetriä oikeuttaa pääsyn Everesting hall of famen erityiseen High Roulers Society -kerhoon ja tämä on tietenkin tavoittelemisen arvoinen juttu.


Pasta party in the making


Laittelimme illalla kaikki ajovarusteet, varaosat, laturit ja energiat valmiiksi aamua varten. Levittelimme kaikki tavarat siten, että ne olisi mahdollisimman nopea ja vaivaton käyttää tarpeen mukaan, täytin mm. 8 pulloa urheilujuomaa valmiiksi. Sitten vielä viimeiset tarkistukset ja menimme nukkumaan noin kymmenen aikaan. Uni tuli oikein hyvin. Oma keskittymiseni oli jo parin päivän ajan ollut täysin itse suorituksessa. Tämä ilmeni mm. siinä, että matkalla mökille meinasin ajaa kaksi kertaa harhaan. Olen ajanut Syötteelle kymmeniä kertoja mutta nyt ajatukset olivat muualla. Onneksi Jarkko oli matkalla hereillä.





Fillarit viritetyllä voimansiirrolla


D-Day 22.8.2020

Heräsimme molemmat ilman herätyskelloa kolmelta aamuyöllä. Puuro kiehumaan ja ajokamat päälle saman tien. Puuroa, mehukeittoa, vehnäpaahtoleipää hillolla, pullaa ja kahvia. Olimme pyörien päällä aika tasan neljältä aamuyöllä. Oli pilkkopimeää mutta ilma oli ajankohtaan nähden lämmin. Auringon pieni punainen kajastus näkyi taivaanrannassa. Laskimme aloituspisteeseen ja käynnistimme mittarit. Itse tallensin ajon Wahoo Elemnt Boltilla ja varamittarina toimi Polar Vantage V.




Jarkko valmiina starttiin


Ensimmäiset nousut näyttivät aamupäivän kulun. Jarkko ampui matkaan huomattavasti nopeampaa ja näimme toisiamme aina laskijan tullessa nousijaa vastaan. Nousuvauhtien ero oli suunnilleen se, että minun noustessa kuusi kertaa huipulle Jarkko ehti nousta seitsemän. Aika pian alun jälkeen aurinko alkoi nousta ja tarjoili meille upean näytelmän vaaramaisemaan. Oma tuntemus ajosta oli loistava. Jalat tuntuivat vahvoilta ja yleensä herkästi kipuileva alaselkä ei ilmoitellut itsestään yhtään. Syke nousi tavoitewateilla VK1-alueelle mutta ei sen yli. Kaikki eteni täysin ennakkosuunnitelman mukaan. Tunnissa ehdin nousta ja laskea vähän yli kolme kertaa. Tämä tarkoittaisi taukoineen yhteensä noin 17-18 tunnin rupeamaa ja lopetusta noin yhdeksän-kymmenen aikaan illalla. Seitsemän nousun jälkeen juomapullo oli tyhjä ja siirryin ensimmäiseen huoltoon. Jarkko tuli tauolle samaan aikaan. Söimme jotain pientä, olin varannut omia lempiherkkujani ja tuolloin aamulla taisin syödä voisilmäpullaa.



Auringon nousu vaarojen takaa


Huollon jälkeen ajo kulki hyvin. Nousuihin löytyi hyvä rytmi ja nousun perusjyrkkyys alkoi tuntua uudelta normaalilta. Ainoastaan nousun loppujyrkkään piti keskittyä erikseen. Syötteellä oli viikonlopun aikana käynnissä myös maantiepyöräilyn SM-kisat ja niiden maali oli Iso-Syötteen päällä. Nousussa alkoi olla heti aamusta liikennettä järjestäjien ja huoltajien hoitaessa asioitaan. Nousujen aikana pääsi seuraamaan puhallettavien maalikehikoiden ja ajanottolaitteiden pystytystä. Auringon noustua keli lämpeni ja fiilis oli kaikkiaan mainio. Rytmitys koko aamupäivän oli suunnilleen seitsemän nousua ja huoltotauko. Otin urheilujuoman lisäksi geelin noin kahden nousun välein ja noin kolmen nousun välein söin puolikkaan energiapatukan. Olen jo vuosia käyttänyt pääasiassa High5:n energioita ja niin tälläkin kertaa.



Energiaa vuorokaudeksi


Jossain kohtaa noin 9 tunnin ja 4000 nousumetrin paikkeilla huomasin, että Jarkon nousuvauhti ei ollut ihan sama kuin aiemmin. Pian tapasimmekin huipulla ja Jarkko otti ylimääräisen tauon. Joku uusi energiapatukka oli meinannut tulla hänellä yläkautta takaisin ulkoilmaan. Kävin tuolloin vielä kerran alhaalla ja päätin mennä seuraavan nousun jälkeen tarkistamaan Jarkon tilanteen. Silloin sattui myös mukava yllätys kun valmentajamme Panu tuli rinteen juurella pyörineen paikalle ajamaan yhteisen nousun. Olin kuunnellut aamusta asti äänikirjaa ja tässä vaiheessa oli tosi mukava saada juttuseuraa nousuun. Menimme Panun kanssa yhdessä huoltoon ja Jarkon tilanne vaikutti siellä jo paremmalta. Hänellä oli kuitenkin imeytymisongelmia ja mahdollisesti jatkuessaan ne tulisivat katkaisemaan matkan. Söimme Jarkon kanssa molemmat jauheliha-makaroonimössöä ja päätimme jatkaa yhdessä tasavauhtisia nousuja.


Tämän pidemmän ruoka-/huoltotauon jälkeen aikaa oli kulunut noin 10 tuntia ja kuivimmat tulitikut oli molemmilta polteltu. Nousimme Jarkon kanssa muutaman yhteisen nousun mutta lopulta Jarkko totesi ettei pysty enää jatkamaan. Nesteet eivät pysyneet hänellä sisällä kaikista mahdollisista keinoista huolimatta. Tähän noin 5000-5500 nousumetrin kohtaan osui myös minulle koko reissun vaikein vaihe. Syke alkoi nousu nousulta vähitellen laskea ja tämän myötä myös tehojen ylläpitäminen tuli haastavammaksi. Jarkon keskeytys tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta. Tämä oli ollut yhteinen projektimme ja Jarkon keskeytys näin aikaisessa vaiheessa tuntui turhauttavalta ja epäreilulta. Samalla alkoi myös sataa todella kovaa ja kastuin litimäräksi yhden nousun aikana. Tummat pilvet peittivät taivaan ja mietin todella haluanko jatkaa yksin. Ja silloin, sillä hetkellä huomasin mitä peliä mieli alkoikaan pelata ja tähänhän olin varautunut. Palautin mieleen valmistautumisen, pyörän rakentamisen, talven aikana harjoitusvastuksella jauhetut treenit, sadat muut harjoitustunnit, vapaan viikonlopun - miksi nyt jättäisin pienen epämukavuuden takia leikin kesken. Olen itse valinnut tehdä tämän. Olen itse valinnut tulla tänne. Kyllähän se oli tiedossa etukäteen, ettei everestille kiivetä vihellellen. Ja niinpä jatkoin matkaa.


Seuraavien tuntien aikana kävin vaihtamassa sateeseen paremmin sopivat varusteet ja jatkoin jauhamista. Sitä se tässä vaiheessa oli. Tehot ja sykkeet olivat pudonneet aamun lukemista ja nyt pääsin kahdessa tunnissa noin viisi nousua ylös. Tämän jälkeen piti käydä vaihtamassa kuivat kamat mökillä. Jarkko otti huonovointisuudestaan huolimatta huoltajan roolin hienosti haltuun ja laittoi aina minun märät vaatteeni kuivauskaappiin seuraavaa vaihtoa varten. Minulle oli myös tarjolla lämmintä pizzaa ja kylmää colaa - ja oikeastaan mitä vain mieleen juolahtikaan, kaikkea löytyi. Haasteena oli se, että mikään ei tahtonut enää upota. Jossain vaiheessa lievä närästyksen tunne muuttui raastavaksi poltteeksi eikä ajoasennossa istuminen auttanut asiaa yhtään. Tien pinta oli märkä ja laskuissa piti jarrutella huomattavasti enemmän kuin aamupäivällä. Jossain vaiheessa illalla pysähdyin huipun läheisyyteen tien varteen ajatuksenani oksentaa maha tyhjäksi. Juuri siinä kohdassa sattui kuitenkin olemaan rakastunut pari käsikkäin istumassa kiven päällä, en ollut huomannut heitä kauempaa pimeässä illassa. En sitten viitsinyt laatata siihen ja luovuin koko ajatuksesta.


Keskiyön jälkeen aamuyön tuntien aikana ajantaju hämärtyi. Tuuli yltyi erittäin kovaksi ja huipulle pystytetyt maalirakennelmat kaatuivat. Tiheä sumu peitti huipun ja kasteli kaikki kamat. Onneksi puut suojasivat nousua ja muutenkin tuulen suunta oli viimeiselle jyrkälle osuudelle suotuisa. Äänikirjojen kuuntelu toi viihdykettä yksinäiseen puurtamiseen. Rytmi pysyi suunnilleen samana, viisi nousua eli noin 900 nousumetriä kahteen tuntiin ja lyhyt huoltotauko. Jarkko heräsi joka kerta kun konkoilin mökille ja tsekkasi olenko vielä tolkuissani jatkamaan. Selkä oli tässä vaiheessa tullut sellaiseen pisteeseen, että jos pudotin lattialle jotain niin en pystynyt sitä enää itse nostamaan ylös. Pystyin kuitenkin huolehtimaan mittarit laturiin, langattomien korvanappien vaihdon ja tein vielä pari pullollista energiajuomaa. Kaiken kaikkiaan toimintakyky säilyi hyvänä loppuun asti.  


Manuaalinen kirjanpito


Lopulta oli enää kaksi nousua jäljellä. Aloittaessani toiseksi viimeistä nousua kolmelta aamuyöllä tuli vielä yksi koitos eteen: katuvalot sammuivat ja täysi pimeys laskeutui Iso-Syötteen ylle. Otsalamppuni oli ollut lähes koko päivän päällä ja nyt siinä oli jäljellä enää lähilukuvaloksi tarkoitettu moonlight-teho. Sumu oli niin tiheää, että tämä lampun pieninkin tehoasetus sokaisi vain silmien edustan enkä nähnyt oikeastaan yhtään missä tie on. Nousussa tämä oli ok, vuorokauden mäkeä kivuttuani osasin ajaa sen ylös vaikka silmät kiinni. Viimeinen lasku alas sen sijaan oli pakko ottaa tosi rauhallisesti. Ja sitten koitti viimeinen nousu! Koitin puristaa kaikki mitä irti lähti mutta eihän se kovin railakasta menoa tässä vaiheessa enää ollut. Jyrkillä osuuksilla jouduin ajamaan mutkitellen tien laidasta laitaan, että pääsin eteenpäin. Tässä oli oma jännityksensä kun sakeassa sumussa ei nähnyt yhtään mitään. Lopulta viimeisenkin nousun huippu löytyi ja rullailin mökille väsyneenä mutta onnellisena. Otimme vielä sumun keskellä muutaman tuuletuskuvan ja se oli siinä: Everesting-haaste selätetty! 




Lopuksi 

Mittariin kertyi 9269 nousumetriä, matkaa 222 km ja ajoaikaa 18 h 56 min. Kokonaisaika oli 23 h 51 min, energiaa kului noin 14 000 kcal ja Polarin sykemittarin päivän aktiivisuuslukema oli 1400 %. Energiatarpeena tämä tarkoittaa 10 pulloa urheilujuomaa, muutama tölkki colaa, pari red bullia, ihan liian monta energiageeliä ja noin 10 energiapatukkaa. Lisäksi pullaa, mustikkapiirakkaa, karkkia, pizzaa, makaroonia jne. Jatkuva vuorokauden kestävä syöminen ajamisen ohella on oma taiteenlajinsa. Kaikkea mikä vain menee alas ja josta saa energiaa jatkaa. Olin varannut jääkaappiin oluen onnistuneen suorituksen kunniaksi mutta se jäi juomatta. En pystynyt heti pyöräilyn jälkeen ottamaan suuhun oikeastaan muuta kuin maitopohjaisen palautusjuoman ja se tuntui rauhoittavan vatsaa hieman. Kävin vielä pikaisesti suihkussa ennen nukkumaan menoa ja totesin selvinneeni urakasta ilman mitään rakkoja tai hiertymiä. Suihkun jälkeen kaaduin sänkyyn ja valot pimenivät saman tien.


Seuraavana päivänä olo oli ihan hyvä, jalat eivät olleet juurikaan kipeät mutta alaselkä oli kohtuullisen jumissa. Kävimme Jarkon kanssa katsomassa miesten SM-kisan maaliintulon Iso-Syötteen huipulla kunnon ukkosmyrskyn saattelemana. Lopuksi kamat autoon, mökin siivous ja heippa Syöte ensi kertaan.


Huipulla


Joku voi ajatella onko koko hommassa järkeä? Luin jostain hyvän vertauksen ammattilaispyöräilyyn: eihän vaikkapa Tour de Francenkaan etapeilla varsinaisesti kuljeteta mitään hyödyllisiä asioita tai tavaroita paikasta toiseen. Pääasiassa on ajaminen kuskien suorituskyvyn rajoja koetellen. Everestingin hienous on siinä, että toisin kuin Tour de France, se on kaikkien ulottuvilla. Kuka tahansa voi katsoa lähistöltä sopivan mäen ja koittaa saako kerättyä siinä tarvittavat nousumetrit yhdellä kertaa. Itselleni tässä oli kyse omien rajojen löytämisestä ja askeleesta niiden yli. En yhtään tiennyt olisiko tämä mahdollista. Hoidin valmistautumisen huolella ja tein kaikki omassa vallassani olevat asiat mahdollisimman hyvin. Lopulta mikään vuorokauden aikana vastaan tullut haaste ei ollut ylitsepääsemätön. Olin kaikkiaan 19. Everesting-haasteen suorittanut suomalainen. Ei meitä vielä ruuhkaksi asti ole. Jospa omat lapsetkin saisivat tästä esimerkkiä haasteisiin tarttumisesta.


Loppupohdintoina: tekisinkö jotain toisin?

  • Nyt vastasimme Jarkon kanssa pääosin huolloista itse. Olisi ollut ajankäytön kannalta parempi jos joku olisi ollut huoltopisteellä mm. lämmittämässä ruoat valmiiksi ja laittamassa mittarit laturiin sillä välin kun itse vaihtaa kuivaa vaatetta päälle. Nyt kaikki piti tehdä itse ja esim ruoan lämmityksestä mikrossa kertyi aina muutama minuutti lisää. Huoltotauoista olisi siis nipistettävissä paljonkin.

  • Huoltopisteen sijainti nousun päällä oli ok. Haasteena oli kuitenkin heti tauon jälkeen ajoittuva lasku ja varsinkin loppupuolella tämä alkoi käydä tosi pahasti niskaan ja hartioihin. Tauon jälkeen voisi olla mukavampi lähteä heti nousuun ja saada kroppa lämpimäksi ennen laskua. Ehkä siis huoltopiste mieluummin mäen juurelle kuin huipulle.

  • Pyörän välitykset tulee olla kunnossa valittuun mäkeen. Minulla välitykset riittivät mutta jarkolla 40-piikkinen takaratas pakotti käyttämään kovia tehoja viimeisessä nousussa. Tämä olisi todennäköisesti ollut tosi kova haaste loppua kohden.

  • Kaipasin seuraa matkan loppupuolella. Äänikirjoista oli jonkin verran viihdykettä mutta kaipasin monessa vaiheessa juttuseuraa. Olisi hienoa, jos kavereita kävisi kiipeämässä mukana vaikka parikin nousua silloin tällöin. Olin illan pimettyä vielä noin 6 tuntia yksin nousemassa ja laskemassa vesisateessa ja tiheässä sumussa. Tämä on riski myös turvallisuuden kannalta. Jos olisin vaikkapa kaatunut laskussa niin Jarkko olisi osannut tulla etsiskelemään vasta parin tunnin kuluttua. Muuta liikennettä yöllä rinteessä ei juuri ollut.

  • Valmistautumisessa pitäisi osata ennakoida kaikki mahdolliset ja mahdottomat eteen tulevat tilanteet. Tällä kertaa olimme varautuneet aika hyvin kaikkeen mutta silti esim. närästyslääkkeelle ja penkkiin kiinnitettävälle ass saver -takarapakaarelle olisi ollut käyttöä.

  • Etukäteen suunnittelin ottavani lyhyitä videopätkiä silloin tällöin ja kuvaavani muutenkin suoritusta päivän edetessä. Lopulta puhelimen kaivaminen taskusta ja käyttäminen märillä käsillä kesken nousun oli niin kova homma, ettei sitä tullut tehtyä. Jonkinlainen puhelinteline ohjaustangossa tai joku kaveri kuvaajaksi voisi olla ratkaisu tähän.

  • Mäen jyrkkä loppuosuus oli melko kova kiivettävä loppua kohden. Nousun tasaisempi profiili voisi olla suorituksen kannalta optimaalisempi.


Kokonaisuutena reissu oli osaltani oikein onnistunut. Lupauduin jo Jarkolle matkaseuraksi kun hän ottaa haasteesta revanssin lähitulevaisuudessa. Katsotaan riittääkö itselläni intoa tuolloin ottaa haaste uudelleen vastaan.




 

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Finntriathlon Tahko 2018 kisaraportti

Sportyfeel Finntriathlon Tahko 2018
Täysmatka: uinti 3,8km - pyöräily 180km - juoksu 42,2km


Tahko (kuva: Perttu Hietala)

Edeltäviä tapahtumia

Tahkon täysmatka oli kohdallani toinen täyden matkan kisa. Edellinen kerta oli Kööpenhaminan Ironman vuonna 2016. Sen jälkimainingeissa otin vähän etäisyyttä tri-hommiin. Köpiksen kisaa edeltävä vuosi meni sen verran triathlonin ehdoilla, että halusin harrastaa liikuntaa rennommin ilman pakko-fiiliksiä mistään tekemisistä. Meni melko pitkään, että sopiva harrastamisen taso löytyi. En missään välissä halunnut alkaa sohvaperunaksi mutta harjoittelu ilman fiksattua päämäärää oli hieman hapuilevaa. Kävin Köpiksen jälkimainingeissa juoksemassa vielä Kiiminki-maratonilla oman ennätykseni 3h 46min ja telemarkia tuli talvella laskettua kiitettävästi. Vuonna 2017 osallistuin numerolappu rinnassa ainoastaan umpihankihiihdon mm-kisoihin Pudasjärvellä helmikuussa.

Liikunta ja erityisesti kestävyysurheilu on mahtavaa. Syyskuussa 2017 osallistuin Salomonin polkujuoksukiertueen tapahtumaan Oulussa ja jäin melko pahasti koukkuun saman tien. Metsässä juoksun tuoma tunne on vertaansa vailla. Muutenkin säännöllisempi harjoittelu tuntui syksyn koittaessa taas tosi mukavalta. Ilmoittauduimme noihin aikoihin Vahvat Juoksijat -porukalla kesällä järjestettävään Lahden IM 70.3 kisaan ja virittelimme yhteislenkit käyntiin. Ilmoittauduin myös Karhunkierroksen polku-ultralle ja siinähän se kesän 2018 kisakalenteri alkoi hahmottua. Tässä vaiheessa täysmatkan kisaaminen kesällä 2018 ei ollut vielä lainkaan ajatuksissa.

Talven aikana treenit olivat hyvää tekemistä. Monipuolista jumppailua salilla ja pidemmät lenkit maastopyörällä tai hiihtäen. Vuoden vaihteessa virittelin tri-pyörän trainerille ja poljeskelin sitä säännöllisesti. Menin takaisin myös Oulun Uinnin vapaauintiryhmään ja sehän tuntui kuin olisi palannut kotiin. Uinti on istumatyöläiselle huippu laji.

Tahkoa edeltävät isommat kisat vuonna 2018 olivat Umpihankihiihdon MM-kisat helmikuussa (sijoitus 17.), Karhunkierroksen 55km polku-ultra toukokuussa (aika 7h 53min) ja IM 70.3 Lahti kesäkuussa (aika 5h 27min). Lahden kisan jälkeen kesä jatkui aivan upeana. Lämmintä riitti ja vedet olivat lämpimiä. Lenkkeily maistui ja aloin katsella loppukesän kisoja "sillä silmällä". Heinäkuun puolivälissä aloin vakavammin pohtia pitäisikö startata Tahkolla täysmatkalle. Tästä eteenpäin tein treenit melko tarkasti samalla kaavalla kuin 2016 ennen Köpiksen kisaa. Ilmoittautumisen jätin taktisesti kisaa edeltävälle sunnuntaille ettei homma menisi hampaat irvessä vääntämiseksi.

Kesän aiempia kisoja, Karhunkierroksen polku-ultran startissa Oulangalla toukokuussa


Tahko

Ajelin Tahkolle hyvissä ajoin kisaa edeltävänä perjantaina. Olin toki kuullut ja lukenut pyöräreitin mäkisestä luonteesta, mutta kyllä se vasta auton ratista paljastui koko komeudessaan. Tasaista kohtaa reitiltä on turha etsiä, napakoita nousuja löytyy senkin edestä. Perjantaina keli oli helteinen, onneksi kisapäivälle oli luvattu hieman inhimillisempiä lukemia.

Majoituin SPA hotellin suite-huoneistoissa. Ilmoittautuminen olikin kätevästi saman hotellin respassa ja sain hoidettua molemmat kirjautumiset samalla kertaa. Aulassa törmäsin Pro Victorian Arto Walliniin ja vaihdoimme muutamat kuulumiset. Mukava nähdä tuttuja täyden matkan kisaajia ja jutella viimeiset taktiikkaviilaukset kohdilleen. Virittelin pyörän kisakuntoon ja kävin ajamassa/juoksemassa sopivan verryttelyn. Kaikki tuntui olevan kunnossa kisaa varten.

Kisainfo oli illalla SPA hotellin salissa. Peruskauraa muuten paitsi tuomaroinnin osalta. Päätuomari lupasi antaa kaikille peesaajille armottomasti penaltia :) Olisi se varmaan tullut vähemmälläkin uhkailulla selväksi. Infossa törmäsin toiseen oululaiseen kisaajaan, hän on käynyt Tahkolla useamman kerran ja kertoili hyviä tarinoita matkan varrelta.

Kisainfo

Illalla kävin vielä katsomassa starttipaikan, uinnin rantautumisen ja tutustumassa T1/T2 logistiikkaan. Näihin aikoihin myös dynaaminen manageri-/huoltajakaksikko saapui paikalle ja sain autokyydin takaisin hotellille. Sittenpä ei ollutkaan muuta kuin varustepussien pakkaus ja rentoa oleskelua kämpällä.

Uinnin starttipaikka. Sillalta veteen ja lähtö vedestä.

Varustepussit valmiina aamua varten


Siellä juoksureitti menee - fiilistelyä kämpän parvekkeella (kuva: Perttu Hietala)


Kisapäivä

Aamulla kello oli soimassa 4.45 mutta heräsin omin aikoineni ennen kelloa. Puurot naamariin, varustepussit olalle ja pyörää katsastamaan heti kuuden aikoihin. Varustepussit paikoilleen, omat geelit omahuoltopöydälle ja vielä siirtymäreittien tsekkaus. Käveleskelin rauhassa starttipaikalle Piazzalle ja huoltojoukot olivat ilmestyneetkin sinne jo pyörineen. Aikaa oli reilusti ja ehdittiin vaihtaa kuulumisia muutaman kaverin kanssa. Kisan info tuli vielä järjestäjien puolesta toistamiseen ja sen jälkeen olikin aika kiskoa märkkäriä päälle. Kävin kastautumassa järvessä eikä muuta kuin odottelemaan starttia.

Aamukuudelta liikenteeseen (kuva: Perttu Hietala)

Aina yhtä edustava näky pikkasen kireässä uudessa uimalakissa (kuva: Perttu Hietala)


Uinti 1h 20min

Pari minuuttia ennen lähtöä kilpailijat komennettiin sillalle ja edelleen veteen. Sijoittauduin porukan keskivaiheille. Yhteislähtö oli vauhdikas mutta kilpailijat antoivat vedessä hyvin tilaa toisilleen. Edessä olisi pitkä päivä eikä lähtösuoran taistelulla olisi suurta merkitystä. Uinti lähti rullaamaan mukavasti. Aiemmin kesällä vaivannut käsien puutuminen ei vaivannut ja sain keskittyä omaan uintiin. Koitin ottaa pari kertaa hyötyä samanvauhtisten uimareiden peesistä. He kiemurtelivat sen verran, että päätin uida oman hyvän uinnin ilman peesailuja. Vahvuuteni on suuntiminen avovedessä, pystyn uimaan melko suoraan kohdetta kohti ja näin meni tälläkin kertaa. Toisella kierroksella tuuli tuntui voimistuneen ja aallot napsuivat terävämpinä kohti siltaa uitaessa. Sillan päältä bongasin kannustusjoukot. Peukut heille, sillan alta ja loppusuora rantautumiseen. Kisaa edeltävällä viikolla arvioin kisauinnin kestoksi 1.20 ja se osui nappiin.

Siirtykäähän sillalle (kuva: Perttu Hietala)

Startti (video: Perttu Hietala)


T1 oli etukäteen kisan jännittävin kohta. Olen kahdessa edellisessä kisassa krampannut uinnin jälkeen pahasti ja halusin välttää tämän. Esimerkiksi Lahden kisassa en pystynyt useampaan kilometriin menemään pyörän päällä aero-asentoon vatsakramppien vuoksi. Tällä kertaa vaihto sujui hyvin, ei kramppeja ja ei muuta kuin mäkimaastosta nauttimaan.

Patukoita taskuun ja pyörän päälle (kuva: Perttu Hietala)


Pyöräily 6h 8min

Pyöräilyn alussa sykkeet olivat koholla ja niitä ei alun nousuissa meinannut saada millään laskemaan. Malttia löytyi ja en lähtenyt höntyilemään, vaan pidin kiinni suunnitelmasta ajaa rauhassa 3-alueen sykkeillä. Tämä oli Tahkon reitillä välillä haastavaa, ylämäissä porukkaa lappoi ohi ja vastaavasti alamäessä minä ajoin usein heistä ohi. Wattimittari voisi olla sykkeitä parempi apu tasaisen tehontuoton seurantaan.

Pyöräilyosuudella tuuli yltyi melkoiseksi. Vauhdikkaissa alamäissä piti tosissaan keskittyä pitämään pyörä omalla kaistalla. Alamäissä 60km/h nopeudessa sivusta iskevä tuulenpuuska ravisti pyörää ihan kunnolla.

Yksi läheltäpiti-tilanne sattui noin pyöräilyn puolivälissä, kun puolimatkan kisaajat tulivat reitille. Kanssakilpailija ohitti minut erään nousun päällä, siirtyi heti ohituksen jälkeen eteen ja löi välittömästi jarrut pohjaan. Olisiko hänelle tullut rengasrikko tai joku muu tekninen ongelma juuri sillä hetkellä. Olin hereillä ja sain väistettyä mutta ainekset törmäykseen olivat olemassa.

Kesällä jonkin verran vaivanneet alaselkäkivut eivät pahemmin vaivanneet ja pyöräosuus eteni omalla painollaan. Matkan aikana söin kolme energiapatukkaa, 12 geeliä ja join yhteensä kolme pulloa mietoa urheilujuomaa. Tavoitteena ollut 30km/h keskinopeus ei ihan toteutunut, mutta lähelle osui. En olisi paljon enempää näihin maastoihin pystynyt puristamaan.

T2 oli iisi juttu. Pyörä telineeseen, pikanauhoilla varustetut lenkkarit jalkaan, lippa päähän, muutama geeli taskuun, nopea visiitti bajamajassa ja ei muuta kuin baanalle.

Juoksuun lähtö (video: Perttu Hietala)


Juoksu 4h 38min

Olin tänä vuonna juossut enemmän kuin aikoihin. Etukäteen suunnitelin juoksevani maratonin hieman yli neljään tuntiin. Juoksun eka kymppi kulkikin varsin mallikkaasti ja kaikki vaikutti hyvältä. Ja sitten se iski - seinä. Olikohan syynä vähäisempi harjoittelun määrä vai mäkinen pyöräily, yhtäkkiä en päässyt enää mihinkään. Vauhdit painuivat kuuden minuutin päälle ja homma alkoi tympäistä. Vaikka harjoitustunteja ei ollutkaan vyöllä ruhtinaallisesti, olin ajatellut että ainakin juoksu tulisi tänään kulkemaan hyvin.

Onneksi juuri synkimpään kohtaan kannustusjoukot osuivat paikalle ja kehuivat hyvännäköistä menoa :D Pieni valkoinen valhe sopivasti tarjoiltuna sai tunnelman kohoamaan ja homma alkoi taas rullata. Olo sinällään oli koko juoksun ajan aivan hyvä. Nesteet imeytyivät, vatsa tuntui normaalilta eikä kovia jalkakipuja tullut. Vauhtia ei vain tällä kertaa löytynyt lisää vaikka kuinka laitoin jalkoja toisen eteen.

Viimeisellä kierroksella kaikki huolet haihtuivat ja maalisuora alkoi häämöttää. Kokonaisuutena vuosi on ollut aivan mainio. Triathlon harrastuksena antaa suuria tunteita ja mahdollistaa monien muidenkin lajien harrastamisen. Kiitin viimeisellä kierroksella jokaisen juomapisteen henkilökuntaa huippuduunista kisan aikana. Myös perimmäisen mutkan porukat pitivät mahtavasti fiilistä yllä mm. saippuakuplien ja mainioiden kannustushuutojen saattelemana. Mahtavaa!

Vielä viimeisen kerran lahden ympäri ja sillalle. Edessä olisi enää Piazzan nousu ja kurvaus maalisuoralle. DJ:n levylautaselta pärähti soimaan Iron Maidenin Run to the Hills, mikäpä sopisikaan paremmin Tahkon kisan päätösbiisiksi. Viimeisen kerran etä-high-five kuuluttajakaksikolle, askelluksen täsmäyttäminen siten, että kello pysähtyy tasalukuun 12.15:00, mitali kaulaan, chippi pois - ja siinäpä se :) Täysmatka toisen kerran nautiskellen maaliin. Olen Suomen Teräsmies. Olo täysmatkan maalissa on vertaansa vailla. En pysty tätä oikein kuvaamaan, se pitää kokea itse.

Maalissa! (kuva: Perttu Hietala)

Lopuksi

Suuret kiitokset Hanna-vaimolle ja lapsille, harrastuksiin käytetty aika on usein pois perheen yhteisestä ajasta. Toivottavasti nämä iskän tekemiset sytyttävät sopivasti innostusta urheiluun myös lapsissa. Kiitos isä ja äiti. Erityiskiitos Lets gou -kavereille Jyrki ja Perttu huippu manageroinnista ja kannustuksesta reitin varrella. Reissu olisi ollut täysin toisenlainen ilman teidän mahtavaa seuraa. Arvostan.

Managerit/kannustajat asemapaikalla

Tahko on erinomainen kisakeskus. Startti, vaihtoalueet ja majoituspaikat on saatu sovitettua hienosti lähekkäin ja kaikki logistiikka on helppo järkkäillä. Finntriathlonin järjestelyt ovat maailmanluokkaa ja huoltopisteiden vapaaehtoiset tekevät työtä suurella sydämellä. Isoin ero esimerkiksi Kööpehaminan Ironman-kisaan on yleisön vähäinen määrä. Minuakin oli maalissa odottamassa vain omat huoltojoukot. Jokainen voi kohdallaan valita mitä kisailulta haluaa. Minulle Tahko oli tällä kertaa nappivalinta.




keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Ironman Copenhagen 2016 kisaraportti

KMD Ironman Copenhagen 2016

Täysmatka: uinti 3,8km - pyöräily 180,2km - juoksu 42,2km

Kööpenhaminan Ironman oli minulle ensimmäinen triathlonin täyden matkan kisa. Kisaan valmistautuessani oli mukava lukea muiden kokemuksia vastaavasta koitoksesta. Kirjoittelin tämän tekstin jakaakseni omia kokemuksiani itse kisasta mutta myös hetkiä matkan varrelta kohti elämäni kovinta haastetta urheilun parissa.


Johdanto

Triathlonin täysmatkan suoritus, mistä se idea oikein tuli? Tiedostin ensimmäisen kerran kyseisen urheilusuorituksen olemassaolon suunnilleen 90-luvun vaihteessa jolloin olin noin 10-vuotias. Meille tuli tuolloin Apu-lehti ja sieltä bongasin Pauli Kiurun haastattelun Hawajin Ironman-kisasta saadun pronssimitalin jälkimainingeissa. Kyseisen jutun kuvissa Pauli esiintyi värikkäässä kisa-asussaan Hawajin maisemissa. Suorituspaikka, erikoinen asu ja törkeän ruma lippalakki jäivät pikkupojan mieleen. Suoritusmatkat tuntuivat tuolloin täysin saavuttamattomilta, eihän kukaan esimerkiksi pystyisi pyöräilemään 180km. Neljän kilometrin uintia tai maratonjuoksua tähän yhdistettynä ei pystynyt edes hahmottamaan.

kuva: paulikiuru.fi


Vuodet vierivät ja erinäisten käänteiden jälkeen vuonna 2014 löysin itseni Joroisten Finntriathlonin puolimatkan starttiviivalta. Olin treenaillut itsekseni, kalusto ja varusteet olivat hinnat alkaen mallia ja haaveena oli kuuden tunnin alitus. Kisa meni hyvin, aikatavoite alittui reilusti ja maalissa olo tuntui teräsmieheltä. Tuolloin taisin heti kisan jälkeen myös vannoa, että täyden matkan suoritukset jätetään muiden hommiksi. Muutama päivä kisan jälkeen alkoi kuitenkin tuntua, että ei puolimatka itse asiassa ollutkaan kummoinen haaste sen rasittavuuden suhteen. Ehkä se täysi matka pitäisi sittenkin ottaa harkintaan.

Talvella/keväällä 2015 harjoittelin tavoitteellisemmin ja pyrin hakemaan kesän 2015 puolimatkan kisaan vauhtia kovemmista treeneistä. Muutama virhevalinta varusteiden suhteen ja liika innostus treenikaudella aiheuttivat rasitusmurtuman oikeaan sääreen ja kivuliaan rasitusvamman vasempaan polveen joten juoksutreenejä ei käytännössä pystynyt tekemään kesällä ollenkaan. Vaivoista huolimatta kausi huipentui Joroisten puolimatkan kisaan ja omaan ennätykseen 5h 22min. Kisan jälkimainingeissa täyden matkan suoritus Tahkolla olisi houkutellut kovastikin mutta vammojen vuoksi tämä jäi tekemättä. Ajatus täyden matkan suorituksesta jäi kytemään edelleen.

Ilmoittautuminen, valmistautuminen ja harjoittelu


Ilmoittautuminen Kööpenhaminan Ironman-kisaan oli itse asiassa melko pikainen juttu. Kalmarin Ironman-kisaan elokuussa 2015 osallistunut treenikaverini ja tri-hommieni suunnannäyttäjä Jarkko oli hehkuttanut hyvin järjestettyä tapahtumaa. Hän myös ilmoittautui saman tien Kööpenhaminan kisaan 2016. Tapahtumat myydään äkkiä täyteen, joten pikaisen vaimon kanssa käydyn neuvonpidon jälkeen huomasin ilmoittautuneeni kisaan ja samalla lyöneeni treenisuunnitelmat lukkoon vuodeksi eteenpäin.

Oli selvää, että tarvitsisin Ironman-projektiin ammattimaista valmennusapua. Tähän tehtävään löytyi Marko Määttä, joka vakuutti heti ensi tapaamisessamme meriiteillään ja asenteellaan. Tein tuolloin myös päätöksen, että en lähtisi kisaan retkeilemään ja asetin tavoitteeksi selkeästi 12 tunnin alituksen.

Motivointia kisajärjestäjältä. Kuva: Ironman Denmark

Harjoittelu lähti käyntiin valmentajan johdolla varsin maltillisesti. Olin 2015 syksyllä lähes kaksi kuukautta kipeänä ja koko projektin aloitus turhautti. Tilanne myös jalkojen suhteen oli edelleen huono, juoksuaskeltakaan en voinut ottaa enkä päässyt kunnolla edes kyykkyyn. Pitkät sauvakävely- ja maastopyöräilylenkit, hyppynaru ja tarkkaan valitut kuntouttavat salitreenit alkoivat kuitenkin pikku hiljaa tuottaa tulosta. Loppuvuodesta 2015 pääsin lopulta kiinni kunnon treenimääriin.

Treenit täyden matkan kisaa varten olivat kokonaisuutena haastavampia kuin mitkään aiemmat tekemiseni. Suurin haaste ei tullut treenien kovuudesta vaan ajankäytön suunnittelusta ja treenien sovittamisesta arjen ruuhkavuosia elävän lapsiperheen arkeen. Kasvaneen kokonaiskuormituksen myötä myös fysiikka oli koko ajan lujilla ja mm. juoksulenkkien pituudet oli pakko pitää lyhyenä. Suuri apu harjoittelussa olivat Vahvat Juoksijat -treenikaverit, joiden kanssa pitkätkin lenkit sujuivat kuin siivillä.

Vahvat Juoksijat 2016 Vuokattihiihdon startissa

Vuoden vaihteen tienoo sujui treenien suhteen erinomaisesti ja ensimmäinen pilkahdus kunnon kohoamisesta oli vauhdikkaasti sujunut Vuokattihiihto maaliskuussa 2016. Suunnilleen näihin aikoihin myös uinti alkoi kulkea todella hyvin ja motivaatio oli huipussaan. Kevät ja kesä pitävät sisällään lukuisia hikoiltuja tunteja ja tuhansia kilometrejä eri välineillä edeten. Pystyin toteuttamaan harjoitusohjelman oikeastaan täysin suunnitelman mukaan ja treenit menivät hyvin perille. Kevään ja kesän kohokohtina Terwamaratonin puolikas toukokuussa aikaan 1.42, Voimarinteen puolimatkan kisa heinäkuussa aikaan 5.22 ja 200+ km pyöräily elokuussa ilman ongelmia. Näistä jumppailuista voisi joskus kirjoitella erikseenkin mutta tärkeimpänä treenien tuloksena oli tunne siitä, että olen valmis täydenmatkan kisaan.

Vähän röykkyinen reittivalinta tri-pyörille?

Kööpenhamina

Iltakävelyllä hotellin kulmilla

Saavuimme Kööpenhaminaan pari päivää ennen sunnuntain kisapäivää. Perjantaina oli ohjelmassa kisainfo ja lauantaina pyörän katsastus ja luovutus vaihtoalueelle. Ironman-organisaation tapahtuman ympärille rakentama oheisohjelma, expo-shoppailu ja muu ”hulabaloo” olivat ensikertalaisen silmin aivan mahtavaa. Koko kaupunki tuntui vilisevän Ironman-reppuja kantavia jännittyneitä ja keskimääräistä hyväkuntoisemman oloisia miehiä ja naisia.
Kisainfo

Expo

Oma paikka räkissä löytyi

Muutama fillari jo mestoilla


"Swim start is ready. I am ready. Huomenna Äsähtää!"


Kisa-aamuna herätyskello soi neljältä. Kävimme Oulun porukalla hakemassa kevyen aamupalan ja kuumaa vettä puuroa varten hotellin respasta. Hieman hymyilytti tilanne hotellin aulassa, jossa puolet porukasta tankkaa aamupalaa kisaa varten ja puolet haahuilevat takaisin yöelämästä ja nappaavat respasta pientä hiukopalaa. Kukin tyylillään.

Siirtymä keskustasta Amager Strandin uimastarttiin tehtiin ihan täyteen pakatulla metrolla. Tässä oli sama tilanne kuin hotellilla, puolet matkalla kisaan ja puolet matkalla neonvaloista kotiin. Joka tapauksessa metro oli niin täynnä, että perille saavuttuamme eräs suomalainen kisaaja pyörtyi asemalaiturille. Onneksi kaveri saatiin pian heräteltyä ja hänkin tokeni mukaan starttiin.

Uinti 1h 17min

Uintistartissa tunnelma oli mahtava! Musiikki soi ja kilpailijat valuivat rolling startilla veteen. Oma uinti lähti hyvin liikkeelle ja vauhti pysyi tasaisena koko matkan. Ruuhkaa ei käytännössä ollut muuta kuin parin käännöksen kohdalla. Haastetta uintiin toi melko sankka sumu. Välillä oli vaikea nähdä missä seuraava poiju sijaitsee. Amager Strandin laguunissa tapahtunut uinti oli melkoinen elämys. Vesi oli kirkasta ja vihertävän sävyistä. Laguuni oli aika matala, joten pohja näkyi koko ajan. Aamulla oli tiheä sumu ja aurinko kuulsi sumun läpi veden pintaan luoden veden alle aavemaisen näkymän. Oman mausteensa tähän soppaan toivat sadat meduusat, jotka onneksi eivät polttaneet osuessaan ihoa. Rantauduin ajassa 1.17 ja tämä osui mukavasti budjettiin.

Uinnin startti. Kuva: Ironman Denmark


T1 5min 57sec

Märkäpuku lähti päältä sutjakasti mutta sitten pyöräkenkiä vaihtoteltassa pukiessani kävi kisan ensimmäinen ja oikeastaan ainoa vastoinkäyminen. Kumartuessani kiristämään vasemman kengän solkea koko vasen kylki kramppasi yllättäen. Krampin löysäystä odotellessa/auki venytellessä meni useampi minuutti. Lopulta sain kengät jalkaan, pyörä löytyi ja ei muuta kuin muutamaksi tunniksi ”toimistoon”.

Pyörä 5h 32min

Pyörä hotellin "varikolla" lennon, kasauksen, testiajon ja säätöjen jäljiltä valmiina kisaan

Kisajärjestäjä varoitteli infossa tanskalaisilla teillä esiintyvän kiviaineksen eli piikiven renkaita puhkovasta vaikutuksesta. ”Lepotilassa” nämä flintstonet ovat terävä kylki tiehen päin eivätkä tällöin uhkaa pyöränrenkaita. Sateella flintstonet kääntyvät kuitenkin terävä kulma ylöspäin ja kaivautuvat renkaisiin tehokkaasti. Itsekin tutustuin ilmiöön lauantain pyöräntsekkauslenkillä, jonka jälkeen sain kaivella kivensiruja renkaista. Pientä jännitystä renkaiden suhteen ilmassa siis.

Pyörä lähti hyvin liikkeelle. Reitti tulisi olemaan muutama kilometri kaupunkiajoa, jonka jälkeen 2 kierrosta Kööpenhaminan pohjoispuolella ja tämän jälkeen taas kaupunkisiirtymä T2  vaihtoon. Vauhtia olisi ollut vaikka kuinka. Keli oli mainio, alkupätkällä oli mukavasti myötätuulta ja sain painaa lähes koko ajan ohituskaistaa. Olin kuitenkin päättänyt etukäteen pysyä suunnitelmassa sykkeiden suhteen ja noin 30km kohdalla sopiva ajorytmi löytyi. Vaan olihan hieno pyöräreitti! Ensin rantatietä pohjoiseen, tästä käännös vasemmalle sisämaahan maatilojen ja peltojen keskellä kumpuilevalle pienemmälle tielle. Paluu keskustaa kohti sisälsi metsäistä pätkää, paikallisteitä, pari isompaa nyppylää ja jopa pätkän moottoritietä. Paluuosuudella oli jonkin verran vastatuulta, erityisesti toisella kierroksella. Tämä yhdistettynä mäkisempään osuuteen laski hieman keskinopeutta.

Pyöräosuuden ensimmäisiä kilometrejä. Kuva: Lasse Seppänen


Matkan varrella näkyi kanssakisaajilla monenlaista ongelmaa: puhjenneita renkaita, katkenneita ketjuja ja yleistä hyytymistä. Yleensäkin ihmetytti useat todella pahalta kuulostavat ja ”räpättävät” kalliit pyörät, kannattaisi pitää kalustosta huolta. Omalla kohdallani pyörä oli etukäteen arvioituna vahvin laji ja sitä olin myös määrällisesti treenannut eniten. N.160km kohdalla alaselkä meinasi vetää jumiin mutta pari oikomista riitti ja pääsin ajamaan hyvällä tahdilla vaihtoon. Tuolloin 160km kohdalla olin myös jo tosi tyytyväinen siitä, että pyörä kesti niin hyvin koko siivun – kunnes hokasin että itse asiassa 20km on vielä melko pitkä matka vaikkapa kantaa pyörää :). Mieleenpainuvin kohta pyöräreitillä oli kahteen kertaan ajettu Geels Bakken nousu. Tämä ei itse asiassa esimerkiksi Kainuun maastoihin verrattuna ollut kummoinenkaan nousu mutta tanskalaisittain kohtuullinen nyppylä. Paikalliset olivat kerääntyneet nousun varrelle kannustamaan kisaajia sankoin joukoin ja nousua siivitti mahtava karnevaalitunnelma.

Geels Bakken nousun päällä


180km oli tällä kertaa mukava sunnuntailenkki. Pyöräosuuden onnistumiseen vaikuttivat todennäköisesti huolellinen valmistautuminen, pyörän huolto viimeisen päälle, uudet renkaat ja täysin oma huolto patukoiden, geelien ja urheilujuoman suhteen. En ottanut kisajärjestäjältä pyöräosuudella muuta kuin lopussa yhden pullon vettä, jota en sitten kuitenkaan edes hörpännyt (onneksi muuten en, pullosta löytyi sitä myöhemmin pestessäni sormen paksuinen harmaa limamöntti, yök). Join pyöräosuuden aikana 3 pulloa urheilujuomaa, yhden pullollisen sinne puristamiani geelejä ja söin 3 energiapatukkaa.

Noin 177km pyöräilyä takana. Kuva: Lasse Seppänen


T2 3min 37sec

Vaihtoon saapuminen oli nopea juttu. Pyörä luovutettiin vauhdista toimitsijoille ja samalla vauhdilla sai jatkaa suoraan vaihtotelttaan. Vaihdoin pikanauhoilla varustetut lenkkarit jalkaan ja päähän asettelin edellisenä päivänä exposta hankkimani ironman-aurinkolipan. Niska oli kärähtänyt auringossa pyöräosuudella ja pari ylimääräistä sekuntia kului aurinkorasvan lainaamiseen toiselta kisaajalta. Järjestäjän puolesta ei ollut aurinkorasvaa tarjolla. Kävin T2:lla myös WC:ssä ja eipä muuta kuin juoksemaan.

Juoksu 4h 16min

Juoksuosuus käytäisiin ihan Kööpenhaminan keskustassa noin 10km mittaisella reitillä, joka juostaisiin läpi 4 kertaa. Juoksu lähti käyntiin suunnitelman mukaan. Ihan alussa olin tosin hieman huolissani siitä, olinko unohtanut ottaa vaihdossa kierrosta indikoivan rannekkeen. Huoli helpotti kun kysäisin tästä kanssakisaajalta ja sain tietää, että rannekkeita jaetaan vasta n. 7km kohdalla :). Juoksua koskeva suunnitelma oli niinkin yksinkertainen kuin pitää sykkeet 4. alueella ja antaa mennä sen mitä koneesta vielä otettavissa on. Ensimmäiset 2 kierrosta tämä onnistui hienosti ja puolivälissä olin melko tarkkaan 4 tunnin maratonvauhdissa. Ensimmäiset 2 kiekkaa menivät niin helposti, että ehdin mietiskellä ettei tällainen täyden matkan kisa ole kovin kummoinen juttu. Maratonin loppuosa muutti kuitenkin ajatukset melko lailla toiseen suuntaan kun monenlaista jomotusta ja kolotusta alkoi tuntua.

Noin 15km jäljellä! Kuva: Lasse Seppänen


Kannustus reitin varrella oli jotain aivan uskomatonta. Eri arvioiden mukaan reitin varrella oli noin 200.000-250.000 ihmistä kannustamassa. Ihmiset huusivat kannustushuutoja kisaajien nimillä kun se nimi näkyy numerolapussa. 3. kierroksella oma vauhtini alkoi hieman hiipua ja sykkeet laskivat vaikka kuinka koitin laittaa jalkaa toisen eteen. 4. kierroksella vauhti hiipui vielä jonkin verran lisää. Fiilis oli kuitenkin mainio. Alkoi vaikuttaa siltä, että todellakin pääsen maaliin. Tätä koitin mielessäni toistella kun jokainen askel ja tärähdys alkoi tuntua jaloissa. Erityisen epämiellyttävä pätkä oli mukulakivillä juostava osuus. Mainio yksityiskohta reitillä oli suuri screeni, johon kotijoukot olivat voineet lähettää kannustusviestejä. Oli ihan mahtavaa saada terveiset lapsilta, sen siivittämänä seuraavat kilometrit eivät tuntunut missään. Ohitin juoksussa melko paljon porukkaa, erilaisia vaivoja näytti olevan todella monella krampanneista jaloista vatsavaivoihin. Juoksun energiahuoltona minulla oli geeli 20 minuutin välein ja urheilujuomaa tai vettä fiiliksen mukaan. Viimeisellä kierroksella kokeilin ottaa myös pari mukia kokista. Olin lueskellut foorumeilta, että se toisi vauhtia jalkoihin silloin kun mikään muu ei enää toimi. No ei sitä vauhtia tullut mutta ehkä hieman piristystä kuitenkin. Missään vaiheessa kisaa minulla ei ollut ongelmia nesteiden tai energian imeytymisen kanssa. Olin käyttänyt treeneissä koko kevään High5 urheilujuomaa, geelejä ja patukoita, joten vatsa oli tottunut niihin.

Ja vihdoin koitti aika kurvata maalisuoralle! Tuon suoran juoksu kohti maalia ihmisten hurratessa ja konfettien lentäessä oli jotain mitä en ole koskaan tätä ennen urheilu-urallani kokenut. Hetken tuntui kuin olisi ollut suuremmankin budjetin elokuvan sankari. Kaiken kruunasi kuulutus: Timo, You Are An Ironman! WOOHOO. Maalissa pääsin heti halaamaan vaimoani ja märyhän siinä pääsi. Kaikki sadat treenitunnit, treenien suunnittelut, aikataulutukset, pitkät harjoitukset, aamuheräämiset, ja nyt se on totta. Saavutin tavoitteeni - I am an Ironman! Melkoista tunteiden vuoristorataa pikakelauksella siis. Loppuaika 11h 16min 31sec.


Jälkikirjoitus

Kannattiko? Kyllä vain, päivääkään en tästä vuodesta vaihtaisi pois. Suorituskyvyn rajojen etsiminen, löytäminen ja niiden venyttäminen on hyvin palkitsevaa ja auttaa pärjäämään muuallakin kuin kisoissa.  



Itse ironman-kisa on äärimmäinen yksilösuoritus. Varsinainen treeni ja työ tehdään kuitenkin kisaa edeltävän vuoden aikana ja siinä koetellaan kuntoilijan lisäksi myös läheisten hermoja ja sietokykyä. Tähän loppuun ovatkin siis kiitokset todellakin paikallaan.

Kiitos Hanna-vaimolle ja vanhemmilleni harjoittelun mahdollisestamisesta. Pitkät lenkit, myöhäiset harjoitukset ja lapsiperheen arjen pyörittäminen vaativat paljon muiltakin kuin minulta. Kiitos Marko Määttä loistavasta valmennuksesta ja konsultoinnista kalustohankinnoissa. En olisi pystynyt tähän ilman sinun ammattitaitoista panostasi. Tavoite pysyi koko ajan kirkkaana mielessä ja sitä kohti edettiin selkein askelmerkein. Kiitos Perttu treeniseurasta ja keittiöpsykologiasta, sinun määrätietoisesta treenaamisesta oli hyvä ottaa mallia. Kiitos Team Ainon uintiporukalle ja loistaville koutseille.

Kiitos myös muille treenikavereille ja kaikille joihin projektin aikana törmäsin. Jokaisen teidän kohtaaminen oli aina askel eteenpäin kohti maaliviivaa.

Järjestäjän virallinen kisavideo vuoden 2016 kisasta

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Finntriathlon Joroinen 2015 kisaraportti

Sportyfeel Finntriathlon Joroinen 2015
Puolimatka: uinti 1,9km + pyöräily 90km + juoksu 21,1km

Tämä oli minulle toinen kerta Joroisilla ja samalla elämäni toinen puolimatkan kisa. Viime vuonna tavoitteenani oli maaliin pääsy ja se onnistuikin tuolloin ajassa 5.51. Tänä vuonna treenit ovat tähdänneet nopeuden lisäämiseen ja kisassa oli tarkoitus ottaa miehestä kaikki irti.

Vuoden 2014 kisaa varten treenit olivat olleet pääosin hyvin kevyttä PK-treeniä, tähtäimessä oli tuolloin puolimatkan läpäisy hyvällä fiiliksellä. Vuoden 2015 alusta otin PK-treenien lisäksi mukaan nopeutta lisääviä harjoitteita. Treenit siis olivat rankempia mutta lapsiperheen arkea pyörittäessä lihashuolto ja yöunet jäivät aivan liian vähälle. Talvi 2015 meni kuitenkin treenien osalta mainiosti, voimatasot olivat ennätyslukemissa ja pyöräilykunto parani trainerilla. Uintikuntokin tuntui olevan kohdallaan, satasen ennätys altaassa parani yli kymmenen sekuntia. Myös juoksulenkkejä oli ohjelmassa enemmän kuin edellisenä vuonna. Lumien lähdettyä ilmeni kuitenkin merkittäviä polvivaivoja, jotka varjostivat oikeastaan koko loppukevään ja kesän treenejä. Kokeilin keväällä myös siirtymistä vähemmän vaimennettuihin lenkkareihin ja tämän seurauksena oikean jalan sääri kipeytyi ja esti käytännössä juoksuharjoittelun kokonaan.

Ennen tämän vuoden kisaa fiilikset olivat siis hyvin kaksijakoiset. Tiesin olevani kohtuullisessa kunnossa, mutta jalat eivät oikein pysyneet vauhdissa mukana. Päätinkin jo hyvissä ajoin panostaa kaikki paukut uintiin ja pyöräilyyn. Juoksusta olisi sitten vain selviydyttävä läpi.

Kisa-aamu valkeni Joroisilla aurinkoisena ja fiilis oli heti aamusta erinomainen. Siirryimme lets gou -porukalla hyvissä ajoin Valvatuksen rantaan ja teimme siellä vielä viimeiset kalustotarkastukset. Tämän jälkeen olikin aika vetäistä märkkärit päälle ja käydä järvessä verryttelemässä. Oulun korkeudella kesä on ollut todella viileä ja järvivesikin on ollut kylmää. Joroisten auringonpaiste ja Valvatuksen lähes 20 asteinen vesi olivat erittäin miellyttävää vaihtelua tähän.

Ja ei kun lähtölaukausta odottamaan. Karsinassa oli tungosta ja päätin hakeutua aika eteen, taisin olla lähdössä noin viidennessä rivissä. Heti startin jälkeen tungos oli pahempi kuin missään kisassa tätä ennen.

Starttivideo - Kuvaaja Sami Silto

Kättä ja jalkaa oli joka puolella ja omaan uintirytmiin pääseminen oli haastavaa. Tätä räpiköintiä oli oikeastaan koko ensimmäinen 550 metrin pituinen suora ensimmäiseen kääntymiseen asti. Ja mutkan jälkeen kaikki ruuhka hävisi kuin taikaiskusta. Iskuista puheenollen sain alun rytäkässä melkoisen tällin kanssakisaajan nyrkistä suoraan korvaan. Piti ihan tunnustella siinä uinnin lomassa onko korva vielä tallella, niin kova tälli oli.

Alun hässäkän jälkeen uinti sujui hyvin omalla rytmillä ja nousin vedestä ylös ajassa 35:35. Vaihtoalueella kaikki eteni myös suunnitelmien mukaan ja pääsin pyörän selkään ongelmitta.

Keskittyneenä pyörää kohti - Kuva: Finntriathlon

Pöräilyn alussa sykkeet olivat tosi korkealla ja pyrin tasailemaan niitä ensimmäisen viiden kilometrin matkalla. Olin ajatellut polkevani reitin läpi hyvällä sykkeellä ja noin 32km/h keskinopeudella. Ensimmäisten kilometrien aikana pyörä tuntui kulkevan niin kevyesti, että päätin vain antaa mennä ja katsoa lopuksi miten kävi. Sykettä tarkkailin jonkin verran, lähinnä pyrin pitämään sykkeet reilusti VK-alueen puolella.

Joroisten kisan ja pyöräilyosuuden ollessa kyseessä ei voi välttyä peesikielto-keskustelulta. Itse pyrin noudattamaan 10 metrin väliä edessä olevaan niin hyvin kuin mahdollista. Väkeä oli reitillä niin paljon, että tämä ei ihan joka kohdassa ollut mahdollista. Edellisenä vuonna porukkaa tuli jatkuvasti ohi, tänä vuonna sain myös itse olla ohittamassa selkä edellä vastaan tulevia. Energiatankkaus pyörän päällä onnistui etukäteen laaditun suunnitelman mukaan, urheilujuomaa säännöllisesti ja geeliä 15km välein. Olin tosin suunnitellut ottavani geelien yhteydessä vettä, mutta järjestäjän tarjoama urheilujuoma oli niin laimeaa, että päätin jättää takatelineessä olleen vesipullon rauhaan. Tämä oli myös ensimmäinen kisa, jossa tyhjensin geelit etukäteen runkoputken aero-pulloon ja täytin loppuosan vedellä. Geelien nauttiminen tällä tavoin oli erinomaisen helppoa ja sotkutonta :) Pyöräilyosuus oli omalta osaltani nopein koskaan ajamani 90km siivu ja siihen kului aikaa 2h 36min. Tämä tarkoittaa hieman alle 35km/h keskinopeutta. Tuntui kuin pyörä olisi lentänyt eteenpäin.

Tulossa vaihtoon pyöräosuudelta, pikkasen näemmä puhalluttaa. Kuva: Mika Martikainen / murtokohta.fi

Juoksuosuuden vaihtoon tullessa oli pientä jännitystä ilmassa, en ollut ihan varma onnistuuko juoksu vai meneekö homma kävelyksi. Lähdin rauhassa liikkeelle noin 5.40 min/km vauhtia ja tämä tuntui hyvältä. Lujempaa en olisi varmaan päässyt, mutta missään vaiheessa ei myöskään ollut kramppeja tai muita ongelmia. Yleisön kannustus reitin varrella oli mahtavaa ja huolto toimi erittäin hyvin. Erityisesti OTC:n kannustajia tuntui olevan paljon reitin reitin varrella.

Juoksun 2. kierrokselle lähdössä. Kuva: Mika Martikainen / murtokohta.fi

Jalat ja varsinkin etureidet olivat jo ensimmäisen 7km jälkeen melko tyhjät, mutta sain kuitenkin pidettyä vauhdin tasaisena ja fiilikset koholla. Vasta tässä vaiheessa katsoin ensimmäisen kerran kokonaisaikaa ja hoksasin, että viiden ja puolen tunnin alitus olisi hyvinkin mahdollista. Porukkaa tuli koko juoksuosuuden ajan ohi vasemmalta ja oikealta ja oma juoksu tuntui pelkältä hölkkäilyltä. Juoksu onkin tällä hetkellä selkeästi jäljessä muuta tekemistä, toisaalta lähes 2kk juoksutauko ennen kisaa ei voi olla näkymättä askelluksessa.

Vielä se viimeinen kierros jäljellä. Kuva: Mika Martikainen / murtokohta.fi

Viimeisellä kierroksella vauhti vähän hiipui, mutta maali lähestyi vääjäämättä. Oikeastaan viimeisen kierroksen ajan nautin juoksusta, hyvästä kelistä ja muistelin lukuisia urheilun parissa vietettyjä hetkiä kuluneen vuoden varrelta. Saavuin hyvävoimaisena maaliin ajassa 5h 22min! Eipä muuta kuin mitali kaulaan, finisher-paidan noutoon ja vaihtamaan kisakuulumisia vanhojen ja uusien tuttavien kanssa. Juoksuun meni lopulta aikaa 2h 3min ja viime vuotinen kisan kokonaisaika alittui lähes puolella tunnilla :)

Kiitos Joroinen ja Finntriathlon! Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia haasteita. Ensimmäisenä taitaa olla ohjelmassa jalkojen kuntoutusta ennen seuraavien tavoitteiden lukkoon lyömistä.

  //Timo

Kisan jälkeen. Taustalla legendaarinen Hotelli Joronjälki. Kuva: Perttu Hietala


maanantai 12. toukokuuta 2014

Ja se tulee joka kevät

"Aaah - se tuntuu ilmassa, se tuntuu ruumiissa, se on tää paniikin tunne,
paniikin tunne, ja se tulee joka kevät." (Kauko Röyhkä, Kevät)

Ja niin mikä tulee? No kilpailukausi tietenniin. Joka kevät sen alku koittaa, ja joka kevät se tuntuu tulevan nopeasti. Kaukon laulun sanoja mukaillen sen myös tuntee ruumiissa (tai kehossa) lisääntyneen harjoittelun myötä. Paniikin tunne? No, ehkä jossain määrin joskus.  Mutta suurimmalta osalta odotus on positiivista, päästään testaamaan käytännössä harjoittelun tuloksia.  Ja päästään kokemaan hienoja elämyksiä urheilun parissa, hyvässä seurassa, hienoissa tapahtumissa. 

Vahvojen Juoksijoiden osalta kisakauden starttaa Terwamaraton Oulussa 24.5. Seuran jäseniä löytyy ainakin täydeltä matkalta ja puolikkaalta. Vielä on pari viikkoa aikaa herkistellä koitokseen. Kauden päätavoitteeseen Finntriathloniin Joroisille on vielä pari kuukautta aikaa ja ihan hyvä niin :) Allekirjoittaneella on meinaan pyöräily jäänyt hieman paitsioon syksyn jälkeen ja sitä pitäisikin heti Terwan jälkeen sitten aloitella toden teolla. Uintia on tullut määrällisesti eniten talven aikana, yhteislenkit juoksun tiimoilta starttasivat Vahvoilla Juoksijoilla maaliskuussa. Tätä ennen hiihtoa/juoksua on tullut vaihtelevia määriä. Seuran viikottainen salibandyvuoro on tuonut monipuolisuutta harjoitteluun, PK-sykkeet ovat kaukana siinä hommassa ;) 

Joroisilla Vahvoja Juoksijoita on mukana kaikkien aikojen ennätysmäärä, joukossa sekä vanhoja konkareita että ensikertalaisia.  

Treeni-intoa & tsemppiä kaikille!!!