sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Ironman Finland Kuopio-Tahko 2021

 Ironman Finland Kuopio-Tahko 2021

Täysmatka: uinti 3,8 km – pyöräily 180 km – juoksu 42,2 km


Historiallisesta Suomen ensimmäisestä Ironman-kilpailusta on tätä kirjoittaessa kulunut muutaman viikko. Alun perin kisa oli tarkoitus järjestää vuonna 2020 ja olin lunastanut paikan kisaan jo vuoden 2019 puolella. Koronapandemian vuoksi kisat ovat siirtyneet eteenpäin olympialaisia myöten mutta onneksi tänä kesänä kisatapahtumia on ollut mahdollista toteuttaa erityisjärjestelyin.

Omalla kohdallani kesän tähtihetki ja A-kisa oli jo toukokuun lopulla. Juoksin tuolloin NUTS Karhunkierros 83 km polkujuoksun ja se sujui aivan mainiosti. Tuon reissun jälkeen haeskelin triathlon-kisailun kipinää melko pitkään. Uimahalliin ei ollut päässyt treenaamaan lähes koko talvena ja minulle yleensä vahva uinti on tänä kesänä ollut korkeintaan keskinkertaista raskaalta tuntuvaa kauhomista. Pyörä sen sijaan on ollut hyvä treenimuoto. Treenasimme talvella useita kertoja TriBase-treeniporukalla Trainerroadin virtuaalisia kimppatreenejä ja lisäksi tein omia kovia vetoja pain cavessa.

Kevään pitkän reissun maali

Juoksun kanssa olen tehnyt viimeisen vuoden aikana paljon töitä ja se on kulkenut paremmin kuin koskaan. Juoksuvauhti ei välttämättä ole (vielä) parantunut valtavasti mutta olen pystynyt juoksemaan kestävästi ja kivuttomasti parantuneen tekniikan ja salilla tehtyjen täsmäharjoitusten myötä. Lisäksi hiihdin talvella ensimmäistä kertaa ikinä yli 1000 km ja otin myös perinteisen hiihdon tekniikan haltuun. Treenipohja siis varmaankin riittäisi täysmatkan läpäisyyn.

Toukokuun Karhunkierroksen jälkeen tein pidemmän pyöräretken Kainuun mäkimaastoissa Raatteentielle Vahvat Juoksijat -porukalla ja samalla kävimme hakemassa Puolangan pessimisteiltä sopivaa asennetta. Kävin myös tri-kisaamassa perusmatkalla heinäkuussa Syötteellä. Kisa meni ihan kunnialla läpi, joskin selkä kramppaili pyörän päällä ja vei pyörästä parhaat tehot. Joka tapauksessa kisaaminen tuntui pitkästä aikaa mukavalta ja päätin jatkaa valmistautumista kohti Tahkoa.

 

Vahvat Juoksijat Kainuussa Ison Tuomivaaran lähistöllä

Valmistautuminen

Ironman Finland oli minulle jo neljäs startti täysmatkalle. Kisarutiinia on kertynyt myös muista pitkistä suorituksista, joten pystyin ottamaan valmistautumisen rauhallisesti ja soveltamaan kisaviikon toimiin aiemmin hyväksi havaittuja juttuja. Näitä muuten riittääkin. Nyt neljännen täysmatkan alla valmistautuminen ei ollut läheskään niin intensiivistä kuin joskus aiemmin. Ensimmäiseen täysmatkaan verrattuna esimerkiksi pyörä pullotelineineen, kiekot ja tuubit, tarvittavat työkalut  ja varatuubi rengasrikon varalle, kisa-asu, sopivat energiageelit ja -patukat pyörä- ja juoksuosuudelle, ravintosuunnitelma, kengät pikanauhoineen, energiatankkaus sekä lukuisat muut yksityiskohdat olivat jo valmiiksi pohdittuna ja kokeiltuna lukuisia kertoja. Tällä kertaa kisastartti ei myöskään ollut pyörinyt treenien aikana mielessä läheskään yhtä usein kuin aiempina kertoina

 Muilta osin vakaa kuntopohja on jo useamman vuoden mahdollistanut tarttumaan monenlaisiin haasteisiin ja toteuttamaan erilaisia liikunnallisia päähänpistoja. Esimerkiksi kesäkuussa uimme parin kaverin kanssa 8 km lenkin Oulujoessa Maikkulan Kartanon rannasta Tuira-biitsille. Tuo reissu oli kohdallani yksi viime vuosien hienoimmista luontokokemuksista.

 

8 km uintimatka edessä

 

Kisaan liittyvä logistiikka oli tällä kertaa erinomaisen helppoa. Olimme liikkeellä Oulun TriBase-porukalla ja kisamajoitus oli buukattu jo lähes vuosi etukäteen. Kimppamajoitus pelkästään kisaajien ja huoltajien kanssa oli itselleni uusi kokemus. Mukana oli Kona-tasoista menijää, perusharrastajia ja yksi täysmatkan ensikertalainen. Meillä majoitus toimi loistavasti, halutessaan pystyi puhumaan pelkkään triathlonia vuorokauden ympäri. Tilaa oli riittävästi myös lepäilyyn ja musiikin kuunteluun. Kaikkiaan erittäin miellyttävä kokemus.

Ironman-suite
 

Matkustin Tahkolle hyvissä ajoin jo kisaviikon torstaina. Tämä mahdollisti juoksu- ja pyöräverran sekä rataan tutustumisen ilman mitään kiirettä. Oli tosi mukava viettää muutama päivä mökillä ja viritellä kalusto ja ukko viimeisen päälle kisakuntoon. Myös ilmoittautumiseen ja pyörän+varusteiden vientiin jäi hyvin aikaa. Monissa aiemmissa kisoissa T1 ja T2 pussukoille on ollut omat naulakkonsa ja vaihdot toteutetaan vähän sivussa pyörätelineiltä. Tällä kertaa kullekin pyörälle oli varattu hieman leveämpi kohta räkissä ja vaihtopussit varastoitiin pyörän vieressä maassa.

 

Kamat valmiina kisapäivään

 

Uinnin startti odottelee valmiina

 Kisapäivä

Nukuin kisaa edeltävän yön jostain syystä todella huonosti. Ajatukset eivät varsinaisesti pyörineet kisassa mutta en vain saanut unen päästä kiinni. Lopulta kello herätti viiden aikaan ja koko mökin porukka alkoi valmistautumaan yhteen vuoden kovimmista päivistä urheilun parissa. Keittelimme aamupuurot, lisäksi muutama pala paahtoleipää ja kuppi kahvia. Huoltajien ansiosta meillä oli autokyyti suoraan T1:lle, jossa tarkistin vielä pyörän, pumppasin renkaat ja laiton energiat ja ajotietokoneen paikoilleen. Kävelimme muutaman sadan metrin siirtymän vaihtoalueelta uinnin starttiin ja pian olikin aika kiskoa märkkärit ylle. Uintiverra tuntui oikein hyvältä. Vesi oli lämmintä ja kädet tuntuivat keveiltä. Verrailun jälkeen vaihdoin vielä kuulumiset muutaman tutun kanssa ja siirryin lähtökarsinaan odottamaan starttia. Juuri ennen starttia kaiuttimista tärähti soimaan Finlandia. Lähes tyyni järvenpinta kimalteli auringossa. Sadat kisaajat odottivat suoritustaan keskittyneesti. Hieno hetki kaiken kaikkiaan.

 

aamuhetki

Uinti tapahtui rolling startilla, neljä uimaria veteen viiden sekunnin välein. Uinnissa ei ollut ruuhkaa koko aikana. En onnistunut löytämään sopivia peesejä vaan uin oman uinnin. Ensimmäiset 1,5 km meni oikein hyvin tavoitteena ollutta noin 2min/100m vauhtia. Kääntöpaikan jälkeen kevään ja kesän skipatut uintitreenit alkoivat tuntua ja vauhti hidastui hieman. Lopulta rantauduin ajassa 1h 27min ja tämä oli ihan päivän kunnon mukainen uinti.

Jarkon kanssa lähtökarsinassa hetki ennen starttia - Kuva: Henna Ovaska

Juoksu vaihtoalueen läpi kohti pyörää ja puvun riisuminen sujui kommelluksitta ja pääsin pyörällä hyvin liikkeelle. Pyöräosuuden ensimmäinen nousu on Tahkolla melko vaativa ja otin sen suunnitellun rauhallisesti. Sittenpä olikin aika laittaa täysi höökä päälle. Olin talven aikana saanut FTP-lukeman hilattua uuteen ennätykseen ja valmistavat pitkät lenkit tavoitewateilla olivat sujuneet tosi hyvin. Tahkon pyöräreitti on mäkinen ja vaativa mutta olin tehnyt tähän sopivia laadukkaita treenejä runsain mitoin. Ensimmäiset 40 km pyörän päällä menivät lentämällä. Fiilis oli katossa ja ajattelin, että nyt tulee kaikkien aikojen pyöräosuus. Noin 40-50 km kohdalla usein aiemminkin kisoissa vaivannut alaselkä alkoi kuitenkin vetää jumiin ja jouduin venyttelemään selkää tihenevään tahtiin. Koitin istua eri asennoissa ja polkea välillä kahvoilta mutta en saanut tilannetta korjattua. Vaikka selän aiheuttaman kivun kanssa pystyinkin olemaan, en pystynyt pyörittämään polkimia kunnolla ja tämän seurauksena sykkeet laskivat PK1-alueelle. 115-140 km enimmäkseen vastatuuleen ajettu väli oli erityisen vaikea, minuutit ja tunnit pyörän päällä tuntuivat todella pitkiltä. Viimeisellä myötätuuliosuudella pistin kaikki peliin ja sain tunnelmat nousuun. Lopulta pyöräosuus vei 6h 4min. Jäin tällä kertaa selvästi treenien perusteella realistisista tavoitewateista. Jos seuraava startti joskus koittaa niin pitkään alaselkää vaivanneet ongelmat pitää saada ratkottua hyvissä ajoin.

Pyöräosuuden viimeiset metrit - Kuva: Lasse Seppänen

Juoksun alkuun mennessä taivaalle oli kerääntynyt mustia pilviä ja ensimmäiset vesipisarat tipahtelivat. Vetäisin Hoka Carbon X:t jalkaan, lipan päähän, pitkähkö ykkönen bajamajassa ja baanalle. Juoksuaskel alkoi alusta asti vetämään mukavasti. Kilometrivauhdit pyörivät 5.20-5.25 paikkeilla ja tuntuma oli erittäin hyvä. Näin heti juoksun alussa useita tuttuja ja sain myös siitä hyvän positiivisen vireen päälle. Minun kanssani samaan tahtiin eteni hieman vanhempi nainen, joka oli kiinni oman AG:nsa podium-paikassa. Vedimme vastatuuliosuuksia vuoron perään ja vauhti pysyi sopivan reippaana. Melko nopeasti juoksuosuuden alettua myös taivas repesi ja vettä alkoi sataa ihan älyttömästi. Juuri kun tuntui, että enempää vettä ei voi edes sataa niin sade kiihtyi. Ja sitten vielä vähän lisää. Tämä alkoi jo huvittaakin eikä sade sinällään haitannut juoksua paitsi tien liittymiin ja monttuihin kertyneiden suurien lätäköiden muodossa. Jonkin aikaa jatkuttuaan sade oli viilentänyt kroppaa ja jalkoja jo niin paljon, että etureidet alkoivat mennä tönkköön. Tämä ei näkynyt vauhdissa ja yleisfiilis juoksusta oli edelleen varsin mainio.

Toisen kierroksen lopulla sattui dramaattinen tapaus, kun samaan reissuporukkaan kuuluva kaverini Jarkko makasi verissään reitin varrella. Hän oli väistänyt isoa rapakkoa autotien kautta ja kompastunut korkeaan reunakiveen takaisin pyörätielle palatessaan. Samalla pää oli kolahtanut maahan ja juoksun jatkaminen ei heti onnistunut. Kohdatessamme hän oli tajuissaan ja paikalla oli jo kaksi kisaorganisaation kaveria kertomassa että ambulanssi on juuri tulossa. Jatkoin matkaa ja seuraavan kukkulan takana vastaan tulikin tämä ambulanssi joka ei tiennyt tarkkaa onnettomuuspaikkaa. Viitoin ambulanssin oikeaan suuntaan ja jatkoin juoksua hieman huolestuneissa tunnelmissa. Onneksi Jarkko pääsi ensiavun jälkeen maalialueelle ja kisan keskeytyminen oli tällä kertaa ruhjeiden lisäksi vakavin seuraus onnettomuudesta.

Juoksun puolivälissä aikaa oli kulunut 1h 58 min ja mietin tässä vaiheessa mahdollista neljän tunnin alitusta ironman-maratonilla. Kolmannella kierroksella askel alkoi kuitenkin hieman painaa ja neljän tunnin aika alkoi karata. Tässä vaiheessa olikin parempi vaihtaa tarkastelu kokonaisaikaan ja laskin nopeasti, että 12 tunnin alitukseen olisi hyvinkin saumaa jos vain jatkan juoksua. Parin tunnin jälkeen eväiden kanssa piti alkaa vähän säätämään. Omat High5:t geelit loppuivat taskusta ja järjestäjän tarjoamat Maurten-geelit olivat rakenteeltaan melko kiinteitä ja hyytelömäisiä. Koitin syödä niitä kaksi mutta toinen meinasi tulla yökkäysten saattelemana ulos. Siispä vaihdoin energiatankkauksen Red Bulliin ja siitä sainkin todelliset siivet. Askel oli hyvä loppuun saakka eikä mitään kipuja jalkojen kanssa ollut.

Erityisen ilahduttavaa oli törmätä juoksuosuudella kolmeen oululaiseen ensikertalaiseen, jotka olivat kaikki loistavalla asenteella liikenteessä. Muistan ensimmäisen Ironman-kisani Kööpenhaminassa viiden vuoden takaa, erityisesti juoksun lopulla koin tuolloin suuria tunteita kovan työn takana olleen tavoitteen toteutuessa. Nyt neljännellä kerralla ihan samanlaista tunnekuohua ei tullut mutta todella upea maalisuoran onnen tunne kuitenkin. Tulin maaliin ajassa 11h 56min kuulutuksien Timo, you are an Ironman saattelemana. Ironman-urheilu on hieno laji ja mahdollistaa myös monien muiden elämään ja urheiluun liittyvien haasteiden kohtaamisen kevyemmin. Kisan jälkeen oli mukava käydä kavereiden kanssa päivän tapahtumia läpi mökillä ja tankata kunnolla ruokahalun palattua.

 


Maalisuora - Kuva: Henna Ovaska

Kävin tällä kertaa katsomassa kisan jälkeisenä päivänä myös Kona-paikkojen jakoseremonian. Hieno tapahtuma ja erityisen hienoa oli nähdä treenikaverini Teemu pokkaamassa Kona-paikka oman ennätyskisansa palkintona. Vahvaa tekemistä jo useamman vuoden ajan.

 

Kona-paikkoja jaossa

Yhteenvetona kisa sujui ennakkokaavailujen mukaisesti pyörän haasteita lukuun ottamatta. Olen erittäin tyytyväinen 12 h alitukseen ja uuteen Ironman-maratonennätykseeni. Tästä on hyvä jatkaa syksyä ja talven treenejä kohti. Kiitokset Ironman Finland ja reissukaverit onnistuneesta viikonlopusta!

Tonttutien posse

Peace out


sunnuntai 6. kesäkuuta 2021

NUTS Karhunkierros 83 km 2021 kisaraportti

NUTS Karhunkierros 83 km 2021

NUTS Karhunkierroksen polkujuoksupippaloista on nyt kulunut viikko ja varpaat alkavat jälleen muistuttaa normaalia. Kisoihin valmistautuessa minulla on tapana lukea muiden kokemuksia vastaavista koitoksista ja ajattelin nyt jakaa omiakin fiiliksiä kisaraportin muodossa elämäni pisimmältä juoksumatkalta tähän asti. Ajan henki olisi ehkä jakaa kokemukset podcast-muodossa mutta mennään nyt vielä tekstin kautta. 


Valtavaara - kuva: Rami Valonen


NUTS Karhunkierroksen 83 km eli ”The Original” -matka on ollut jo useamman vuoden ajan mielen päällä. Reitti on juurakoineen ja lähes 2000 nousumetrin myötä yksi haastavimmista polkukisoista. Kävin vuonna 2018 juoksemassa Karhunkierroksen 55 km matkan onnistuneesti läpi ja ajatus koko reitin juoksemisesta jäi kutkuttelemaan. Olin tosin tuolloin 55 km jälkeen jalkojen osalta ihan valmis ja hyvä kun pääsin maaliteltasta muutaman sadan metrin päähän majapaikkaan elpymään. Siksipä pidempi reissu vaatisi hieman parempaa valmistautumista ja enemmän jalkojen totuttamista juoksuun.

Alun perin 83 km haaste oli tarkoitus kohdata toukokuussa 2020 mutta poikkeusolojen vuoksi kisa ensin siirtyi hieman ja lopulta peruttiin. Juoksin tuolloin kuitenkin virtuaalikisana 83 km kolmessa päivässä Oulun poluilla ja se meni ihan ok. Pisin päiväetappi oli 50 km ja silloinkaan jatkaminen pidemmälle ei oikein jalkojen kipuilun vuoksi innostanut. Päätinkin hommata jalkaongelmiin apua ja syksyllä 2020 hakeuduin fyssari Pasi Liedon ammattitaitoiselle vastaanotolle. Pasi laati syksylle ja talvelle täsmätreenejä salille ja näitä tein tunnollisesti. Pääasiallisena haasteena oli pohkeiden riittämätön voimataso ja yleinen takaketjun koordinaation vajaus. Nämä heijastuivat sitten vähän joka puolelle juoksuasentoa myöten. Toinen merkittävä juoksua edistänyt juttu oli Sporttioravien eli Maija ja Jani Oravamäen hiihto- ja juoksukoulu kevään 2021 aikana. Ammattilaisten opeissa juoksutekniikka otti melkoisen harppauksen eteenpäin. Isossa kuvassa olen jo useamman vuoden ajan ollut Tribasen valmennuksessa ja Panu Liedon kanssa lähdettiin jo edeltävänä syksynä rakentamaan kokonaispakettia Karhunkierros mielessä. Kuntourheilijana voin kyllä varauksetta suositella hakeutumaan valmennuksen pariin. Vähentää säätämistä ja sinkoilua sekä auttaa pitämään riittävästi lepopäiviä treenin vastapainoksi.

Mäkitreeniä Pallaksella - kuva: J.Liisanantti

Koronatilanteen ja siihen liittyvien kokoontumisrajoitusten vuoksi kisan toteutuminen oli lähes starttiin asti epävarmaa. Tämä johti siihen, että useat oululaiset juoksukaverini siirsivät osallistumisensa suosiolla vuoteen 2022. Ymmärrän tämän, on haastavaa treenata tavoitteellisesti epävarmassa tilanteessa. Mutta minäpä oli päättänyt asian jo pari vuotta aiemmin, joten valmistautuminen ei tästä häiriintynyt. Talvella lunta riitti ja rakentelin kuntopohjaa hiihtämällä. Ensimmäistä kertaa ikinä talven hiihtokilsat mitattiin nelinumeroisena lukemana. Yksittäiset isot harjoitukset olivat lähes vuorokauden kestänyt Everesting-pyöräily Iso-Syötteen nousussa elokuussa 2020 (juttu täällä), NUTS Köykkyri mäkijuoksuhubailut marraskuussa 2020, kolmipäiväinen umpihankihiihtoleiri Vahvat Juoksijat MM-kisajoukkueella helmikuussa Syötteellä sekä Pallaksen ja Ylläksen vapaalaskureissu vapun tienoilla. Lisäksi sain tehtyä erittäin laadukkaita pyörätreenejä talven aikana ja FTP-lukemakin nousi uuteen ennätykseen. Juoksutreenejä oli koko talven mukana noin kerran viikossa. Niiden määrää ja lenkkien pituutta nostettiin tasaisesti ennen H-hetkeä. Pitkiä juoksulenkkejä oli lopulta ohjelmassa hyvin rajallisesti, parempi olla ennen starttia juoksun osalta hieman under trained kuin vähänkään over injured.

Treenilenkin kosteahkot olosuhteet

Pari haastettakin valmistautumisessa oli. Koronan aiheuttaman yleisen passiivisuuden ja kotitoimistoarjen myötä olin päässyt hieman kasvamaan ihmisenä keskivartalon kohdalta. Toinen haaste oli toukokuun alussa iskenyt kova flunssa, joka vei voimat täysin yli kahdeksi viikoksi. Näistä huolimatta olo kisaa edeltävällä viikolla oli aika hyvä, jopa malttamaton. Ajatukset olivat Karhunkierroksella jo hyvissä ajoin. Minulla oli vahva tunne siitä, että olin valmis kohtaamaan haasteen.

Tein muutamia varustehankintoja viime metreillä. Olin haaveillut useamman vuoden ajan kevyistä kokoon taittuvista juoksusauvoista ja muutama viikko ennen kisaa hankin BD:n Distance Carbon FLZ -sauvat. Karhunkierroksen tulva- ja lumitilanne oli loppuun asti jännittävä ja jopa munahanki-olosuhde vilahteli keskustelussa. Tähän varauduin hommaamalla Sealskinzin vedenpitävät sukat. Sukat olivat hieman paksummat kuin normaalisti käyttämäni juoksusukat mutta 3h+ pituisella testilenkillä ne tuntuivat toimivan kengän kanssa ok. Suurin muutos aiempaan oli energiahuollossa. Olen jo vuosien ajan kisannut lähes pelkästään High5:n tuotteilla ja ne ovat toimineet minulla hyvin. Olin kuitenkin päässyt tutustumaan muutamassa yhteydessä NOSHTin vauhtikarkkeihin ja nämä tuntuivat toimivan vielä paremmin. Kokeilin NOSHTin tuotteita talven ja kevään mittaan treeneissä ja lopulta tein päätöksen lähteä matkaan niillä. Kävin vielä kisaa edeltävänä iltana kertaalleen lähipoluilla testaamassa, että juoksuliivissä pysyy kaikki hölskymättä paikallaan. Jalat tuntuivat hyvältä ja kamat kulkivat mukana lähes huomaamatta.

Täyspakkaus testilenkillä

Kisapäivä

Kisastartin aikataulua oli muutettu siten, että lähtisimme liikkeelle perjantaina klo 22 jälkeen yötä vasten. Olin hieman myöhässä bussin varauksen suhteen ja sain paikan Rukalta klo 22.20 lähtevästä bussista. Tämä tarkoittaa, että varsinainen startti Hautajärveltä olisi aika tarkkaan klo 23.00. Yökisa on mielenkiintoinen konsepti, edessä olisi kunnon yöjuoksu. Lähdimme matkaan Oulusta perjantaina aamulla, joten toiveissa oli jonkinlaiset päikkärit ennen starttia, muuten valvomista kertyisi reilusti yli 24 h. Sain kimppakyydin Tribase-treenikaveriltani Anulta ja hänen mieheltään Juhalta. Autossa kohti Kuusamoa oli mielenkiintoinen ilmapiiri, määrätietoinen mutta rento. Tähän vaikutti lienee, että autossa istui yhteensä kymmenien (ehkä yli sadankin) kisastarttien edestä kokemusta kestävyysurheilusta SM-mitalitasoa myöten. Silti edessä oleva haaste kutkutteli vatsanpohjassa.

Drop bagit matkaan

Käytännön rutiinit kisapaikalla sujuivat hienosti, NUTS-organisaatio oli järkännyt homman koronaturvallisesti ja viimeisen päälle sujuvasti. Arvoin mökillä varusteita jonkin verran, katselin myös perusmatkalaisten livevideoita ja katsoin mitä heillä oli päällään. Tuuli oli melko kova, lähinnä pohdin pitäisikö päälle laittaa juoksutakki vai ei. Lopulta päätin laittaa pitkät trikoot, kompressiosäärystimet, t-paidan + irtohihat, ohuen pitkähihaisen teknisen paidan ja ohuen New Balancen tuulenpitävän juoksutakin. Näillä arvelin tarkenevani yöllä pikku pakkasessakin ja Oulangalla ensimmäisessä huollossa kerroksia voisi helposti vähentää. Pakkasin drop bagiin lisäenergiaa sekä varalta myös lämpimämpää varustetta jos jostain syystä alkumatkasta tulisikin kylmä. Illalla oli sitten aika hypätä Anun saattelemana bussiin ja matka kohti seikkailua alkoi. Bussissa viereen sattui mukava kaveri Raahesta, fiilistelimme siinä edessä olevaa koitosta. Asettelin jutustellessa varovasti aikataulutavoitetta 14 h alitukseen. Jos matkalla menisi paljon pidempään, niin olisin joutunut kävelemään muutenkin kuin ylämäissä. Ehdottomasti tärkein tavoite oli kuitenkin päästä aikarajojen puitteissa maaliin.

Matkalla starttiin

Saavuttuamme Hautajärvelle kuuluttaja kehotti lähtemään matkaan heti kun siltä tuntuu. Varsinaista yhteislähtöä ei ollut siis tiedossa. Nakkasin lämmittelytakin paluukuljetukseen ja vetäisin juoksuhanskat käteen. Sittenpä ei muuta kuin menoksi. Sopiva vauhti askellukseen löytyi ja seikkailu alkoi.

Kisakengäksi olin ensin ollut valitsemassa Hokan Speedgoateja mutta jotenkin en saanut niitä pidemmillä lenkeillä toimimaan, lähinnä pohkeissa ilmeni outoja tuntemuksia. Niinpä palasin vanhempaan luottopariin eli Salomonin Ultra II:iin. Kengät ovat kokeneet kaikenlaista, mm. koiramme koitti järsiä ne kertaalleen kappaleiksi ja kangas on sopivasti rei´itetty naskalihampailla sieltä täältä. Tuntuma on kuitenkin näissä paras. Hokat olivat odottamassa drop bagissä jos ensimmäisten kilometrien aikana ilmenisi ongelmia.

Liikkeelle lähdettiin maski naamalla

Polku on alussa teknisesti melko helppoa ja juostavaa joskin paikoittain märkä. Soiden yli kipitellään pitkosia pitkin ja reitin profiili viettää hieman alamäkeen. Juoksin alussa jonkin matkaa letkassa mutta en sitten malttanut pysyä siinä. Oma luonnollinen juoksutahtini oli hieman letkan menoa nopeampaa ja tuntui että käsijarrua joutui kiskomaan vähän liikaa. Lähdimmekin kahden muun juoksijan kanssa etenemään hieman nopeammin vetovuoroa vaihdellen. Olin jo ennakkoon päättänyt tehdä aivan oman juoksun ja edetä juuri sillä tahdilla kuin hyvältä tuntuu.

Hautajärven lähistöllä vastaan tuli hyvävoimaisen näköisiä perusmatkan eli 166 km juoksijoita. Vaihdoimme muutamat kuulumiset ja kehuin heidän hyvän näköistä menoa. Toivoin samalla, että oma kunto maalissa olisi yhtä hyvä kuin näillä taivaltajilla tässä puolen välin kohdalla. Osa perusmatkalaisista oli kerennyt jo käydä kääntymässä Hautajärvellä ja heitä alkoi tulla selkä edellä vastaan. Tunnistin muutamia instagramissa seuraamiani hahmoja, mm. Susanna ”vesitulppa” Kujanpää ja Elina ”ultramutsi” Järnefelt. Susannan meno näytti ihan ok:lta ja huikkasin hänelle tsempit loppumatkalle. Elinalla sen sijaan näytti olevan haasteita, meno oli melko huonon näköistä etukumarassa sauvojen avulla kauhoen. Kisan jälkeen kävikin ilmi, että hänen matkansa oli jäänyt kesken Oulangan huoltoon toisen silmän väliaikaisen sameutumisen/sokeutumisen vuoksi. 166 km matka on armoton, kunnioitan kyllä jokaista, joka tälle matkalle starttaa.

Oma juoksuni sen sijaan rullasi mahtavasti. Askeleet löysivät juurakossa paikkansa eikä yöllinen ajankohta väsyttänyt yhtään. Alussa kädessä olleet juoksuhanskat alkoivat melko nopeasti hiostaa ja niiden kanssa oli vaikea saada vauhtikarkkeja pois pusseista. Päätinkin laittaa hanskat taskuun. Noin tunnin juoksun jälkeen sormet alkoivat tuntua kummallisilta ja ne olivat ihan turvoksissa. WTF? tämmöistä ei ollut ennen sattunut. Ilmiö oli kuitenkin jokseenkin tuttu muiden kisaraporteista ja päätin lisätä juomista. Turvotus vähenikin seuraavan tunnin aikana eikä enää palannut. Jossain välissä ohitse pyyhälsi noin viiden juoksijan porukka todella hyvää vauhtia edeten. Tähän vauhtiin en ollut valmis hyppäämään. Matkaa olisi edessä vielä reilusti ja ainakin puoliväliin pitäisi ottaa iisisti. Yön tunteina valoa riitti eikä otsalamppua tarvinnut. Hämärimpinä hetkenä piti jonkin verran keskittyä enemmän juurien bongailuun ja olinkin erittäin tyytyväinen kun aamu alkoi hetken päästä sarastaa.

Oulankajoen maisemia - kuva: Rami Valonen

Oulangan huoltoon noin 27 km kohdalle saavuin ajassa 3h 32 min. Olin juonut ensimmäisellä pätkällä 1,5 litraa nestettä ja selässä ollut juomarakko oli tyhjä. Pyrin huoltamaan mahdollisimman nopeasti, varusteita oli päällä juuri sopivasti ja otin drop bagista vain lisää energiaa liiviin. Juomarakkoa liivissä paikallaan pitävä lenkki oli jotenkin kiertynyt, enkä saanut rakkoa ulos liivistä. Täyttö onnistuu ilman rakon irrotustakin mutta silloin rakkoa ei saa täytettyä ihan täyteen. Edessä olisi kisan pisin 32 km etappi, joten taistelin rakon kuitenkin irti liivistä. Kokonaisuudessaan drop bagin ja nesteiden kanssa värkkäilyyn kului varmaan alle 10 min mutta jo siinä ajassa kylmä keli ja melko navakasti puhaltanut tuuli pääsi kylmentämään kropan ja aloin täristä. Juuri sopivasti huoltopöydältä tarjottiin käteen lämmintä lihalientä ja se maistui aivan taivaalliselle. Otin lientä vielä toisenkin mukillisen ja ei muuta kuin matkaan.

Oulangan jälkeen on edessä todella mukavaa etenemistä harjun päällä joen virratessa alhaalla. Reitti olisi tästä eteenpäin tuttu edellisestä kisasta ja juoksu eteni edelleen mukavasti. Ensimmäinen imaisu juomarakosta ihmetytti, järjestäjän tarjoama urheilujuoma maistui aivan omituiselta, aivan kuin vedessä olisi ollut diisseliä. Tähän ei voinut vaikuttaa, joten näillä mennään. Noin viiden tunnin kohdalla reitti alkaa nousta jyrkästi ylöspäin. Tässä kohtaa päätin napata sauvat liivistä käteen. Sauvojen avulla mäki nousikin kätevästi ja aiemmin minut ohittaneita nopeita juoksijoita alkoi tulla selkä edellä vastaan.

Puolimatkan tolppa tuli vastaan ajassa 5h 29 min. Tämä oli hieno hetki, tästä eteenpäin tunsin olevani jo selkeästi voiton puolella. Matka sinänsä on kestoltaan pitkä. Startissa matka pitää jäsennellä huoltopisteiden mukaan. Edessä olevia tunteja tai kilometrejä ei oikein kannata miettiä, niitä on niin paljon. Tekninen osuus vuolaasti virtaavan Oulankajoen rannan tuntumassa oli yksi reitin haastavimpia vaiheita. Siinä nopea eteneminen ei ole mitenkään helppoa, hetkittäin on roikuttava puissa ettei molskahda jokeen. Tässä kohtaa alkoi tuntua melko kovaa kolotusta siellä täällä ja yleinen fiilis laski hieman. Pysähtymällä matka ei etene ja päätin juosta aina kuin se vain on mahdollista. Pahimmat juurakkopätkät ja ylämäet etenivät reippaasti sauvakävellen.

Puolimatkan krouvi

Kisan kestäessä koin juoksun nautintoa eri tavalla kuin koskaan ennen. Jalat toimivat, kipuja oli kohtuudella ja sain ne aina painettua taka-alalle. Kaverini Ari lanseerasi helmikuun umpihankihiihtoleirillämme mielenkiintoisen ajatuksen siitä, että olimme siellä viettämässä vaatimuksetonta aikaa. Toki useamman vuorokauden hiihto ja yöpyminen 27 asteen pakkasessa edellyttää tiettyjä juttuja mutta työn tai lapsiperheen arjen vaatimukset eivät ole metsässä läsnä. Ja niinpä se oli täälläkin. Hymy pyrki väkisin suupieleen.

Jossain vaiheessa reitti yhdistyi pieneen karhunkierrokseen ja polku muuttui huomattavasti helpompikulkuiseksi. Olin jotenkin etukäteen ennakoinut, että 34 km juoksijoita saattaisi olla tässä kohdilla reitillä ruuhkaksi asti. Olin kuitenkin edennyt sen verran ripeästi, että ensimmäiset 34 km juoksijat aloittaisivat urakkansa vasta muutaman tunnin päästä. Basecampin huolto tuli vastaan ajassa 8h 37 min kellon ollessa varttia vaille kahdeksan aamulla. Tähän mennessä matkaa oli takana 59 km. Edelleen olo oli ihan pirteä läpi yön jatkuneesta juoksusta huolimatta. Sain tällä kertaa juomarakon helpommin irti ja siihen täyttämäni urheilujuoma maistui edellistä satsia paremmalta. Tässä huollossa kohtasin työkaverini Thomasin, hän oli startannut noin 10 min ennen minua mutta valitteli nyt muutamia ongelmia. Söin huoltopöydältä suolakurkkuja, muutamia sipsejä ja laktoositonta suklaata. Voi että näin yksinkertainen aamupala voikin maistua hyvältä!

Siellä se maali kaukaisuudessa häämöttää

Basecampin huollon jälkeen meni hetki, että sain taas juoksujalat alle. Pikku hiljaa vauhtia kiihdyttäen sain jonkinlaisen juoksumoodin päälle. Seuraavat vaarat nousivat ylös ihan ok mutta alasmeno ei ollut enää kovin lennokasta. Olin talven ja kevään mittaan treenannut alamäkijuoksua mutta tällä reissulla en saanut alamäkien ilmaisia kilometrejä ulosmitattua, jalat alkoivat olla done. Tälle välille sattui myös pieni haaveri kun napsautin vasemman jalkani voimakkaasti juurakkoon. Varvas osui puunjuureen sellaisessa kulmassa, että tunsin kynnen napsahtavan iskun voimasta juurestaan irti. Hetkellinen kipu oli niin voimakas, että tuntui kuin ilmat olisivat lähteneet pihalle. Jatkoin juoksua ja muutaman kilometrin päästä varvas oli turtunut ja homma jatkui tasaiseen tahtiin edeten. Muutamien pienempien huippujen ylityksen jälkeen Konttaisen nousu tuli lopulta vastaan. Tällä kohtaa reitillä on kyllä upeat maisemat ja näppäsin niistä kuviakin muutamassa kohdassa.

Konttaisen huollossa 76 km kohdalla viivyin noin neljä minuuttia, täytin toisen lötköpullon ja arvioin sen riittävän loppuun. Heti huollon jälkeen alkavissa Valtavaaran nousuissa alkoi ensimmäisen kerran tuntua kunnolla haastetta. Pääsin koko ajan eteenpäin mutta vauhti alkoi olla rauhallinen. Takana oli jo noin 11h 40 min matka ja olin ollut juosten liikkeellä reilusti pidempään kuin koskaan. IM-kisoissa loppuaikani osuu yleensä 11-12 tunnin väliin, joten senkin puolesta oltiin pidemmällä reissulla. Tämä lopun noin 7 km osuus alkaa heti kiipeilyllä kohti Valtavaaran huippuja. Jyrkissä laskuissa piti välillä ottaa ensin sauvoilla vastaan ja laskeutua alas niiden avulla. Jalat eivät varsinaisesti olleet kovin kipeät mutta väsyneet ne olivat. Etenimme muutaman juoksijan ryhmässä, toisilla eteneminen oli hitaampaa ylämäkeen ja toisilla taas alamäkeen, keskimäärin menimme samaa vauhtia. Tämä osuus tuntui tällä kertaa paljon pidemmältä ja haastavammalta kuin edellisellä kerralla 55 km matkalla.

Loppu lähenee

Lopulta Valtavaaran mökki tuli vastaan ja homma alkoi olla voiton puolella. Lasku Valtavaaralta alas Rukan juureen ja vielä kerran Ruka ylös. Rukan huipulta alkaa viimeinen alamäkibaana kohti maalia. Tässä sain jälleen jalat alle ja juoksin melko vauhdikkaasti viimeisen pätkän, noin 5 min / km vauhtia. Mietiskelin siinä, olisikohan vastaava onnistunut jo Konttaisen alamäessä. Ehkä ei mutta tämä oli joka tapauksessa pitkän reissun jälkeen mukavan vauhdikas päätös kisalle. Kello pysähtyi aikaan 13 tuntia ja 3 minuuttia, tämäkin osui mukavasti tavoitteeseen.

Maalissa!

Maalissa NUTSin porukkaa oli ottamassa kisaajia vastaan ja he nappasivat myös finisher-kuvan. Erityisen hienoa oli kun NUTSin Jokke tuli maalialueelle henkilökohtaisesti onnittelemaan ensimmäisen kunnon ultramatkani johdosta. Hän myös tiedusteli, että nyt kun nämä pikamatkat on suoritettu niin alettaisiinko harkita perusmatkaa seuraavaksi :D Reissun varrella ohittamani perusmatkalaiset olivat olleet vaihtelevissa oloissa ja en taida olla ihan vielä halukas sellaiseen raastoon.

Hain heti kisan jälkeen päälleni lämpimän takin ja koitin syödä tarjolla ollutta keittoa mutta se ei oikein maistunut. Sain Juhalta kyydin mökille, hänkin oli hyvässä kunnossa oman 55 km matkansa jäljiltä. Mökillä pääsin suihkuun ja ottamaan kunnon päikkärit. Sealskinzin sukat olivat hieroneet muutamaan varpaaseen mehevät rakot mutta muuten hiertymiä ei tullut. Ehkä jalat olivat turvonneet sen verran, että nämä paksummat sukat eivät mahtuneetkaan kenkiin kunnolla. Illalla jalat olivat yllättäen ihan hyvässä kävelykunnossa ja kävimme Juhan kanssa ottamassa Anun vastaan 34 km kisan maaliin. Myöhemmin burgeri ja pari palautusjuomaa hotellin ravintolassa maistuivat kyllä hyvältä.

Mitali muistoksi

Tästä reissusta jäi hyvä maku suuhun. Rajoituksista huolimatta NUTSin porukka oli saanut aikaiseksi mahtavat polkujuoksupippalot, kiitos siitä! Kisaaminen pitkästä aikaa oli todella mukavaa. 83 km matka sujui tällä kertaa ilman suurempia ongelmia. Jaksoin keskittyä paremmin juurakoissa etenemiseen ja vielä lopussakin oli juoksujalat alla. Valmistautumisessa vähäinen juoksukilometrien määrä hieman arvelutti mutta ainakin tähän vauhtiin niitä oli ollut riittävästi. Nopeampi eteneminen taitaisi vaatia enemmän juoksukilsoja pitkin talvea.

Seuraavaan kertaan

Kesän tärkein tavoite on nyt saavutettu. Pitää ottaa hetki iisisti ja katsoa millainen liikunta alkaa kiinnostella seuraavaksi.

 

NUTS Karhunkierros 2021 virallinen kisavideo

 


sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Everesting 8848


Everesting 8848


“FIENDISHLY SIMPLE, YET BRUTALLY HARD.

EVERESTING IS THE MOST DIFFICULT

CLIMBING CHALLENGE IN THE WORLD.”


Kuulin Everesting-haasteesta ensimmäisen kerran syksyllä 2019. Tuolloin Tallinnan IM-kisa oli juuri käytynä ja juttelin treenikaverini Jarkko Kemppaisen kanssa seuraavista askeleista treenin suhteen. Hän oli tutustunut Everesting-pyöräilyhaasteeseen, jossa noustaan pyörällä yhdellä kertaa Mount Everestin korkeutta vastaava määrä eli 8848 nousumetriä itse valitussa mäessä. Taukoja saa pitää mutta nukkuminen ei ole sallittua. Pohdimme Oulun lähistöltä sopivia jyrkkiä nousuja ja mietimme millaisella logistiikalla pitkän treenin saisi toteutettua. Asuntoauto sopivan rinteen juurella vaikutti hyvältä ajatukselta ja Iso-Syötteen nousu mahdolliselta kohteelta. Mietimme myös kenet muut TriBase-treeniporukastamme saisimme houkuteltua mukaan. Kuittasin tuolloin ajatuksen kuitenkin kevyenä jutusteluna. Haaste kuulosti logistiikan ja valmistelujen puolesta helposti toteutettavissa olevalta mutta itse kiipeäminen pyörällä lähes mahdottomalta suorittaa.


Jäin kuitenkin pohtimaan asiaa. Vähän niinkuin Inception-leffassa ajatuksen siemen oli kylvetty eikä sitä saanut enää pois mielestä. “An idea is like a virus. Resilient. Highly contagious. And even the smallest seed of an idea can grow. It can grow to define or destroy you.” -Cobb


Talvella sivusimme aihetta Jarkon kanssa treenien ohessa silloin tällöin. Tarkempaa aikataulua mahdolliselle yritykselle ei kuitenkaan lyöty lukkoon eikä siitä lopullisesti sovittu missään vaiheessa. Ajatus oli koko ajan vähän kuin ilmassa ja taustalla. Vuoden 2020 kisakalenterissa minulla oli isoina kisoina aikataulutettuna Karhunkierroksen 83 km polku-ultrajuoksu toukokuun lopussa ja Tahkon Ironman Finland elokuun alussa. Näiden lisäksi kalenteriin ei oikein mahtuisi varovaisten arvioiden mukaan yli 14 tunnin nousurääkki.



Simple as that 

Keväällä tuli sitten korona. Kaikki omat kisani peruttiin ja siirrettiin seuraavaan vuoteen. Talven ja kevään aikana treenit olivat sujuneet oikein mallikkaasti ja FTP-testit näyttivät ennätyslukemia. Pohdin muutamaankin otteeseen, että mitähän tällä kisakunnolla sitten tekisi kun kaikki on peruttu. Kisajärjestäjät reagoivat koronakesään kivasti ja esimerkiksi NUTS-organisaatio järjesti virtuaalisia polkujuoksutapahtumia. Osallistuin näihin ja juoksin muutamia ylipitkiä treenejä virtuaalikisojen merkeissä. Tein keväällä myös pyöräkauppoja ja sain alleni kiipeämiseen soveltuvan kevyen Canyon Endurace maantiepyörän. Kesän pyörälenkeillä fillari kulki tosi hyvin ja ajelimme Vahvat Juoksijat -porukalla useita huippuja yhteislenkkejä pitkin Oulun lähialueita. Nämä Oulun maastothan ovat profiililtaan kaikki täysin flättejä mutta tuuli tuo mukavasti vastusta lakeuksillakin.



Suositut Vahvat Juoksijat -yhteislenkit


Suunnitelmasta teoiksi

Lopulta heinäkuussa kesälomalla ollessani Jarkko aktivoitui ja alkoi kyselemään että milloin sitä konkreettisesti tartutaan Everesting-haasteeseen. Lähes siltä samalta istumalta veimme suunnittelun loppuun, lukitsimme ajankohdan, valitsimme nousuksi Iso-Syötteen asfaltoidun jyrkkyydeltään n. 8,5 % olevan tien huipulle ja varasimme tukikohdaksi mökin Iso-Syötteen huipulta. En ollut itse koskaan noussut kyseistä nousua pyörällä. Meillä oli kuitenkin hyvät korkeuskäyrä- ja tehodatat Jarkon aiemmalta reissulta Iso-Syötteen Tribase-treenileirille jossa nousua oli hinkattu useamman kerran. Teimme nousu-yrityksestä myös TriBase-treeniporukallemme kohdistetun Facebook-tapahtuman joka ei kuitenkaan jostain syystä kerännyt lisäksemme muita osanottajia :)


Kun perus logistiikka oli selvillä, aloin perehtyä aiheeseen viimeistäkin yksityiskohtaa myöten. Oli selvää, että normaaleilla maantiepyörän välityksillä tehontarve jyrkässä 14,8 % loppunousussa olisi omaan FTP-tehoon suhteutettuna liian suuri ja välityksiä tulisi päivittää kevyemmäksi. Tässä tulikin eteen haasteita, Shimanon katalogista ei löytynyt tarpeeksi isoa takapakkaa maantiepyörään. Jarkon ansiokkaalla avustuksella rakensimme lopulta pyörääni 11-lehtisen 11-42 maastopakan ja MTB Oulu -ryhmästä löysin käytettynä sopivalla rangella olevan 9-speed XT-takavaihtajan. Road ja MTB -pakkojen leveys on eri ja lisäksi maastovaihtajan vaihtosuhde eroaa maantievaihtajasta. Lopulta saimme kuitenkin tällä setupilla 10 täysin toimivaa vaihdetta ja näin ollen ajokalusto oli valmis edessä olevaan koitokseen. Kävin vielä testaamassa “frankenbikeä” Iinatti bike parkin kukkuloilla ja totesin nousukyvyn jopa soralla vähintäänkin riittäväksi. Epäilin tuolloin, ettei keveintä välitystä Iso-Syötteen nousussa edes tarvitsisi käyttää. Jarkko puolestaan fiksasi omaan Focus Izalco Jellybelly-fillariinsa sramin katalogista löytyvän 11-40 maantiepakan ja lisäsi vaihtajan ulottuvuutta vaihtajakannakkeen wolftooth jatko-osalla.



Frankenbike testiajolla


Henkinen kantti

Lueskelin suorituksen alla useita tekstejä ja katsoin videoita haasteen aiemmin suorittaneilta tyypeiltä, joihin lukeutui useita entisiä ammattipyöräilijöitä kuten mm. Alberto Contador ja Phil Gaimon. Varsinkin Gaimonin video Everesting-ennätyksestä jäi mieleen kun mies oksenteli ajon jälkeen tien varressa ihan uupuneena. Lähes jokaisessa jutussa painotettiin, että haaste on massiivinen ja tulee viemään kaikki käytettävissä olevat fyysiset resurssit noin 6000 nousumetriin mennessä. Siitä eteenpäin suoriutuminen vaatii henkistä kanttia. Mieli keksii pitkän suorituksen kestäessä kaikki mahdolliset tekosyyt miksi homma kannattaisi jättää kesken. Nämä mieleen tulevat ajatukset ovat itsellekin jossain määrin tuttuja aiemmista Ironman-, polkujuoksu- ja umpihankijumppailuista, joten ne eivät tulisi vastaan täysin uutena juttuna. Everestingin säännöissä lukee myös, että haasteen suorittaakseen tulee selvitä siitä hengissä :) Aiemmin suurin yhdellä pyörälenkillä keräämäni nousumetrimäärä Kainuun vaaroilla oli 1345 m ja juoksemalla NUTS Pre X-Mas Uphill Party -mäkihulluttelussa Kempeleen Köykkyrissä noin 1900 m. Tämänkertainen haaste olisi paria kertaluokkaa suurempi enkä oikein saanut sitä edes hahmotettua itselleni kunnolla etukäteen.