perjantai 30. kesäkuuta 2023

 NUTS Karhunkierros 166 km 2023 kisaraportti


NUTS Karhunkierros perusmatka 166 km 2023

 Kylmä yö laskeutuu ylle kuin hyytävä varjo, samalla kun jalkojen kipu puristaa otettaan. Tiedän, että muuttuvat sääolosuhteet ja fyysiset vaivat kuuluvat polkujuoksukilpailuun, mutta tämä tilanne testaa todella kestävyyttäni. Vauhtini tuntuu hidastuvan mutta pysähtyä ei voi. Kilpailu on vasta puolessa välissä. Kylmyys hiipii luihin asti ja jokainen askel tuntuu kuin terävä tikari jalkapohjassa.

Valtavaaran yö - Kuva: Rami Valonen

Matka kohti Perusmatkaa

166 km Kuusamossa Karhunkierroksen reitillä läpi päivän ja yön. Mistä tämä ajatus lähti liikkeelle? Osallistuin ensimmäistä kertaa NUTS Karhunkierroksen polku-ultra -iloitteluun 55 km matkalle vuonna 2018. Olin aiemmin vuonna 2016 kisannut ensimmäistä kertaa Ironman-täysmatkalla ja vuonna 2017 otin ohjelmoidun treenin kanssa iisimmin. 2018 olin palailemassa säännöllisen treenailun pariin ja kevään korvalla syntyi ajatus osallistua polkujuoksutapahtumaan Rukalla. Muutamat kaverit olivat käyneet aiemmin juoksemassa NUTS Karhunkierroksella 34 km matkan ja kuulumisten perusteella reissu oli ollut ikimuistoinen: mutaa, lunta, märät kengät, köysissä/ketjuissa roikkumista ja pyörineitä nilkkoja.

Omalla kohdallani ensimmäinen 55 km kisa oli erittäin onnistunut. 2018 olosuhteet olivat otolliset ja 55 km juostiin aamulähdöllä auringonpaisteessa. Maalissa olin juoksun jälkeen fyysisesti kaikkeni antanut enkä meinannut päästä kipeiden jalkojeni kanssa takaisin maalialueen vieressä sijaitsevaan majapaikkaan. Tuolloin kisapäivän iltana lähdimme syömään yhdessä 166 km matkan juosseen Ossi Kokkosen eli tuttavallisemmin Oden kanssa. En voinut käsittää miten hän oli tolpillaan ja suhteellisen tolkuissaan tuollaisen matkan jälkeen. Itselläni jalat olivat kaksi puupökkelöä ja polvet olivat hyvin jäykät. Ode sen sijaan jutusteli mukavia, kertoili matkasta ja vietti pitkän illan Rukakylän neonvaloissa. Mieleen jäi erityisesti Oden kiiluvat silmät, pitkän matkan tuottamat endorfiinit ja muut kehon omat kemikaalit olivat nostaneet hänet ihan johonkin toiseen ulottuvuuteen. Minun silmissäni hän ja muut perusmatkalaiset olivat jotain muuta kuin kaikkien muiden matkojen kisaajat. Jälkikäteen tein reissusta somepäivityksen, jossa hehkutin matkaa ja ilmoitin tyytyväisenä olevani ultrajuoksija. Joku ääni takaraivossa sanoi, 55 km taisi olla vasta varovainen kurkistus ultramatkojen maailmaan. 

2018 tein muutamaksi vuodeksi paluun triathlon-kisailun pariin ja näihin seuraaviin vuosiin osui myös koronan tuomat poikkeusolot urheilutapahtumien järjestämisessä. 2021 olin kuitenkin takaisin Kuusamossa ja NUTS Karhunkierroksella. Matkaksi oli valikoitunut 83 km eli yksi suunta Hautajärveltä Rukalle. Kisasta on oma tekstinsä täällä. Kaikki meni tuon juoksun osalta erittäin hyvin. Sen sijaan nälkää jäi. Maalissa NUTS-organisaation Jokke onnitteli kisan läpäisystä ja mainitsi ohimennen, että nyt kun nämä pikamatkat on pelattu läpi niin pitäisikö kokeilla seuraavaksi aikuisten matkoja. Siinä hetkessä tiesin, että musta lappu odottaa. Välitöntä ilmoittautumista hillitsi lukuisat 55 ja 83 km kisoissa ohittamani perusmatkalaiset, jotka olivat todella vaihtelevissa oloissa. Joitain olisi voinut kuvata jopa ihmisraunioiksi.

Treeniä treeniä

Ilmoitin itseni Karhunkierroksen perusmatkan starttilistalle lopulta loka-marraskuussa 2022. Tästä eteenpäin treenit tulisivat olemaan luonteeltaan perusmatkan läpäisyyn tähtääviä. Hankin Black Friday -tarjouksena juoksumaton varmistamaan treeniolosuhteet talven keleistä riippumatta. Pääosin treenit olivat TriBase-koutsien Panu Liedon ja Jussi Lotvosen tekemän triathlon-ohjelmoinnin mukaisia, eli mukana oli koko ajan uintia ja pyörää + sopivasti voimatreeniä. Talven treenijakso oli erittäin laadukas. Juoksimme TriBase-porukalla kovia yhteislenkkejä viikoittain ja kehitinkin vauhtireserviäni talven aikana uusin ennätyksiin. Minulle nämä kovat juoksuvedot radalla toimivat hyvänä mäkivetotreenien korvikkeena. Lisäksi juoksin viikoittain lasten treenien aikaan kevyempää määrää ja kävin läpi kevään pelaamassa säbää Vahvat Juoksijat porukalla.

Itsenäisyyspäivän Suomi 105 vuotta yhteislenkki 105 juoksijan voimin

Kokonaismääränä juoksutreenit eivät kuitenkaan nousseet kovin suuriksi, pääasiallinen kestävyyspohja tuli talvella hiihtelemällä. Tämä oli toinen talvi, kun hiihdetyt kilometrit mitattiin osaltani nelinumeroisena lukemana. Helmikuussa Terwahiihdon 70 km matka oli tuntumaltaan helppo ja hyvä tsekki sille, että talven treenit olivat menneet perille. Noin kuukausi ennen kisaa tein vielä yhden isomman viikonloppublokin juosten ja tunkaten ja samalla uusia kisavarusteita testaillen. Viikoittainen tuntimäärä läpi talven ja kevään oli keskimäärin 10 tuntia laadukasta tavoitteellista harjoittelua.

Kuntopohjaa: Hiihtolenkkiä työmiehen kelissä

Valmistautumista ja varustelua

Perusmatkalle valmistautuminen on kokonaisuutena melko paljon valmistelua ja varustautumista vaativa juttu. Kuusamon keväässä olosuhteet vaihtelevat munahanki-olosuhteesta jäätävään vesisateeseen ja toisaalta hellekelikin on mahdollinen. Varusteiden osalta pitää olla varautunut kaikkeen tältä väliltä ja mielellään kaikki varusteet tulee olla testattuna kisan kaltaisissa olosuhteissa epämiellyttävien yllätysten välttämiseksi. Minulla paras mahdollinen valmistautumiseen liittyvä juttu tapahtui samoihin aikoihin, kun laitoin ilmoittautumisen sisään. Kaksi hyvää ystävääni ilmoittivat lähes saman tien lähtevänsä mukaan henkilökohtaiseksi huoltajaksi kisaan. Onnea on nauttia näin mahtavien tyyppien seurasta.

Muilta osin juoksuvarusteeni olivat riittäneet hienosti aiemmalle 83 km matkalle mutta perusmatkalle halusin hieman enemmän tilaa juoksuliiviin. Hankin Salomon Adv skin 12 liivin ja siihen 1,5 litran juomarakon. Salomonin rakon täyttösysteemi osoittautui kuitenkin hankalammaksi kuin aiemmin käyttämäni Camelbak Crux, joten päätin startata kisaan lötköpullojen kanssa. Niiden kanssa pelatessa juodun nesteen määrä on helpompi hallita ja täyttö onnistuu ketterästi ilman liivin purkamista. Polkujuoksukengiksi olin hieman aiemmin hankkinut Salomon Pulsar Trailit. Pidemmällä matkalla jalkojen turpoaminen on ennakoitavissa, joten hankin vielä drop bagiin numeroa isommat Hoka SpeedGoat 5:set. 

Aamulenkillä keväisessä Barcelonassa. Näyttäisi olevan 10 astetta lämmintä.

Varusteiden lisäksi energiahuollon on onnistuttava kisan aikana. Syöminen on oleellinen osa suoritusta ja vähintään yhtä tärkeä osa kokonaisuutta kuin triathlonissa. Itselle sopivat energiageelit/marmeladit tulee olla testattuna ja koeteltuna mielellään kisaa vastaavissa pitkäkestoisissa suorituksissa. Valmisteluista huolimatta valitut energiat saattavat alkaa ”tökkimään” ja tällöin pitäisi drop bageistä löytyä sopivaa vaihtoehtoista energiaa. Syömishaastetta voi kokeilla kotioloissakin: Laita pöydälle 100 energiageeliä riviin (sic) ja nappaa siitä geeli aina 20 minuutin välein. Toista tätä aamusta iltaan ja koko yön läpi nukkumatta ja hyppele samalla ympäriinsä niin ettei vatsa saa juuri rauhaa :)

Tankkailua kisaa varten: keitto + keitto

Viime vuosien kisailuissa olen käyttänyt lähes pelkästään Noshtin vauhtikarkkeja ja pakkasin näitä mukaan kisaan reilun 10.000 kilokalorin edestä. Pisin aiempi yhtäjaksoinen aktiviteettini ennen perusmatkaa oli Everesting-pyöräily Iso-Syötteen nousussa. Tuolloin olin liikkeellä noin 24 tuntia energiageeleillä ja energiapatukoilla ja haasteena oli merkittävä närästyksen tunne noin 12 tunnin jälkeen. Nyt olin varautunut myös siihen pakkaamalla muutaman närästyslääkkeen mukaan liiviin. Koitin muutenkin ottaa huomioon kaikki mahdolliset matkalla eteen tulevat haasteet ja varauduin myös mahdollisiin muihin vatsaongelmiin hiilitableteilla, imodiumilla ja suolatableteilla. Lisäksi uutena varusteena oli liiviin kiinnitettävä quiver-kotelo juoksusauvoja varten. Quiveriin voi nakata kokoontaittuvat juoksusauvat vauhdista, ettei niitä tarvitse pitää koko ajan kädessä helpommilla osuuksilla.

Kokonaisuutena valmistauduin kisaan siis huolellisesti kaikki mahdolliset skenaariot huomioiden. Kisan alla kävin vielä Islannissa katselemassa maisemia, tekemässä pari hyvää treeniä ja hellimässä kroppaa kellumalla lämpimässä mineraalikylvyssä.

Islannin mäkitreenin olosuhteet ok.

Suurempi vastoinkäyminen iski sitten kaksi viikkoa ennen starttia. Koko perhe sairastui kovaan kuumetautiin ja myös minä olin useamman päivän täysin pois pelistä. Jälkitautina päälle jäi kuiva yskä, joka jatkui oikeastaan ihan kisaa edeltävään päivään asti. Sairastelun myötä siirsin kisan aikatavoitteet sivuun ja tärkeimmäksi tavoitteeksi muodostui maaliin pääsy.

Lähtölaukaus

Napapiirinseikkailija eli Kati Vehmas on koostanut loistavan paketin pidempien matkojen starttaajille. Tyypillisimpiä keskeytyksen syitä ovat jalkoihin syntyvät rakot, vatsaongelmat eli energian ja nesteen imeytymishäiriöt ja/tai pään hajoaminen eli motivaation loppuminen. Vaikeuksien ja kurjuuden kohdatessa mielen tulee kestää tilanne ja ongelmat pitää pystyä ratkaisemaan, jotta matkaa voi jatkaa. On oltava tahtoa vielä ultramatka loppuun asti. Etukäteen kannattaakin sopia itsensä kanssa ainoat keskeytyksen oikeuttavat asiat. Kaikki muu on vain kurjuutta, joka on mahdollista sietää. 

Siirtymä Rukalle tapahtui kisaviikon torstaina. Saavuimme kisakeskukseen iltapäivällä ja majoituimme maalialueen välittömässä läheisyydessä. Ilmoittautuminen, drop bagien välppäys, pienimuotoinen pastaparty ja viimeiset säädöt sujuivat kaikki rauhalliseen tahtiin jääkiekon MM-pelien vilkuilun ohessa.

Usko, toivo ja rasva.

Ja sitten se koitti, perjantai ja kisa-aamu. Puuro, kuppi kahvia, vaseliinit nivusiin, kamat niskaan ja ei kun starttia odottelemaan. Keli oli aurinkoinen mutta sopivan viileä ja lähdössä vallitsi huikea tunnelma. Kisan ennakkosuosikeilta kyseltiin viimeiset kuulumiset ja sitten lähtölaukaus jo kajahtikin.  Ensimmäinen osa unelmaani toteutui jo startissa, nyt lähdetään matkalle kohti tuntematonta. Olen jo useamman vuoden etsinyt samaa tunnetta uuden haasteen kohtaamisessa kuin ensimmäisellä triathlonin täysmatkallani 2016 ja nyt koin vahvasti olevani sen äärellä. Alussa kukaan ei höntyillyt ja rukan ja Valtavaaran huippujen ylitys sujui sulassa sovussa letkassa kulkien.

Enää 165,5 km jäljellä - Kuva J.Ylikärppä


Karhunkierroksen monenkirjavat taivaltajat - Kuva: Samuli Tiainen

Ensimmäisessä Konttaisen huollossa 6,7 km ja 1h 20min kohdalla otin vain pulloihin lisää juotavaa ja matka jatkui reipasta tahtia kohti Juumaa eli Basecampin huoltoon. Tässä kohtaa matkaa oli takana 23,5 km ja 3h 47 min. Oikeassa jalkaterässä oli alustavaa hiertymän tuntemusta ja teippasin varvasta rakon syntymisen ehkäisemiseksi. Basecampin huollossa latasin myös 2,5 litraa nestettä lötköpulloihin, jotta ne riittäisivät koko seuraavan kestoltaan arviolta viiden tunnin etapin Oulankaan. Basecampin huollon jälkeen juoksu eteni oikein mallikkaasti. Satuin kulkemaan samaa tahtia UTTF-liivijahdissa olleen tubettaja-Itkosen porukan kanssa. Seurasin mielenkiinnolla, kuinka näppärästi Itkonen kuvaili sisältöä kanavalleen juoksun ohessa. Jutustelimme matkan edetessä ja vilahdankin useampaan otteeseen kyseisellä videolla. Itselläni ei kapasiteetti riittäisi juoksun ja energiasta huolehtimisen lisäksi kuvaamaan ja juontamaan sisältöä tube-videolle matkan aikana. Itkosen kanssa tiemme erkanivat Kitkajoen rantatöyräällä, kun heidän porukkansa jäi pesemään kasvoja Kitkan raikkaassa vedessä. (Kisan edetessä Itkosen meno lopulta hidastui ja matkakin jäi kesken.)

Kun matkaa oli kuljettu noin 41 km ja 7 tuntia, keli muuttui pilviseksi ja yhtäkkiä alkoi sadella rakeita. Tämä ei sinällään haitannut yhtään, hieman viileämpi keli sopi minulle varsin hyvin. Juoma loppui kesken noin tunti ennen Oulankaa ja täytin lötköpullon virtaavasta purosta. Lopulta Oulangan huolto tuli vastaan noin yhdeksän tunnin taipaleen jälkeen 55 km kohdalla ja samalla näin oman huoltotiimini ensimmäistä kertaa.

Oulangan huolto - valmiina jatkamaan. Kuvakaappaus Itkosen KK 166 -videolta

Juoksuseuran merkitys näin pitkällä matkalla voi olla melko suuri. Pitkän kisan aikana tapahtuu kuitenkin monenlaista ja etenemisen tahti ei aina osu yksiin juoksuseuran kanssa. Karhunkierroksen jälkimainingeissa esimerkiksi Facebookin polkujuoksukeskustelussa oli paljonkin aiheeseen liittyvää pohdintaa, mm. kisaajien odotuksista ja velvollisuuksista yhtä matkaa kulkevan kaveriporukan välillä. Minä olin tällä kertaa matkalla omin päin ja tärkeimmät ihmiset matkalla olivat huoltokaksikkoni Petri ja Jukka. 

Oulangan huolto on perusmatkan ensimmäinen iso huolto, jossa on mahdollisuus täydentää lisää energiaa liiviin drop bagistä ja muutenkin vaihtaa varusteita tarpeen mukaan. Lisäksi tarjolla on lämmintä ruokaa, tässä tapauksessa bataattikeittoa. Minulle huolto oli varsin sujuva juttu. Sain saman tien untuvatakin päälle ja drop bagin eteeni. Jukka lähti täyttämään pullot seuraavaa etappia varten. Petri haki keittoa ja suolakurkkuja. Itse täyttelin drop bagistä lisää energiaa liiviin. Täysin yksin matkatessa nämä toimet olisivat vieneet jonkin verran enemmän aikaa ja liikkeen pysähtyessä sekä kropan viiletessä iskee helposti horkkatärinä päälle. Nyt vältyin näiltä haasteilta kokonaan ja pystyin heti ruokailun jälkeen jatkamaan matkaa kohti Hautajärveä. Varusteet olivat edelleen kaikin puolin iskussa eikä ollut tarvetta tehdä muita säätöjä kuin vetäistä tuulitakki päälle.

Oulangan ja Hautajärven välisellä etapilla vastaan alkoi tulla miesten ja naisten kärkimenijöitä, jotka olivat jo paluumatkalla. Anton Aron meno oli vahvan näköistä ja naistenkin kärkimenijät tulivat vastaan hymy korvissa. Huikeaa kyetä etenemään tuollaista vauhtia. Illan hämärtyessä luonto näytti parastaan ja meno maistui edelleen. Matkaa alkoi olla takana jo 11 tuntia. Taktiikkana tässä vaiheessa oli laittaa kilometritolpan kohdalla biisi soimaan ja pyrkiä juoksemaan aina koko kappaleen keston ajan. Ja sama uudestaan parikymmentä kertaa. Tavoitteenani oli saavuttaa Hautajärvi noin 14 tunnin aikaikkunassa klo 22.00 mennessä, jotta 83 km starttaajat eivät vielä ehtisi lähteä sankoin joukoin liikkeelle. Tämä onnistuikin mukavasti ja pääsin hyvävoimaisena puolivälin huoltoon.

Puolimatkan krouvi

Aiemmista vuosista poiketen Hautajärven huolto suoritettiin ulkona teltassa. Aiemmin tässä kohtaa on päässyt lämmittelemään sisälle mutta nyt huolto tapahtui viilenevässä ja tuulisessa illassa. Minulle tämä ei kuitenkaan ollut ongelma, sain heti untuvatakin päälle ja huolto toistui samalla kaavalla kuin edellinenkin: Jukka täytti pullot saman tien ja Petri toi lämmintä riistakeittoa ja riisipuuroa. Myös kahvia löytyi ja sain taas virtaa kinttaisiin. Oikeastaan lämmin ruoka oli näissä isoissa huolloissa todella tärkeä juttu, värit palasivat maailmaan ja mieli kirkastui merkittävästi. Vaihdoin huollossa päälle kuivat paidat ja takin ja huolsin jalat huolellisesti. Käytännössä pesin sukkiin päässeet hiekat jaloista kosteuspyyhkeillä ja rasvasin jalat ennen puhtaiden sukkien vaihtoa. Jalat eivät olleet juurikaan turvonneet, joten kokoa isompien kenkien vaihdolle ei ollut tarvetta. Omasta mielestäni suoritin huoltotoimet ripeästi mutta aikaa kului silti yli 40 minuuttia. Ilma oli aika viileä ja ihmettelin vähän kun huoltajat lähes pakottivat laittamaan pipon päähän. Oma fiilis oli, että pärjään huivilla ja otin pipon vain mukaan liiviin. Tästä eteenpäin olisinkin pidemmällä lenkillä kuin koskaan. 

Sallan yön upeat maisemat

Ensimmäiset kilometrit huollon jälkeen sujuivat erittäin hyvissä fiiliksissä. Hautajärveltä startanneita 83 km juoksijoita tuli ohi rypäyksittäin ja lähes jokainen toivotti tsemppiä loppumatkaan. Huikeaa kannustusta ja yhteisöllisyyttä, jokaisesta tsempistä sai lisää virtaa omaan tekemiseen. Koitin myös itse kannustaa vastaan tulleita perusmatkalaisia, puolivälin cut-off on 17 tunnin kohdalla ja osalla kisaajista alkoi olla jo pieni hoppu jos he halusivat päästä jatkamaan paluumatkalle. Juoksujalat kantoivat mukavasti noin 19 tunnin ja yli 100 kilometrin kohdalle. Yöllä lämpötila putosi pakkasen puolelle ja kylmä meinasi iskeä. En kärsinyt kylmyydestä kuitenkaan läheskään niin paljon kuin moni samaa vauhtia edennyt kisaaja. Katselin jopa hieman yllättyneenä kavereita, jotka meinasivat reippaasta liikkeestä huolimatta jäätyä pystyyn matkan varrelle. Kylmyydestä, yöllisestä ajankohdasta ja yleisestä väsymyksestä johtuen hieman ennen 110 km paikkeilla sijaitsevaa Oulangan huoltoa omakin meno hidastui selvästi ja jopa sauvakävely alkoi tuntua haastavalta. Oikessa jalassa oli tuntunut plantaarifaskiitin kaltaista kipua jo useiden tuntien ja kymmenien kilometrien ajan. Edessä oleva matka tuntui todella pitkältä ja hidastuva vauhti tekisi matkasta ajallisesti vielä pidemmän.

Hetken ajan mieleeni hiipii epätoivo. Jokin sisälläni kieltäytyy kuitenkin antamasta periksi. Kohtaamani haasteet eivät määritä minua, vaan se, miten reagoin niihin. Jokainen askel on voitto itselleni. Jokainen hengenveto sytyttää sisälläni tulen, joka taistelee vastoinkäymisten ja epävarmuuden varjoa vastaan. Jalkojen kipu on vain osa kilpailun haastetta. Tämä on mahdollisuuteni kasvaa vahvemmaksi. Tämä matka tulee muokkaamaan minua. Olen löytänyt sen mitä tulin täältä hakemaan.

Toisen kerran Oulanka

Noin 20 tunnin ja 25 minuutin matkanteon jälkeen Oulangan huolto tuli näkyviin ja pääsin taas nauttimaan huollon tarjoiluista. Tällä kertaa keittona oli linssikeitto ja söin sitä reilun mukillisen. Kahvi oli loppunut mutta Petri taikoi jostain kuumaan veteen sekoitettua murukahvia. Taivaallista. Huomasin viereisellä penkillä viltin alla istumassa rivin raatobussia odottavia perusmatkalaisia. Useiden heistä kanssa olin taittanut matkaa aiemmin ja kenenkään vointi ei vielä silloin ennakoinut keskeytystä (jälkikäteen tarkasteltuna 110 km kohdalle taisi kertyä eniten keskeytyksiä).

Tässä kohtaa sain huoltajilta myös melko tiukkaa ohjeistusta jatkon suhteen. Edeltävien kilometrien vauhdilla en ehtisi 36 tunnin cut-offin puitteissa maaliin. What, en ollut yhtään tajunnut, että vauhtini oli hidastunut niin paljon. Kisan pelikirjaa pitikin kirjoittaa hieman uusiksi. Päätin ottaa hallitun riskin ja lähteä etenemään huollosta niin kovaa kuin jaloista lähtee niin pitkälle kuin mahdollista jopa riskirajat ylittäen. Oulangan luontokeskuksesta Rukalle päin polku kulkee Oulankajoen reunaa korkean harjun päällä ja on erittäin helppokulkuista ja juostavaa. Löysinkin jostain uudet juoksujalat ja etenin seuraavat kilometrit noin 6 min / km vauhtia vs. huoltoa edeltäneet 15-20 min / km. Laskeskelin koko ajan kertyvää aikabufferia ja lopulta olin saanut kirittyä jo tunnin lisää aikaa Valtavaaran huippujen ylitystä varten.

Aamuyön hetkinä olin jo useamman tunnin nähnyt tuttuja hahmoja ja valokuvaajia pitkin metsää polun varrella. Kohdalle tullessa meinasi naurattaa kun kyseessä olikin aina kanto tai känkkyräoksainen puu. En enää yhtään ihmetellyt aiemmin lukemiani perusmatkalaisten tarinoita värikkäistä leppäkerttukivimuodostelmista tai houkuttelevista saunamökeistä reitin varrella.

Vai miten se oli?

Noin 22,5 tunnin ja 120 km kohdalla sain kiinni pari reippaasti sauvakävellen etenevää perusmatkalaista ja lyöttäydyin heidän seuraansa seuraaviksi tunneiksi. Letka kasvoi pian myös muutamalla 83 km kisaajalla, joilla oli kohtuullisia haasteita jalkojen kanssa. Aamu alkoi sarastaa ja ryhmässä edetessä aika kului mukavasti. Lämpötilan noustessa minulle tuli kuuma ja hieman ennen Kitkajoen varren teknisempää osuutta pysähdyin ottamaan kuoritakin pois päältä. Pian tämän jälkeen tulikin vastaan reissun suurin yllätys, aiemmin erittäin hyvävoimaiselta vaikuttanut kaveri tuli joen varressa selkä edellä vastaan ja valitteli, että hänen menonsa oli hyytynyt yllättäen hitaaksi kävelyksi. Jalkojen lihaksisto oli tehnyt totaalisen tenän. Hän pääsi eteenpäin mutta hyvin hitaasti edeten. Näin nopea muutos etenemiskyvyssä sai minutkin pitämään entistä tarkempaa huolta energioiden ja nesteen nauttimisen osalta. Vielä olisi edessä arviolta yli kahdeksan tunnin taival maaliin sisältäen muutaman nyppylän ylityksen.

Valtavaara lähestyy

Ryhmän hajottua Basecampin huolto ei tuntunut tulevan vastaan ikinä. Tämä väli tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan. Koitin ottaa juoksuaskeleita aina sopivissa alamäkeen viettävissä kohdissa mutta muuten matka eteni reippaasti sauvakävellen. Tärkeintä oli vain jaksaa jauhaa eteenpäin tunnista toiseen. Lopulta 27,5 tunnin ja 142 km jälkeen pääsin huoltoon ja istahtamaan hetkeksi. Nyt alkoi jo tuntua vahvasti siltä, että matka todella jatkuu maaliin asti. Oikeastaan mitään suurempaa ongelmaa ei ollut ja täytin huollossa vain juomapullot ja söin muutaman palan suklaata ja mukillisen suolakurkkuja. Vasen nilkka oli ottanut osumaa ja turvonnut aika paljon. Jalka mahtui kuitenkin vielä hyvin kenkään joten näillä eteenpäin.

Basecampin huolto häämöttää. Kuva: J.Ylikärppä

Juumasta matka jatkui ja reitillä oli samaan aikaan suuri määrä 34 km juoksijoita. Oli aivan huikeaa saada niin paljon kannustusta muilta juoksijoilta loppumatkaan, jopa muutama kunnon voimahalaus :) Hieman yli 31 tunnin ja 156,5 km kohdalla pääsin kipuamaan kohti Konttaisen huippua. Ylämäen nousukyky oli vielä aivan kohtuullinen ja jaloissa oli hyvin voimaa jäljellä. Tässä kohtaa alkoi kuitenkin huimaamaan melko paljon ja sauvoista oli apua myös tasapainon säilyttämisessä.

Konttaisen huippu - Kuva: P. Jokela

Konttaisen huipulla oli vastassa dynaaminen huoltajakaksikko ja nyt reissu todellakin alkoi olla jo voiton puolella. Takana oli noin 31,5 tuntia ja 158 km. Alamäen laskeutumisen jälkeen nopea huolto, vain muutama siivu suolakurkkua ja nesteiden täydennys. Vauhtikarkkien makuja pääsin jopa valikoimaan, kun Petri oli hakenut lajitelmaa autosta tarjolle.

Konttaisen huolto - Sauvoista tukea loppumatkalle. Kuva: P. Jokela

Suurimpana haasteena oli voimistunut huimaus. Ilman sauvojen tukea meinasi tulla väkisin sivuaskeleita ja tämä ei varsinaisesti auta Valtavaaran jyrkähköissä nousuissa ja laskuissa etenemistä. Otinkin viimeisen etapin varman päälle nautiskellen. Aikaa Konttaisen huollosta Valtavaaran yli meni noin tunti enemmän menomatkaan verrattuna.

Valtavaaran huippu - Ruka jo lähes kosketusetäisyydellä

Maalisuoran äänet ja kellojen kilkatukset alkoivat kuulua jo hyvissä ajoin Rukan lähestyessä. Viimeinen nousu Rukan yli oli rauhallinen ja oikein mukava, Jukka piti seuraa ja jaksoi pitää tunnelmaa yllä. Huippu tuli vastaan ja enää olisi jäljellä laskettelu maaliin. Alamäessä juoksuaskeleita ei tahtonut irrota millään. Maalin lähestyessä tunnelma nousi ihan pilviin ja otin sittenkin muutaman sadan metrin spurtin maaliin. Aivan huikea tunne juosta maalisuoraa ja päästä vielä fiilistelemään matkaa maalissa vastassa olleiden huoltotiimin ja omat matkansa jo juosseiden TriBase -treenikavereiden kanssa. Jaettu ilo on parasta!

Päätyyn asti - Kuva: A. Kallio

Jälkimainingit

Kisan jälkeen hotellilla väsymys alkoi ottaa voiton. Istahdin tuoliin ja ajattelin aktiivisesti ottavani takin pois päältä ja kengät jalasta. Yhtäkkiä Petri hoksautti, että olin istunut paikallani liikkumatta jo 15 minuuttia, olin jotenkin nukahtanut pystyyn unen ja valveen rajamaille. Tästä kaaduinkin suoraan sänkyyn ja nukahdin noin tunniksi. Pikku unien jälkeen vaatteiden riisuminen onnistui jo paremmin ja pääsin käymään suihkussa ja syömään. Liskot kävivät yöllä kylässä ja kastelivat lakanat. Aamulla olo oli jo ihan toimelias ja kävimme verryttelemässä jalkoja Rukakylän ostarilla tuliasten hankinnan merkeissä ennen kotimatkaa.

Yhteenvetona: Sijoitus 64/149, aika 34 tuntia ja 17 minuuttia, 166 km, 3780 nousumetriä, noin 200.000 askelta, energiaa kului 25738 kcal, Polarin kellon arvioima päivän aktiivisuus ~2500 %. Varsin onnistunut ja mieleenpainuva reissu. Viime hetken sairastuminen vei ehkä parhaan terän mutta toi toisaalta rentoutta tekemiseen. Upeita hetkiä polulla ja vahva kokemus yhteydestä luontoon ja liikkeeseen. Energiasuunnitelma ja varusteet toimivat todella hyvin. Huoltajat vetivät lähes samoilla silmillä läpi koko reissun ja hoitivat kaiken viimeisen päälle, kiitokset Petri ja Jukka! Eka satamailinen päätyyn asti. Kaikki on tasapainossa. Onnellinen. Kiitos kaikille treeni- ja kisamatkan varrella mukana olleille! Jokainen kohtaaminen on ollut askel kohti päämäärää.

"The life is best lived when we are spending it doing things that fill our souls." -@WSER


Virallinen NUTS Karhunkierros 2023 kisavideo


sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Ironman Finland Kuopio-Tahko 2021

 Ironman Finland Kuopio-Tahko 2021

Täysmatka: uinti 3,8 km – pyöräily 180 km – juoksu 42,2 km


Historiallisesta Suomen ensimmäisestä Ironman-kilpailusta on tätä kirjoittaessa kulunut muutaman viikko. Alun perin kisa oli tarkoitus järjestää vuonna 2020 ja olin lunastanut paikan kisaan jo vuoden 2019 puolella. Koronapandemian vuoksi kisat ovat siirtyneet eteenpäin olympialaisia myöten mutta onneksi tänä kesänä kisatapahtumia on ollut mahdollista toteuttaa erityisjärjestelyin.

Omalla kohdallani kesän tähtihetki ja A-kisa oli jo toukokuun lopulla. Juoksin tuolloin NUTS Karhunkierros 83 km polkujuoksun ja se sujui aivan mainiosti. Tuon reissun jälkeen haeskelin triathlon-kisailun kipinää melko pitkään. Uimahalliin ei ollut päässyt treenaamaan lähes koko talvena ja minulle yleensä vahva uinti on tänä kesänä ollut korkeintaan keskinkertaista raskaalta tuntuvaa kauhomista. Pyörä sen sijaan on ollut hyvä treenimuoto. Treenasimme talvella useita kertoja TriBase-treeniporukalla Trainerroadin virtuaalisia kimppatreenejä ja lisäksi tein omia kovia vetoja pain cavessa.

Kevään pitkän reissun maali

Juoksun kanssa olen tehnyt viimeisen vuoden aikana paljon töitä ja se on kulkenut paremmin kuin koskaan. Juoksuvauhti ei välttämättä ole (vielä) parantunut valtavasti mutta olen pystynyt juoksemaan kestävästi ja kivuttomasti parantuneen tekniikan ja salilla tehtyjen täsmäharjoitusten myötä. Lisäksi hiihdin talvella ensimmäistä kertaa ikinä yli 1000 km ja otin myös perinteisen hiihdon tekniikan haltuun. Treenipohja siis varmaankin riittäisi täysmatkan läpäisyyn.

Toukokuun Karhunkierroksen jälkeen tein pidemmän pyöräretken Kainuun mäkimaastoissa Raatteentielle Vahvat Juoksijat -porukalla ja samalla kävimme hakemassa Puolangan pessimisteiltä sopivaa asennetta. Kävin myös tri-kisaamassa perusmatkalla heinäkuussa Syötteellä. Kisa meni ihan kunnialla läpi, joskin selkä kramppaili pyörän päällä ja vei pyörästä parhaat tehot. Joka tapauksessa kisaaminen tuntui pitkästä aikaa mukavalta ja päätin jatkaa valmistautumista kohti Tahkoa.

 

Vahvat Juoksijat Kainuussa Ison Tuomivaaran lähistöllä

Valmistautuminen

Ironman Finland oli minulle jo neljäs startti täysmatkalle. Kisarutiinia on kertynyt myös muista pitkistä suorituksista, joten pystyin ottamaan valmistautumisen rauhallisesti ja soveltamaan kisaviikon toimiin aiemmin hyväksi havaittuja juttuja. Näitä muuten riittääkin. Nyt neljännen täysmatkan alla valmistautuminen ei ollut läheskään niin intensiivistä kuin joskus aiemmin. Ensimmäiseen täysmatkaan verrattuna esimerkiksi pyörä pullotelineineen, kiekot ja tuubit, tarvittavat työkalut  ja varatuubi rengasrikon varalle, kisa-asu, sopivat energiageelit ja -patukat pyörä- ja juoksuosuudelle, ravintosuunnitelma, kengät pikanauhoineen, energiatankkaus sekä lukuisat muut yksityiskohdat olivat jo valmiiksi pohdittuna ja kokeiltuna lukuisia kertoja. Tällä kertaa kisastartti ei myöskään ollut pyörinyt treenien aikana mielessä läheskään yhtä usein kuin aiempina kertoina

 Muilta osin vakaa kuntopohja on jo useamman vuoden mahdollistanut tarttumaan monenlaisiin haasteisiin ja toteuttamaan erilaisia liikunnallisia päähänpistoja. Esimerkiksi kesäkuussa uimme parin kaverin kanssa 8 km lenkin Oulujoessa Maikkulan Kartanon rannasta Tuira-biitsille. Tuo reissu oli kohdallani yksi viime vuosien hienoimmista luontokokemuksista.

 

8 km uintimatka edessä

 

Kisaan liittyvä logistiikka oli tällä kertaa erinomaisen helppoa. Olimme liikkeellä Oulun TriBase-porukalla ja kisamajoitus oli buukattu jo lähes vuosi etukäteen. Kimppamajoitus pelkästään kisaajien ja huoltajien kanssa oli itselleni uusi kokemus. Mukana oli Kona-tasoista menijää, perusharrastajia ja yksi täysmatkan ensikertalainen. Meillä majoitus toimi loistavasti, halutessaan pystyi puhumaan pelkkään triathlonia vuorokauden ympäri. Tilaa oli riittävästi myös lepäilyyn ja musiikin kuunteluun. Kaikkiaan erittäin miellyttävä kokemus.

Ironman-suite
 

Matkustin Tahkolle hyvissä ajoin jo kisaviikon torstaina. Tämä mahdollisti juoksu- ja pyöräverran sekä rataan tutustumisen ilman mitään kiirettä. Oli tosi mukava viettää muutama päivä mökillä ja viritellä kalusto ja ukko viimeisen päälle kisakuntoon. Myös ilmoittautumiseen ja pyörän+varusteiden vientiin jäi hyvin aikaa. Monissa aiemmissa kisoissa T1 ja T2 pussukoille on ollut omat naulakkonsa ja vaihdot toteutetaan vähän sivussa pyörätelineiltä. Tällä kertaa kullekin pyörälle oli varattu hieman leveämpi kohta räkissä ja vaihtopussit varastoitiin pyörän vieressä maassa.

 

Kamat valmiina kisapäivään

 

Uinnin startti odottelee valmiina

 Kisapäivä

Nukuin kisaa edeltävän yön jostain syystä todella huonosti. Ajatukset eivät varsinaisesti pyörineet kisassa mutta en vain saanut unen päästä kiinni. Lopulta kello herätti viiden aikaan ja koko mökin porukka alkoi valmistautumaan yhteen vuoden kovimmista päivistä urheilun parissa. Keittelimme aamupuurot, lisäksi muutama pala paahtoleipää ja kuppi kahvia. Huoltajien ansiosta meillä oli autokyyti suoraan T1:lle, jossa tarkistin vielä pyörän, pumppasin renkaat ja laiton energiat ja ajotietokoneen paikoilleen. Kävelimme muutaman sadan metrin siirtymän vaihtoalueelta uinnin starttiin ja pian olikin aika kiskoa märkkärit ylle. Uintiverra tuntui oikein hyvältä. Vesi oli lämmintä ja kädet tuntuivat keveiltä. Verrailun jälkeen vaihdoin vielä kuulumiset muutaman tutun kanssa ja siirryin lähtökarsinaan odottamaan starttia. Juuri ennen starttia kaiuttimista tärähti soimaan Finlandia. Lähes tyyni järvenpinta kimalteli auringossa. Sadat kisaajat odottivat suoritustaan keskittyneesti. Hieno hetki kaiken kaikkiaan.

 

aamuhetki

Uinti tapahtui rolling startilla, neljä uimaria veteen viiden sekunnin välein. Uinnissa ei ollut ruuhkaa koko aikana. En onnistunut löytämään sopivia peesejä vaan uin oman uinnin. Ensimmäiset 1,5 km meni oikein hyvin tavoitteena ollutta noin 2min/100m vauhtia. Kääntöpaikan jälkeen kevään ja kesän skipatut uintitreenit alkoivat tuntua ja vauhti hidastui hieman. Lopulta rantauduin ajassa 1h 27min ja tämä oli ihan päivän kunnon mukainen uinti.

Jarkon kanssa lähtökarsinassa hetki ennen starttia - Kuva: Henna Ovaska

Juoksu vaihtoalueen läpi kohti pyörää ja puvun riisuminen sujui kommelluksitta ja pääsin pyörällä hyvin liikkeelle. Pyöräosuuden ensimmäinen nousu on Tahkolla melko vaativa ja otin sen suunnitellun rauhallisesti. Sittenpä olikin aika laittaa täysi höökä päälle. Olin talven aikana saanut FTP-lukeman hilattua uuteen ennätykseen ja valmistavat pitkät lenkit tavoitewateilla olivat sujuneet tosi hyvin. Tahkon pyöräreitti on mäkinen ja vaativa mutta olin tehnyt tähän sopivia laadukkaita treenejä runsain mitoin. Ensimmäiset 40 km pyörän päällä menivät lentämällä. Fiilis oli katossa ja ajattelin, että nyt tulee kaikkien aikojen pyöräosuus. Noin 40-50 km kohdalla usein aiemminkin kisoissa vaivannut alaselkä alkoi kuitenkin vetää jumiin ja jouduin venyttelemään selkää tihenevään tahtiin. Koitin istua eri asennoissa ja polkea välillä kahvoilta mutta en saanut tilannetta korjattua. Vaikka selän aiheuttaman kivun kanssa pystyinkin olemaan, en pystynyt pyörittämään polkimia kunnolla ja tämän seurauksena sykkeet laskivat PK1-alueelle. 115-140 km enimmäkseen vastatuuleen ajettu väli oli erityisen vaikea, minuutit ja tunnit pyörän päällä tuntuivat todella pitkiltä. Viimeisellä myötätuuliosuudella pistin kaikki peliin ja sain tunnelmat nousuun. Lopulta pyöräosuus vei 6h 4min. Jäin tällä kertaa selvästi treenien perusteella realistisista tavoitewateista. Jos seuraava startti joskus koittaa niin pitkään alaselkää vaivanneet ongelmat pitää saada ratkottua hyvissä ajoin.

Pyöräosuuden viimeiset metrit - Kuva: Lasse Seppänen

Juoksun alkuun mennessä taivaalle oli kerääntynyt mustia pilviä ja ensimmäiset vesipisarat tipahtelivat. Vetäisin Hoka Carbon X:t jalkaan, lipan päähän, pitkähkö ykkönen bajamajassa ja baanalle. Juoksuaskel alkoi alusta asti vetämään mukavasti. Kilometrivauhdit pyörivät 5.20-5.25 paikkeilla ja tuntuma oli erittäin hyvä. Näin heti juoksun alussa useita tuttuja ja sain myös siitä hyvän positiivisen vireen päälle. Minun kanssani samaan tahtiin eteni hieman vanhempi nainen, joka oli kiinni oman AG:nsa podium-paikassa. Vedimme vastatuuliosuuksia vuoron perään ja vauhti pysyi sopivan reippaana. Melko nopeasti juoksuosuuden alettua myös taivas repesi ja vettä alkoi sataa ihan älyttömästi. Juuri kun tuntui, että enempää vettä ei voi edes sataa niin sade kiihtyi. Ja sitten vielä vähän lisää. Tämä alkoi jo huvittaakin eikä sade sinällään haitannut juoksua paitsi tien liittymiin ja monttuihin kertyneiden suurien lätäköiden muodossa. Jonkin aikaa jatkuttuaan sade oli viilentänyt kroppaa ja jalkoja jo niin paljon, että etureidet alkoivat mennä tönkköön. Tämä ei näkynyt vauhdissa ja yleisfiilis juoksusta oli edelleen varsin mainio.

Toisen kierroksen lopulla sattui dramaattinen tapaus, kun samaan reissuporukkaan kuuluva kaverini Jarkko makasi verissään reitin varrella. Hän oli väistänyt isoa rapakkoa autotien kautta ja kompastunut korkeaan reunakiveen takaisin pyörätielle palatessaan. Samalla pää oli kolahtanut maahan ja juoksun jatkaminen ei heti onnistunut. Kohdatessamme hän oli tajuissaan ja paikalla oli jo kaksi kisaorganisaation kaveria kertomassa että ambulanssi on juuri tulossa. Jatkoin matkaa ja seuraavan kukkulan takana vastaan tulikin tämä ambulanssi joka ei tiennyt tarkkaa onnettomuuspaikkaa. Viitoin ambulanssin oikeaan suuntaan ja jatkoin juoksua hieman huolestuneissa tunnelmissa. Onneksi Jarkko pääsi ensiavun jälkeen maalialueelle ja kisan keskeytyminen oli tällä kertaa ruhjeiden lisäksi vakavin seuraus onnettomuudesta.

Juoksun puolivälissä aikaa oli kulunut 1h 58 min ja mietin tässä vaiheessa mahdollista neljän tunnin alitusta ironman-maratonilla. Kolmannella kierroksella askel alkoi kuitenkin hieman painaa ja neljän tunnin aika alkoi karata. Tässä vaiheessa olikin parempi vaihtaa tarkastelu kokonaisaikaan ja laskin nopeasti, että 12 tunnin alitukseen olisi hyvinkin saumaa jos vain jatkan juoksua. Parin tunnin jälkeen eväiden kanssa piti alkaa vähän säätämään. Omat High5:t geelit loppuivat taskusta ja järjestäjän tarjoamat Maurten-geelit olivat rakenteeltaan melko kiinteitä ja hyytelömäisiä. Koitin syödä niitä kaksi mutta toinen meinasi tulla yökkäysten saattelemana ulos. Siispä vaihdoin energiatankkauksen Red Bulliin ja siitä sainkin todelliset siivet. Askel oli hyvä loppuun saakka eikä mitään kipuja jalkojen kanssa ollut.

Erityisen ilahduttavaa oli törmätä juoksuosuudella kolmeen oululaiseen ensikertalaiseen, jotka olivat kaikki loistavalla asenteella liikenteessä. Muistan ensimmäisen Ironman-kisani Kööpenhaminassa viiden vuoden takaa, erityisesti juoksun lopulla koin tuolloin suuria tunteita kovan työn takana olleen tavoitteen toteutuessa. Nyt neljännellä kerralla ihan samanlaista tunnekuohua ei tullut mutta todella upea maalisuoran onnen tunne kuitenkin. Tulin maaliin ajassa 11h 56min kuulutuksien Timo, you are an Ironman saattelemana. Ironman-urheilu on hieno laji ja mahdollistaa myös monien muiden elämään ja urheiluun liittyvien haasteiden kohtaamisen kevyemmin. Kisan jälkeen oli mukava käydä kavereiden kanssa päivän tapahtumia läpi mökillä ja tankata kunnolla ruokahalun palattua.

 


Maalisuora - Kuva: Henna Ovaska

Kävin tällä kertaa katsomassa kisan jälkeisenä päivänä myös Kona-paikkojen jakoseremonian. Hieno tapahtuma ja erityisen hienoa oli nähdä treenikaverini Teemu pokkaamassa Kona-paikka oman ennätyskisansa palkintona. Vahvaa tekemistä jo useamman vuoden ajan.

 

Kona-paikkoja jaossa

Yhteenvetona kisa sujui ennakkokaavailujen mukaisesti pyörän haasteita lukuun ottamatta. Olen erittäin tyytyväinen 12 h alitukseen ja uuteen Ironman-maratonennätykseeni. Tästä on hyvä jatkaa syksyä ja talven treenejä kohti. Kiitokset Ironman Finland ja reissukaverit onnistuneesta viikonlopusta!

Tonttutien posse

Peace out


sunnuntai 6. kesäkuuta 2021

NUTS Karhunkierros 83 km 2021 kisaraportti

NUTS Karhunkierros 83 km 2021

NUTS Karhunkierroksen polkujuoksupippaloista on nyt kulunut viikko ja varpaat alkavat jälleen muistuttaa normaalia. Kisoihin valmistautuessa minulla on tapana lukea muiden kokemuksia vastaavista koitoksista ja ajattelin nyt jakaa omiakin fiiliksiä kisaraportin muodossa elämäni pisimmältä juoksumatkalta tähän asti. Ajan henki olisi ehkä jakaa kokemukset podcast-muodossa mutta mennään nyt vielä tekstin kautta. 


Valtavaara - kuva: Rami Valonen


NUTS Karhunkierroksen 83 km eli ”The Original” -matka on ollut jo useamman vuoden ajan mielen päällä. Reitti on juurakoineen ja lähes 2000 nousumetrin myötä yksi haastavimmista polkukisoista. Kävin vuonna 2018 juoksemassa Karhunkierroksen 55 km matkan onnistuneesti läpi ja ajatus koko reitin juoksemisesta jäi kutkuttelemaan. Olin tosin tuolloin 55 km jälkeen jalkojen osalta ihan valmis ja hyvä kun pääsin maaliteltasta muutaman sadan metrin päähän majapaikkaan elpymään. Siksipä pidempi reissu vaatisi hieman parempaa valmistautumista ja enemmän jalkojen totuttamista juoksuun.

Alun perin 83 km haaste oli tarkoitus kohdata toukokuussa 2020 mutta poikkeusolojen vuoksi kisa ensin siirtyi hieman ja lopulta peruttiin. Juoksin tuolloin kuitenkin virtuaalikisana 83 km kolmessa päivässä Oulun poluilla ja se meni ihan ok. Pisin päiväetappi oli 50 km ja silloinkaan jatkaminen pidemmälle ei oikein jalkojen kipuilun vuoksi innostanut. Päätinkin hommata jalkaongelmiin apua ja syksyllä 2020 hakeuduin fyssari Pasi Liedon ammattitaitoiselle vastaanotolle. Pasi laati syksylle ja talvelle täsmätreenejä salille ja näitä tein tunnollisesti. Pääasiallisena haasteena oli pohkeiden riittämätön voimataso ja yleinen takaketjun koordinaation vajaus. Nämä heijastuivat sitten vähän joka puolelle juoksuasentoa myöten. Toinen merkittävä juoksua edistänyt juttu oli Sporttioravien eli Maija ja Jani Oravamäen hiihto- ja juoksukoulu kevään 2021 aikana. Ammattilaisten opeissa juoksutekniikka otti melkoisen harppauksen eteenpäin. Isossa kuvassa olen jo useamman vuoden ajan ollut Tribasen valmennuksessa ja Panu Liedon kanssa lähdettiin jo edeltävänä syksynä rakentamaan kokonaispakettia Karhunkierros mielessä. Kuntourheilijana voin kyllä varauksetta suositella hakeutumaan valmennuksen pariin. Vähentää säätämistä ja sinkoilua sekä auttaa pitämään riittävästi lepopäiviä treenin vastapainoksi.

Mäkitreeniä Pallaksella - kuva: J.Liisanantti

Koronatilanteen ja siihen liittyvien kokoontumisrajoitusten vuoksi kisan toteutuminen oli lähes starttiin asti epävarmaa. Tämä johti siihen, että useat oululaiset juoksukaverini siirsivät osallistumisensa suosiolla vuoteen 2022. Ymmärrän tämän, on haastavaa treenata tavoitteellisesti epävarmassa tilanteessa. Mutta minäpä oli päättänyt asian jo pari vuotta aiemmin, joten valmistautuminen ei tästä häiriintynyt. Talvella lunta riitti ja rakentelin kuntopohjaa hiihtämällä. Ensimmäistä kertaa ikinä talven hiihtokilsat mitattiin nelinumeroisena lukemana. Yksittäiset isot harjoitukset olivat lähes vuorokauden kestänyt Everesting-pyöräily Iso-Syötteen nousussa elokuussa 2020 (juttu täällä), NUTS Köykkyri mäkijuoksuhubailut marraskuussa 2020, kolmipäiväinen umpihankihiihtoleiri Vahvat Juoksijat MM-kisajoukkueella helmikuussa Syötteellä sekä Pallaksen ja Ylläksen vapaalaskureissu vapun tienoilla. Lisäksi sain tehtyä erittäin laadukkaita pyörätreenejä talven aikana ja FTP-lukemakin nousi uuteen ennätykseen. Juoksutreenejä oli koko talven mukana noin kerran viikossa. Niiden määrää ja lenkkien pituutta nostettiin tasaisesti ennen H-hetkeä. Pitkiä juoksulenkkejä oli lopulta ohjelmassa hyvin rajallisesti, parempi olla ennen starttia juoksun osalta hieman under trained kuin vähänkään over injured.

Treenilenkin kosteahkot olosuhteet

Pari haastettakin valmistautumisessa oli. Koronan aiheuttaman yleisen passiivisuuden ja kotitoimistoarjen myötä olin päässyt hieman kasvamaan ihmisenä keskivartalon kohdalta. Toinen haaste oli toukokuun alussa iskenyt kova flunssa, joka vei voimat täysin yli kahdeksi viikoksi. Näistä huolimatta olo kisaa edeltävällä viikolla oli aika hyvä, jopa malttamaton. Ajatukset olivat Karhunkierroksella jo hyvissä ajoin. Minulla oli vahva tunne siitä, että olin valmis kohtaamaan haasteen.

Tein muutamia varustehankintoja viime metreillä. Olin haaveillut useamman vuoden ajan kevyistä kokoon taittuvista juoksusauvoista ja muutama viikko ennen kisaa hankin BD:n Distance Carbon FLZ -sauvat. Karhunkierroksen tulva- ja lumitilanne oli loppuun asti jännittävä ja jopa munahanki-olosuhde vilahteli keskustelussa. Tähän varauduin hommaamalla Sealskinzin vedenpitävät sukat. Sukat olivat hieman paksummat kuin normaalisti käyttämäni juoksusukat mutta 3h+ pituisella testilenkillä ne tuntuivat toimivan kengän kanssa ok. Suurin muutos aiempaan oli energiahuollossa. Olen jo vuosien ajan kisannut lähes pelkästään High5:n tuotteilla ja ne ovat toimineet minulla hyvin. Olin kuitenkin päässyt tutustumaan muutamassa yhteydessä NOSHTin vauhtikarkkeihin ja nämä tuntuivat toimivan vielä paremmin. Kokeilin NOSHTin tuotteita talven ja kevään mittaan treeneissä ja lopulta tein päätöksen lähteä matkaan niillä. Kävin vielä kisaa edeltävänä iltana kertaalleen lähipoluilla testaamassa, että juoksuliivissä pysyy kaikki hölskymättä paikallaan. Jalat tuntuivat hyvältä ja kamat kulkivat mukana lähes huomaamatta.

Täyspakkaus testilenkillä

Kisapäivä

Kisastartin aikataulua oli muutettu siten, että lähtisimme liikkeelle perjantaina klo 22 jälkeen yötä vasten. Olin hieman myöhässä bussin varauksen suhteen ja sain paikan Rukalta klo 22.20 lähtevästä bussista. Tämä tarkoittaa, että varsinainen startti Hautajärveltä olisi aika tarkkaan klo 23.00. Yökisa on mielenkiintoinen konsepti, edessä olisi kunnon yöjuoksu. Lähdimme matkaan Oulusta perjantaina aamulla, joten toiveissa oli jonkinlaiset päikkärit ennen starttia, muuten valvomista kertyisi reilusti yli 24 h. Sain kimppakyydin Tribase-treenikaveriltani Anulta ja hänen mieheltään Juhalta. Autossa kohti Kuusamoa oli mielenkiintoinen ilmapiiri, määrätietoinen mutta rento. Tähän vaikutti lienee, että autossa istui yhteensä kymmenien (ehkä yli sadankin) kisastarttien edestä kokemusta kestävyysurheilusta SM-mitalitasoa myöten. Silti edessä oleva haaste kutkutteli vatsanpohjassa.

Drop bagit matkaan

Käytännön rutiinit kisapaikalla sujuivat hienosti, NUTS-organisaatio oli järkännyt homman koronaturvallisesti ja viimeisen päälle sujuvasti. Arvoin mökillä varusteita jonkin verran, katselin myös perusmatkalaisten livevideoita ja katsoin mitä heillä oli päällään. Tuuli oli melko kova, lähinnä pohdin pitäisikö päälle laittaa juoksutakki vai ei. Lopulta päätin laittaa pitkät trikoot, kompressiosäärystimet, t-paidan + irtohihat, ohuen pitkähihaisen teknisen paidan ja ohuen New Balancen tuulenpitävän juoksutakin. Näillä arvelin tarkenevani yöllä pikku pakkasessakin ja Oulangalla ensimmäisessä huollossa kerroksia voisi helposti vähentää. Pakkasin drop bagiin lisäenergiaa sekä varalta myös lämpimämpää varustetta jos jostain syystä alkumatkasta tulisikin kylmä. Illalla oli sitten aika hypätä Anun saattelemana bussiin ja matka kohti seikkailua alkoi. Bussissa viereen sattui mukava kaveri Raahesta, fiilistelimme siinä edessä olevaa koitosta. Asettelin jutustellessa varovasti aikataulutavoitetta 14 h alitukseen. Jos matkalla menisi paljon pidempään, niin olisin joutunut kävelemään muutenkin kuin ylämäissä. Ehdottomasti tärkein tavoite oli kuitenkin päästä aikarajojen puitteissa maaliin.

Matkalla starttiin

Saavuttuamme Hautajärvelle kuuluttaja kehotti lähtemään matkaan heti kun siltä tuntuu. Varsinaista yhteislähtöä ei ollut siis tiedossa. Nakkasin lämmittelytakin paluukuljetukseen ja vetäisin juoksuhanskat käteen. Sittenpä ei muuta kuin menoksi. Sopiva vauhti askellukseen löytyi ja seikkailu alkoi.

Kisakengäksi olin ensin ollut valitsemassa Hokan Speedgoateja mutta jotenkin en saanut niitä pidemmillä lenkeillä toimimaan, lähinnä pohkeissa ilmeni outoja tuntemuksia. Niinpä palasin vanhempaan luottopariin eli Salomonin Ultra II:iin. Kengät ovat kokeneet kaikenlaista, mm. koiramme koitti järsiä ne kertaalleen kappaleiksi ja kangas on sopivasti rei´itetty naskalihampailla sieltä täältä. Tuntuma on kuitenkin näissä paras. Hokat olivat odottamassa drop bagissä jos ensimmäisten kilometrien aikana ilmenisi ongelmia.

Liikkeelle lähdettiin maski naamalla

Polku on alussa teknisesti melko helppoa ja juostavaa joskin paikoittain märkä. Soiden yli kipitellään pitkosia pitkin ja reitin profiili viettää hieman alamäkeen. Juoksin alussa jonkin matkaa letkassa mutta en sitten malttanut pysyä siinä. Oma luonnollinen juoksutahtini oli hieman letkan menoa nopeampaa ja tuntui että käsijarrua joutui kiskomaan vähän liikaa. Lähdimmekin kahden muun juoksijan kanssa etenemään hieman nopeammin vetovuoroa vaihdellen. Olin jo ennakkoon päättänyt tehdä aivan oman juoksun ja edetä juuri sillä tahdilla kuin hyvältä tuntuu.

Hautajärven lähistöllä vastaan tuli hyvävoimaisen näköisiä perusmatkan eli 166 km juoksijoita. Vaihdoimme muutamat kuulumiset ja kehuin heidän hyvän näköistä menoa. Toivoin samalla, että oma kunto maalissa olisi yhtä hyvä kuin näillä taivaltajilla tässä puolen välin kohdalla. Osa perusmatkalaisista oli kerennyt jo käydä kääntymässä Hautajärvellä ja heitä alkoi tulla selkä edellä vastaan. Tunnistin muutamia instagramissa seuraamiani hahmoja, mm. Susanna ”vesitulppa” Kujanpää ja Elina ”ultramutsi” Järnefelt. Susannan meno näytti ihan ok:lta ja huikkasin hänelle tsempit loppumatkalle. Elinalla sen sijaan näytti olevan haasteita, meno oli melko huonon näköistä etukumarassa sauvojen avulla kauhoen. Kisan jälkeen kävikin ilmi, että hänen matkansa oli jäänyt kesken Oulangan huoltoon toisen silmän väliaikaisen sameutumisen/sokeutumisen vuoksi. 166 km matka on armoton, kunnioitan kyllä jokaista, joka tälle matkalle starttaa.

Oma juoksuni sen sijaan rullasi mahtavasti. Askeleet löysivät juurakossa paikkansa eikä yöllinen ajankohta väsyttänyt yhtään. Alussa kädessä olleet juoksuhanskat alkoivat melko nopeasti hiostaa ja niiden kanssa oli vaikea saada vauhtikarkkeja pois pusseista. Päätinkin laittaa hanskat taskuun. Noin tunnin juoksun jälkeen sormet alkoivat tuntua kummallisilta ja ne olivat ihan turvoksissa. WTF? tämmöistä ei ollut ennen sattunut. Ilmiö oli kuitenkin jokseenkin tuttu muiden kisaraporteista ja päätin lisätä juomista. Turvotus vähenikin seuraavan tunnin aikana eikä enää palannut. Jossain välissä ohitse pyyhälsi noin viiden juoksijan porukka todella hyvää vauhtia edeten. Tähän vauhtiin en ollut valmis hyppäämään. Matkaa olisi edessä vielä reilusti ja ainakin puoliväliin pitäisi ottaa iisisti. Yön tunteina valoa riitti eikä otsalamppua tarvinnut. Hämärimpinä hetkenä piti jonkin verran keskittyä enemmän juurien bongailuun ja olinkin erittäin tyytyväinen kun aamu alkoi hetken päästä sarastaa.

Oulankajoen maisemia - kuva: Rami Valonen

Oulangan huoltoon noin 27 km kohdalle saavuin ajassa 3h 32 min. Olin juonut ensimmäisellä pätkällä 1,5 litraa nestettä ja selässä ollut juomarakko oli tyhjä. Pyrin huoltamaan mahdollisimman nopeasti, varusteita oli päällä juuri sopivasti ja otin drop bagista vain lisää energiaa liiviin. Juomarakkoa liivissä paikallaan pitävä lenkki oli jotenkin kiertynyt, enkä saanut rakkoa ulos liivistä. Täyttö onnistuu ilman rakon irrotustakin mutta silloin rakkoa ei saa täytettyä ihan täyteen. Edessä olisi kisan pisin 32 km etappi, joten taistelin rakon kuitenkin irti liivistä. Kokonaisuudessaan drop bagin ja nesteiden kanssa värkkäilyyn kului varmaan alle 10 min mutta jo siinä ajassa kylmä keli ja melko navakasti puhaltanut tuuli pääsi kylmentämään kropan ja aloin täristä. Juuri sopivasti huoltopöydältä tarjottiin käteen lämmintä lihalientä ja se maistui aivan taivaalliselle. Otin lientä vielä toisenkin mukillisen ja ei muuta kuin matkaan.

Oulangan jälkeen on edessä todella mukavaa etenemistä harjun päällä joen virratessa alhaalla. Reitti olisi tästä eteenpäin tuttu edellisestä kisasta ja juoksu eteni edelleen mukavasti. Ensimmäinen imaisu juomarakosta ihmetytti, järjestäjän tarjoama urheilujuoma maistui aivan omituiselta, aivan kuin vedessä olisi ollut diisseliä. Tähän ei voinut vaikuttaa, joten näillä mennään. Noin viiden tunnin kohdalla reitti alkaa nousta jyrkästi ylöspäin. Tässä kohtaa päätin napata sauvat liivistä käteen. Sauvojen avulla mäki nousikin kätevästi ja aiemmin minut ohittaneita nopeita juoksijoita alkoi tulla selkä edellä vastaan.

Puolimatkan tolppa tuli vastaan ajassa 5h 29 min. Tämä oli hieno hetki, tästä eteenpäin tunsin olevani jo selkeästi voiton puolella. Matka sinänsä on kestoltaan pitkä. Startissa matka pitää jäsennellä huoltopisteiden mukaan. Edessä olevia tunteja tai kilometrejä ei oikein kannata miettiä, niitä on niin paljon. Tekninen osuus vuolaasti virtaavan Oulankajoen rannan tuntumassa oli yksi reitin haastavimpia vaiheita. Siinä nopea eteneminen ei ole mitenkään helppoa, hetkittäin on roikuttava puissa ettei molskahda jokeen. Tässä kohtaa alkoi tuntua melko kovaa kolotusta siellä täällä ja yleinen fiilis laski hieman. Pysähtymällä matka ei etene ja päätin juosta aina kuin se vain on mahdollista. Pahimmat juurakkopätkät ja ylämäet etenivät reippaasti sauvakävellen.

Puolimatkan krouvi

Kisan kestäessä koin juoksun nautintoa eri tavalla kuin koskaan ennen. Jalat toimivat, kipuja oli kohtuudella ja sain ne aina painettua taka-alalle. Kaverini Ari lanseerasi helmikuun umpihankihiihtoleirillämme mielenkiintoisen ajatuksen siitä, että olimme siellä viettämässä vaatimuksetonta aikaa. Toki useamman vuorokauden hiihto ja yöpyminen 27 asteen pakkasessa edellyttää tiettyjä juttuja mutta työn tai lapsiperheen arjen vaatimukset eivät ole metsässä läsnä. Ja niinpä se oli täälläkin. Hymy pyrki väkisin suupieleen.

Jossain vaiheessa reitti yhdistyi pieneen karhunkierrokseen ja polku muuttui huomattavasti helpompikulkuiseksi. Olin jotenkin etukäteen ennakoinut, että 34 km juoksijoita saattaisi olla tässä kohdilla reitillä ruuhkaksi asti. Olin kuitenkin edennyt sen verran ripeästi, että ensimmäiset 34 km juoksijat aloittaisivat urakkansa vasta muutaman tunnin päästä. Basecampin huolto tuli vastaan ajassa 8h 37 min kellon ollessa varttia vaille kahdeksan aamulla. Tähän mennessä matkaa oli takana 59 km. Edelleen olo oli ihan pirteä läpi yön jatkuneesta juoksusta huolimatta. Sain tällä kertaa juomarakon helpommin irti ja siihen täyttämäni urheilujuoma maistui edellistä satsia paremmalta. Tässä huollossa kohtasin työkaverini Thomasin, hän oli startannut noin 10 min ennen minua mutta valitteli nyt muutamia ongelmia. Söin huoltopöydältä suolakurkkuja, muutamia sipsejä ja laktoositonta suklaata. Voi että näin yksinkertainen aamupala voikin maistua hyvältä!

Siellä se maali kaukaisuudessa häämöttää

Basecampin huollon jälkeen meni hetki, että sain taas juoksujalat alle. Pikku hiljaa vauhtia kiihdyttäen sain jonkinlaisen juoksumoodin päälle. Seuraavat vaarat nousivat ylös ihan ok mutta alasmeno ei ollut enää kovin lennokasta. Olin talven ja kevään mittaan treenannut alamäkijuoksua mutta tällä reissulla en saanut alamäkien ilmaisia kilometrejä ulosmitattua, jalat alkoivat olla done. Tälle välille sattui myös pieni haaveri kun napsautin vasemman jalkani voimakkaasti juurakkoon. Varvas osui puunjuureen sellaisessa kulmassa, että tunsin kynnen napsahtavan iskun voimasta juurestaan irti. Hetkellinen kipu oli niin voimakas, että tuntui kuin ilmat olisivat lähteneet pihalle. Jatkoin juoksua ja muutaman kilometrin päästä varvas oli turtunut ja homma jatkui tasaiseen tahtiin edeten. Muutamien pienempien huippujen ylityksen jälkeen Konttaisen nousu tuli lopulta vastaan. Tällä kohtaa reitillä on kyllä upeat maisemat ja näppäsin niistä kuviakin muutamassa kohdassa.

Konttaisen huollossa 76 km kohdalla viivyin noin neljä minuuttia, täytin toisen lötköpullon ja arvioin sen riittävän loppuun. Heti huollon jälkeen alkavissa Valtavaaran nousuissa alkoi ensimmäisen kerran tuntua kunnolla haastetta. Pääsin koko ajan eteenpäin mutta vauhti alkoi olla rauhallinen. Takana oli jo noin 11h 40 min matka ja olin ollut juosten liikkeellä reilusti pidempään kuin koskaan. IM-kisoissa loppuaikani osuu yleensä 11-12 tunnin väliin, joten senkin puolesta oltiin pidemmällä reissulla. Tämä lopun noin 7 km osuus alkaa heti kiipeilyllä kohti Valtavaaran huippuja. Jyrkissä laskuissa piti välillä ottaa ensin sauvoilla vastaan ja laskeutua alas niiden avulla. Jalat eivät varsinaisesti olleet kovin kipeät mutta väsyneet ne olivat. Etenimme muutaman juoksijan ryhmässä, toisilla eteneminen oli hitaampaa ylämäkeen ja toisilla taas alamäkeen, keskimäärin menimme samaa vauhtia. Tämä osuus tuntui tällä kertaa paljon pidemmältä ja haastavammalta kuin edellisellä kerralla 55 km matkalla.

Loppu lähenee

Lopulta Valtavaaran mökki tuli vastaan ja homma alkoi olla voiton puolella. Lasku Valtavaaralta alas Rukan juureen ja vielä kerran Ruka ylös. Rukan huipulta alkaa viimeinen alamäkibaana kohti maalia. Tässä sain jälleen jalat alle ja juoksin melko vauhdikkaasti viimeisen pätkän, noin 5 min / km vauhtia. Mietiskelin siinä, olisikohan vastaava onnistunut jo Konttaisen alamäessä. Ehkä ei mutta tämä oli joka tapauksessa pitkän reissun jälkeen mukavan vauhdikas päätös kisalle. Kello pysähtyi aikaan 13 tuntia ja 3 minuuttia, tämäkin osui mukavasti tavoitteeseen.

Maalissa!

Maalissa NUTSin porukkaa oli ottamassa kisaajia vastaan ja he nappasivat myös finisher-kuvan. Erityisen hienoa oli kun NUTSin Jokke tuli maalialueelle henkilökohtaisesti onnittelemaan ensimmäisen kunnon ultramatkani johdosta. Hän myös tiedusteli, että nyt kun nämä pikamatkat on suoritettu niin alettaisiinko harkita perusmatkaa seuraavaksi :D Reissun varrella ohittamani perusmatkalaiset olivat olleet vaihtelevissa oloissa ja en taida olla ihan vielä halukas sellaiseen raastoon.

Hain heti kisan jälkeen päälleni lämpimän takin ja koitin syödä tarjolla ollutta keittoa mutta se ei oikein maistunut. Sain Juhalta kyydin mökille, hänkin oli hyvässä kunnossa oman 55 km matkansa jäljiltä. Mökillä pääsin suihkuun ja ottamaan kunnon päikkärit. Sealskinzin sukat olivat hieroneet muutamaan varpaaseen mehevät rakot mutta muuten hiertymiä ei tullut. Ehkä jalat olivat turvonneet sen verran, että nämä paksummat sukat eivät mahtuneetkaan kenkiin kunnolla. Illalla jalat olivat yllättäen ihan hyvässä kävelykunnossa ja kävimme Juhan kanssa ottamassa Anun vastaan 34 km kisan maaliin. Myöhemmin burgeri ja pari palautusjuomaa hotellin ravintolassa maistuivat kyllä hyvältä.

Mitali muistoksi

Tästä reissusta jäi hyvä maku suuhun. Rajoituksista huolimatta NUTSin porukka oli saanut aikaiseksi mahtavat polkujuoksupippalot, kiitos siitä! Kisaaminen pitkästä aikaa oli todella mukavaa. 83 km matka sujui tällä kertaa ilman suurempia ongelmia. Jaksoin keskittyä paremmin juurakoissa etenemiseen ja vielä lopussakin oli juoksujalat alla. Valmistautumisessa vähäinen juoksukilometrien määrä hieman arvelutti mutta ainakin tähän vauhtiin niitä oli ollut riittävästi. Nopeampi eteneminen taitaisi vaatia enemmän juoksukilsoja pitkin talvea.

Seuraavaan kertaan

Kesän tärkein tavoite on nyt saavutettu. Pitää ottaa hetki iisisti ja katsoa millainen liikunta alkaa kiinnostella seuraavaksi.

 

NUTS Karhunkierros 2021 virallinen kisavideo

 


sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Everesting 8848


Everesting 8848


“FIENDISHLY SIMPLE, YET BRUTALLY HARD.

EVERESTING IS THE MOST DIFFICULT

CLIMBING CHALLENGE IN THE WORLD.”


Kuulin Everesting-haasteesta ensimmäisen kerran syksyllä 2019. Tuolloin Tallinnan IM-kisa oli juuri käytynä ja juttelin treenikaverini Jarkko Kemppaisen kanssa seuraavista askeleista treenin suhteen. Hän oli tutustunut Everesting-pyöräilyhaasteeseen, jossa noustaan pyörällä yhdellä kertaa Mount Everestin korkeutta vastaava määrä eli 8848 nousumetriä itse valitussa mäessä. Taukoja saa pitää mutta nukkuminen ei ole sallittua. Pohdimme Oulun lähistöltä sopivia jyrkkiä nousuja ja mietimme millaisella logistiikalla pitkän treenin saisi toteutettua. Asuntoauto sopivan rinteen juurella vaikutti hyvältä ajatukselta ja Iso-Syötteen nousu mahdolliselta kohteelta. Mietimme myös kenet muut TriBase-treeniporukastamme saisimme houkuteltua mukaan. Kuittasin tuolloin ajatuksen kuitenkin kevyenä jutusteluna. Haaste kuulosti logistiikan ja valmistelujen puolesta helposti toteutettavissa olevalta mutta itse kiipeäminen pyörällä lähes mahdottomalta suorittaa.


Jäin kuitenkin pohtimaan asiaa. Vähän niinkuin Inception-leffassa ajatuksen siemen oli kylvetty eikä sitä saanut enää pois mielestä. “An idea is like a virus. Resilient. Highly contagious. And even the smallest seed of an idea can grow. It can grow to define or destroy you.” -Cobb


Talvella sivusimme aihetta Jarkon kanssa treenien ohessa silloin tällöin. Tarkempaa aikataulua mahdolliselle yritykselle ei kuitenkaan lyöty lukkoon eikä siitä lopullisesti sovittu missään vaiheessa. Ajatus oli koko ajan vähän kuin ilmassa ja taustalla. Vuoden 2020 kisakalenterissa minulla oli isoina kisoina aikataulutettuna Karhunkierroksen 83 km polku-ultrajuoksu toukokuun lopussa ja Tahkon Ironman Finland elokuun alussa. Näiden lisäksi kalenteriin ei oikein mahtuisi varovaisten arvioiden mukaan yli 14 tunnin nousurääkki.



Simple as that 

Keväällä tuli sitten korona. Kaikki omat kisani peruttiin ja siirrettiin seuraavaan vuoteen. Talven ja kevään aikana treenit olivat sujuneet oikein mallikkaasti ja FTP-testit näyttivät ennätyslukemia. Pohdin muutamaankin otteeseen, että mitähän tällä kisakunnolla sitten tekisi kun kaikki on peruttu. Kisajärjestäjät reagoivat koronakesään kivasti ja esimerkiksi NUTS-organisaatio järjesti virtuaalisia polkujuoksutapahtumia. Osallistuin näihin ja juoksin muutamia ylipitkiä treenejä virtuaalikisojen merkeissä. Tein keväällä myös pyöräkauppoja ja sain alleni kiipeämiseen soveltuvan kevyen Canyon Endurace maantiepyörän. Kesän pyörälenkeillä fillari kulki tosi hyvin ja ajelimme Vahvat Juoksijat -porukalla useita huippuja yhteislenkkejä pitkin Oulun lähialueita. Nämä Oulun maastothan ovat profiililtaan kaikki täysin flättejä mutta tuuli tuo mukavasti vastusta lakeuksillakin.



Suositut Vahvat Juoksijat -yhteislenkit


Suunnitelmasta teoiksi

Lopulta heinäkuussa kesälomalla ollessani Jarkko aktivoitui ja alkoi kyselemään että milloin sitä konkreettisesti tartutaan Everesting-haasteeseen. Lähes siltä samalta istumalta veimme suunnittelun loppuun, lukitsimme ajankohdan, valitsimme nousuksi Iso-Syötteen asfaltoidun jyrkkyydeltään n. 8,5 % olevan tien huipulle ja varasimme tukikohdaksi mökin Iso-Syötteen huipulta. En ollut itse koskaan noussut kyseistä nousua pyörällä. Meillä oli kuitenkin hyvät korkeuskäyrä- ja tehodatat Jarkon aiemmalta reissulta Iso-Syötteen Tribase-treenileirille jossa nousua oli hinkattu useamman kerran. Teimme nousu-yrityksestä myös TriBase-treeniporukallemme kohdistetun Facebook-tapahtuman joka ei kuitenkaan jostain syystä kerännyt lisäksemme muita osanottajia :)


Kun perus logistiikka oli selvillä, aloin perehtyä aiheeseen viimeistäkin yksityiskohtaa myöten. Oli selvää, että normaaleilla maantiepyörän välityksillä tehontarve jyrkässä 14,8 % loppunousussa olisi omaan FTP-tehoon suhteutettuna liian suuri ja välityksiä tulisi päivittää kevyemmäksi. Tässä tulikin eteen haasteita, Shimanon katalogista ei löytynyt tarpeeksi isoa takapakkaa maantiepyörään. Jarkon ansiokkaalla avustuksella rakensimme lopulta pyörääni 11-lehtisen 11-42 maastopakan ja MTB Oulu -ryhmästä löysin käytettynä sopivalla rangella olevan 9-speed XT-takavaihtajan. Road ja MTB -pakkojen leveys on eri ja lisäksi maastovaihtajan vaihtosuhde eroaa maantievaihtajasta. Lopulta saimme kuitenkin tällä setupilla 10 täysin toimivaa vaihdetta ja näin ollen ajokalusto oli valmis edessä olevaan koitokseen. Kävin vielä testaamassa “frankenbikeä” Iinatti bike parkin kukkuloilla ja totesin nousukyvyn jopa soralla vähintäänkin riittäväksi. Epäilin tuolloin, ettei keveintä välitystä Iso-Syötteen nousussa edes tarvitsisi käyttää. Jarkko puolestaan fiksasi omaan Focus Izalco Jellybelly-fillariinsa sramin katalogista löytyvän 11-40 maantiepakan ja lisäsi vaihtajan ulottuvuutta vaihtajakannakkeen wolftooth jatko-osalla.



Frankenbike testiajolla


Henkinen kantti

Lueskelin suorituksen alla useita tekstejä ja katsoin videoita haasteen aiemmin suorittaneilta tyypeiltä, joihin lukeutui useita entisiä ammattipyöräilijöitä kuten mm. Alberto Contador ja Phil Gaimon. Varsinkin Gaimonin video Everesting-ennätyksestä jäi mieleen kun mies oksenteli ajon jälkeen tien varressa ihan uupuneena. Lähes jokaisessa jutussa painotettiin, että haaste on massiivinen ja tulee viemään kaikki käytettävissä olevat fyysiset resurssit noin 6000 nousumetriin mennessä. Siitä eteenpäin suoriutuminen vaatii henkistä kanttia. Mieli keksii pitkän suorituksen kestäessä kaikki mahdolliset tekosyyt miksi homma kannattaisi jättää kesken. Nämä mieleen tulevat ajatukset ovat itsellekin jossain määrin tuttuja aiemmista Ironman-, polkujuoksu- ja umpihankijumppailuista, joten ne eivät tulisi vastaan täysin uutena juttuna. Everestingin säännöissä lukee myös, että haasteen suorittaakseen tulee selvitä siitä hengissä :) Aiemmin suurin yhdellä pyörälenkillä keräämäni nousumetrimäärä Kainuun vaaroilla oli 1345 m ja juoksemalla NUTS Pre X-Mas Uphill Party -mäkihulluttelussa Kempeleen Köykkyrissä noin 1900 m. Tämänkertainen haaste olisi paria kertaluokkaa suurempi enkä oikein saanut sitä edes hahmotettua itselleni kunnolla etukäteen.