perjantai 30. kesäkuuta 2023

 NUTS Karhunkierros 166 km 2023 kisaraportti


NUTS Karhunkierros perusmatka 166 km 2023

 Kylmä yö laskeutuu ylle kuin hyytävä varjo, samalla kun jalkojen kipu puristaa otettaan. Tiedän, että muuttuvat sääolosuhteet ja fyysiset vaivat kuuluvat polkujuoksukilpailuun, mutta tämä tilanne testaa todella kestävyyttäni. Vauhtini tuntuu hidastuvan mutta pysähtyä ei voi. Kilpailu on vasta puolessa välissä. Kylmyys hiipii luihin asti ja jokainen askel tuntuu kuin terävä tikari jalkapohjassa.

Valtavaaran yö - Kuva: Rami Valonen

Matka kohti Perusmatkaa

166 km Kuusamossa Karhunkierroksen reitillä läpi päivän ja yön. Mistä tämä ajatus lähti liikkeelle? Osallistuin ensimmäistä kertaa NUTS Karhunkierroksen polku-ultra -iloitteluun 55 km matkalle vuonna 2018. Olin aiemmin vuonna 2016 kisannut ensimmäistä kertaa Ironman-täysmatkalla ja vuonna 2017 otin ohjelmoidun treenin kanssa iisimmin. 2018 olin palailemassa säännöllisen treenailun pariin ja kevään korvalla syntyi ajatus osallistua polkujuoksutapahtumaan Rukalla. Muutamat kaverit olivat käyneet aiemmin juoksemassa NUTS Karhunkierroksella 34 km matkan ja kuulumisten perusteella reissu oli ollut ikimuistoinen: mutaa, lunta, märät kengät, köysissä/ketjuissa roikkumista ja pyörineitä nilkkoja.

Omalla kohdallani ensimmäinen 55 km kisa oli erittäin onnistunut. 2018 olosuhteet olivat otolliset ja 55 km juostiin aamulähdöllä auringonpaisteessa. Maalissa olin juoksun jälkeen fyysisesti kaikkeni antanut enkä meinannut päästä kipeiden jalkojeni kanssa takaisin maalialueen vieressä sijaitsevaan majapaikkaan. Tuolloin kisapäivän iltana lähdimme syömään yhdessä 166 km matkan juosseen Ossi Kokkosen eli tuttavallisemmin Oden kanssa. En voinut käsittää miten hän oli tolpillaan ja suhteellisen tolkuissaan tuollaisen matkan jälkeen. Itselläni jalat olivat kaksi puupökkelöä ja polvet olivat hyvin jäykät. Ode sen sijaan jutusteli mukavia, kertoili matkasta ja vietti pitkän illan Rukakylän neonvaloissa. Mieleen jäi erityisesti Oden kiiluvat silmät, pitkän matkan tuottamat endorfiinit ja muut kehon omat kemikaalit olivat nostaneet hänet ihan johonkin toiseen ulottuvuuteen. Minun silmissäni hän ja muut perusmatkalaiset olivat jotain muuta kuin kaikkien muiden matkojen kisaajat. Jälkikäteen tein reissusta somepäivityksen, jossa hehkutin matkaa ja ilmoitin tyytyväisenä olevani ultrajuoksija. Joku ääni takaraivossa sanoi, 55 km taisi olla vasta varovainen kurkistus ultramatkojen maailmaan. 

2018 tein muutamaksi vuodeksi paluun triathlon-kisailun pariin ja näihin seuraaviin vuosiin osui myös koronan tuomat poikkeusolot urheilutapahtumien järjestämisessä. 2021 olin kuitenkin takaisin Kuusamossa ja NUTS Karhunkierroksella. Matkaksi oli valikoitunut 83 km eli yksi suunta Hautajärveltä Rukalle. Kisasta on oma tekstinsä täällä. Kaikki meni tuon juoksun osalta erittäin hyvin. Sen sijaan nälkää jäi. Maalissa NUTS-organisaation Jokke onnitteli kisan läpäisystä ja mainitsi ohimennen, että nyt kun nämä pikamatkat on pelattu läpi niin pitäisikö kokeilla seuraavaksi aikuisten matkoja. Siinä hetkessä tiesin, että musta lappu odottaa. Välitöntä ilmoittautumista hillitsi lukuisat 55 ja 83 km kisoissa ohittamani perusmatkalaiset, jotka olivat todella vaihtelevissa oloissa. Joitain olisi voinut kuvata jopa ihmisraunioiksi.

Treeniä treeniä

Ilmoitin itseni Karhunkierroksen perusmatkan starttilistalle lopulta loka-marraskuussa 2022. Tästä eteenpäin treenit tulisivat olemaan luonteeltaan perusmatkan läpäisyyn tähtääviä. Hankin Black Friday -tarjouksena juoksumaton varmistamaan treeniolosuhteet talven keleistä riippumatta. Pääosin treenit olivat TriBase-koutsien Panu Liedon ja Jussi Lotvosen tekemän triathlon-ohjelmoinnin mukaisia, eli mukana oli koko ajan uintia ja pyörää + sopivasti voimatreeniä. Talven treenijakso oli erittäin laadukas. Juoksimme TriBase-porukalla kovia yhteislenkkejä viikoittain ja kehitinkin vauhtireserviäni talven aikana uusin ennätyksiin. Minulle nämä kovat juoksuvedot radalla toimivat hyvänä mäkivetotreenien korvikkeena. Lisäksi juoksin viikoittain lasten treenien aikaan kevyempää määrää ja kävin läpi kevään pelaamassa säbää Vahvat Juoksijat porukalla.

Itsenäisyyspäivän Suomi 105 vuotta yhteislenkki 105 juoksijan voimin

Kokonaismääränä juoksutreenit eivät kuitenkaan nousseet kovin suuriksi, pääasiallinen kestävyyspohja tuli talvella hiihtelemällä. Tämä oli toinen talvi, kun hiihdetyt kilometrit mitattiin osaltani nelinumeroisena lukemana. Helmikuussa Terwahiihdon 70 km matka oli tuntumaltaan helppo ja hyvä tsekki sille, että talven treenit olivat menneet perille. Noin kuukausi ennen kisaa tein vielä yhden isomman viikonloppublokin juosten ja tunkaten ja samalla uusia kisavarusteita testaillen. Viikoittainen tuntimäärä läpi talven ja kevään oli keskimäärin 10 tuntia laadukasta tavoitteellista harjoittelua.

Kuntopohjaa: Hiihtolenkkiä työmiehen kelissä

Valmistautumista ja varustelua

Perusmatkalle valmistautuminen on kokonaisuutena melko paljon valmistelua ja varustautumista vaativa juttu. Kuusamon keväässä olosuhteet vaihtelevat munahanki-olosuhteesta jäätävään vesisateeseen ja toisaalta hellekelikin on mahdollinen. Varusteiden osalta pitää olla varautunut kaikkeen tältä väliltä ja mielellään kaikki varusteet tulee olla testattuna kisan kaltaisissa olosuhteissa epämiellyttävien yllätysten välttämiseksi. Minulla paras mahdollinen valmistautumiseen liittyvä juttu tapahtui samoihin aikoihin, kun laitoin ilmoittautumisen sisään. Kaksi hyvää ystävääni ilmoittivat lähes saman tien lähtevänsä mukaan henkilökohtaiseksi huoltajaksi kisaan. Onnea on nauttia näin mahtavien tyyppien seurasta.

Muilta osin juoksuvarusteeni olivat riittäneet hienosti aiemmalle 83 km matkalle mutta perusmatkalle halusin hieman enemmän tilaa juoksuliiviin. Hankin Salomon Adv skin 12 liivin ja siihen 1,5 litran juomarakon. Salomonin rakon täyttösysteemi osoittautui kuitenkin hankalammaksi kuin aiemmin käyttämäni Camelbak Crux, joten päätin startata kisaan lötköpullojen kanssa. Niiden kanssa pelatessa juodun nesteen määrä on helpompi hallita ja täyttö onnistuu ketterästi ilman liivin purkamista. Polkujuoksukengiksi olin hieman aiemmin hankkinut Salomon Pulsar Trailit. Pidemmällä matkalla jalkojen turpoaminen on ennakoitavissa, joten hankin vielä drop bagiin numeroa isommat Hoka SpeedGoat 5:set. 

Aamulenkillä keväisessä Barcelonassa. Näyttäisi olevan 10 astetta lämmintä.

Varusteiden lisäksi energiahuollon on onnistuttava kisan aikana. Syöminen on oleellinen osa suoritusta ja vähintään yhtä tärkeä osa kokonaisuutta kuin triathlonissa. Itselle sopivat energiageelit/marmeladit tulee olla testattuna ja koeteltuna mielellään kisaa vastaavissa pitkäkestoisissa suorituksissa. Valmisteluista huolimatta valitut energiat saattavat alkaa ”tökkimään” ja tällöin pitäisi drop bageistä löytyä sopivaa vaihtoehtoista energiaa. Syömishaastetta voi kokeilla kotioloissakin: Laita pöydälle 100 energiageeliä riviin (sic) ja nappaa siitä geeli aina 20 minuutin välein. Toista tätä aamusta iltaan ja koko yön läpi nukkumatta ja hyppele samalla ympäriinsä niin ettei vatsa saa juuri rauhaa :)

Tankkailua kisaa varten: keitto + keitto

Viime vuosien kisailuissa olen käyttänyt lähes pelkästään Noshtin vauhtikarkkeja ja pakkasin näitä mukaan kisaan reilun 10.000 kilokalorin edestä. Pisin aiempi yhtäjaksoinen aktiviteettini ennen perusmatkaa oli Everesting-pyöräily Iso-Syötteen nousussa. Tuolloin olin liikkeellä noin 24 tuntia energiageeleillä ja energiapatukoilla ja haasteena oli merkittävä närästyksen tunne noin 12 tunnin jälkeen. Nyt olin varautunut myös siihen pakkaamalla muutaman närästyslääkkeen mukaan liiviin. Koitin muutenkin ottaa huomioon kaikki mahdolliset matkalla eteen tulevat haasteet ja varauduin myös mahdollisiin muihin vatsaongelmiin hiilitableteilla, imodiumilla ja suolatableteilla. Lisäksi uutena varusteena oli liiviin kiinnitettävä quiver-kotelo juoksusauvoja varten. Quiveriin voi nakata kokoontaittuvat juoksusauvat vauhdista, ettei niitä tarvitse pitää koko ajan kädessä helpommilla osuuksilla.

Kokonaisuutena valmistauduin kisaan siis huolellisesti kaikki mahdolliset skenaariot huomioiden. Kisan alla kävin vielä Islannissa katselemassa maisemia, tekemässä pari hyvää treeniä ja hellimässä kroppaa kellumalla lämpimässä mineraalikylvyssä.

Islannin mäkitreenin olosuhteet ok.

Suurempi vastoinkäyminen iski sitten kaksi viikkoa ennen starttia. Koko perhe sairastui kovaan kuumetautiin ja myös minä olin useamman päivän täysin pois pelistä. Jälkitautina päälle jäi kuiva yskä, joka jatkui oikeastaan ihan kisaa edeltävään päivään asti. Sairastelun myötä siirsin kisan aikatavoitteet sivuun ja tärkeimmäksi tavoitteeksi muodostui maaliin pääsy.

Lähtölaukaus

Napapiirinseikkailija eli Kati Vehmas on koostanut loistavan paketin pidempien matkojen starttaajille. Tyypillisimpiä keskeytyksen syitä ovat jalkoihin syntyvät rakot, vatsaongelmat eli energian ja nesteen imeytymishäiriöt ja/tai pään hajoaminen eli motivaation loppuminen. Vaikeuksien ja kurjuuden kohdatessa mielen tulee kestää tilanne ja ongelmat pitää pystyä ratkaisemaan, jotta matkaa voi jatkaa. On oltava tahtoa vielä ultramatka loppuun asti. Etukäteen kannattaakin sopia itsensä kanssa ainoat keskeytyksen oikeuttavat asiat. Kaikki muu on vain kurjuutta, joka on mahdollista sietää. 

Siirtymä Rukalle tapahtui kisaviikon torstaina. Saavuimme kisakeskukseen iltapäivällä ja majoituimme maalialueen välittömässä läheisyydessä. Ilmoittautuminen, drop bagien välppäys, pienimuotoinen pastaparty ja viimeiset säädöt sujuivat kaikki rauhalliseen tahtiin jääkiekon MM-pelien vilkuilun ohessa.

Usko, toivo ja rasva.

Ja sitten se koitti, perjantai ja kisa-aamu. Puuro, kuppi kahvia, vaseliinit nivusiin, kamat niskaan ja ei kun starttia odottelemaan. Keli oli aurinkoinen mutta sopivan viileä ja lähdössä vallitsi huikea tunnelma. Kisan ennakkosuosikeilta kyseltiin viimeiset kuulumiset ja sitten lähtölaukaus jo kajahtikin.  Ensimmäinen osa unelmaani toteutui jo startissa, nyt lähdetään matkalle kohti tuntematonta. Olen jo useamman vuoden etsinyt samaa tunnetta uuden haasteen kohtaamisessa kuin ensimmäisellä triathlonin täysmatkallani 2016 ja nyt koin vahvasti olevani sen äärellä. Alussa kukaan ei höntyillyt ja rukan ja Valtavaaran huippujen ylitys sujui sulassa sovussa letkassa kulkien.

Enää 165,5 km jäljellä - Kuva J.Ylikärppä


Karhunkierroksen monenkirjavat taivaltajat - Kuva: Samuli Tiainen

Ensimmäisessä Konttaisen huollossa 6,7 km ja 1h 20min kohdalla otin vain pulloihin lisää juotavaa ja matka jatkui reipasta tahtia kohti Juumaa eli Basecampin huoltoon. Tässä kohtaa matkaa oli takana 23,5 km ja 3h 47 min. Oikeassa jalkaterässä oli alustavaa hiertymän tuntemusta ja teippasin varvasta rakon syntymisen ehkäisemiseksi. Basecampin huollossa latasin myös 2,5 litraa nestettä lötköpulloihin, jotta ne riittäisivät koko seuraavan kestoltaan arviolta viiden tunnin etapin Oulankaan. Basecampin huollon jälkeen juoksu eteni oikein mallikkaasti. Satuin kulkemaan samaa tahtia UTTF-liivijahdissa olleen tubettaja-Itkosen porukan kanssa. Seurasin mielenkiinnolla, kuinka näppärästi Itkonen kuvaili sisältöä kanavalleen juoksun ohessa. Jutustelimme matkan edetessä ja vilahdankin useampaan otteeseen kyseisellä videolla. Itselläni ei kapasiteetti riittäisi juoksun ja energiasta huolehtimisen lisäksi kuvaamaan ja juontamaan sisältöä tube-videolle matkan aikana. Itkosen kanssa tiemme erkanivat Kitkajoen rantatöyräällä, kun heidän porukkansa jäi pesemään kasvoja Kitkan raikkaassa vedessä. (Kisan edetessä Itkosen meno lopulta hidastui ja matkakin jäi kesken.)

Kun matkaa oli kuljettu noin 41 km ja 7 tuntia, keli muuttui pilviseksi ja yhtäkkiä alkoi sadella rakeita. Tämä ei sinällään haitannut yhtään, hieman viileämpi keli sopi minulle varsin hyvin. Juoma loppui kesken noin tunti ennen Oulankaa ja täytin lötköpullon virtaavasta purosta. Lopulta Oulangan huolto tuli vastaan noin yhdeksän tunnin taipaleen jälkeen 55 km kohdalla ja samalla näin oman huoltotiimini ensimmäistä kertaa.

Oulangan huolto - valmiina jatkamaan. Kuvakaappaus Itkosen KK 166 -videolta

Juoksuseuran merkitys näin pitkällä matkalla voi olla melko suuri. Pitkän kisan aikana tapahtuu kuitenkin monenlaista ja etenemisen tahti ei aina osu yksiin juoksuseuran kanssa. Karhunkierroksen jälkimainingeissa esimerkiksi Facebookin polkujuoksukeskustelussa oli paljonkin aiheeseen liittyvää pohdintaa, mm. kisaajien odotuksista ja velvollisuuksista yhtä matkaa kulkevan kaveriporukan välillä. Minä olin tällä kertaa matkalla omin päin ja tärkeimmät ihmiset matkalla olivat huoltokaksikkoni Petri ja Jukka. 

Oulangan huolto on perusmatkan ensimmäinen iso huolto, jossa on mahdollisuus täydentää lisää energiaa liiviin drop bagistä ja muutenkin vaihtaa varusteita tarpeen mukaan. Lisäksi tarjolla on lämmintä ruokaa, tässä tapauksessa bataattikeittoa. Minulle huolto oli varsin sujuva juttu. Sain saman tien untuvatakin päälle ja drop bagin eteeni. Jukka lähti täyttämään pullot seuraavaa etappia varten. Petri haki keittoa ja suolakurkkuja. Itse täyttelin drop bagistä lisää energiaa liiviin. Täysin yksin matkatessa nämä toimet olisivat vieneet jonkin verran enemmän aikaa ja liikkeen pysähtyessä sekä kropan viiletessä iskee helposti horkkatärinä päälle. Nyt vältyin näiltä haasteilta kokonaan ja pystyin heti ruokailun jälkeen jatkamaan matkaa kohti Hautajärveä. Varusteet olivat edelleen kaikin puolin iskussa eikä ollut tarvetta tehdä muita säätöjä kuin vetäistä tuulitakki päälle.

Oulangan ja Hautajärven välisellä etapilla vastaan alkoi tulla miesten ja naisten kärkimenijöitä, jotka olivat jo paluumatkalla. Anton Aron meno oli vahvan näköistä ja naistenkin kärkimenijät tulivat vastaan hymy korvissa. Huikeaa kyetä etenemään tuollaista vauhtia. Illan hämärtyessä luonto näytti parastaan ja meno maistui edelleen. Matkaa alkoi olla takana jo 11 tuntia. Taktiikkana tässä vaiheessa oli laittaa kilometritolpan kohdalla biisi soimaan ja pyrkiä juoksemaan aina koko kappaleen keston ajan. Ja sama uudestaan parikymmentä kertaa. Tavoitteenani oli saavuttaa Hautajärvi noin 14 tunnin aikaikkunassa klo 22.00 mennessä, jotta 83 km starttaajat eivät vielä ehtisi lähteä sankoin joukoin liikkeelle. Tämä onnistuikin mukavasti ja pääsin hyvävoimaisena puolivälin huoltoon.

Puolimatkan krouvi

Aiemmista vuosista poiketen Hautajärven huolto suoritettiin ulkona teltassa. Aiemmin tässä kohtaa on päässyt lämmittelemään sisälle mutta nyt huolto tapahtui viilenevässä ja tuulisessa illassa. Minulle tämä ei kuitenkaan ollut ongelma, sain heti untuvatakin päälle ja huolto toistui samalla kaavalla kuin edellinenkin: Jukka täytti pullot saman tien ja Petri toi lämmintä riistakeittoa ja riisipuuroa. Myös kahvia löytyi ja sain taas virtaa kinttaisiin. Oikeastaan lämmin ruoka oli näissä isoissa huolloissa todella tärkeä juttu, värit palasivat maailmaan ja mieli kirkastui merkittävästi. Vaihdoin huollossa päälle kuivat paidat ja takin ja huolsin jalat huolellisesti. Käytännössä pesin sukkiin päässeet hiekat jaloista kosteuspyyhkeillä ja rasvasin jalat ennen puhtaiden sukkien vaihtoa. Jalat eivät olleet juurikaan turvonneet, joten kokoa isompien kenkien vaihdolle ei ollut tarvetta. Omasta mielestäni suoritin huoltotoimet ripeästi mutta aikaa kului silti yli 40 minuuttia. Ilma oli aika viileä ja ihmettelin vähän kun huoltajat lähes pakottivat laittamaan pipon päähän. Oma fiilis oli, että pärjään huivilla ja otin pipon vain mukaan liiviin. Tästä eteenpäin olisinkin pidemmällä lenkillä kuin koskaan. 

Sallan yön upeat maisemat

Ensimmäiset kilometrit huollon jälkeen sujuivat erittäin hyvissä fiiliksissä. Hautajärveltä startanneita 83 km juoksijoita tuli ohi rypäyksittäin ja lähes jokainen toivotti tsemppiä loppumatkaan. Huikeaa kannustusta ja yhteisöllisyyttä, jokaisesta tsempistä sai lisää virtaa omaan tekemiseen. Koitin myös itse kannustaa vastaan tulleita perusmatkalaisia, puolivälin cut-off on 17 tunnin kohdalla ja osalla kisaajista alkoi olla jo pieni hoppu jos he halusivat päästä jatkamaan paluumatkalle. Juoksujalat kantoivat mukavasti noin 19 tunnin ja yli 100 kilometrin kohdalle. Yöllä lämpötila putosi pakkasen puolelle ja kylmä meinasi iskeä. En kärsinyt kylmyydestä kuitenkaan läheskään niin paljon kuin moni samaa vauhtia edennyt kisaaja. Katselin jopa hieman yllättyneenä kavereita, jotka meinasivat reippaasta liikkeestä huolimatta jäätyä pystyyn matkan varrelle. Kylmyydestä, yöllisestä ajankohdasta ja yleisestä väsymyksestä johtuen hieman ennen 110 km paikkeilla sijaitsevaa Oulangan huoltoa omakin meno hidastui selvästi ja jopa sauvakävely alkoi tuntua haastavalta. Oikessa jalassa oli tuntunut plantaarifaskiitin kaltaista kipua jo useiden tuntien ja kymmenien kilometrien ajan. Edessä oleva matka tuntui todella pitkältä ja hidastuva vauhti tekisi matkasta ajallisesti vielä pidemmän.

Hetken ajan mieleeni hiipii epätoivo. Jokin sisälläni kieltäytyy kuitenkin antamasta periksi. Kohtaamani haasteet eivät määritä minua, vaan se, miten reagoin niihin. Jokainen askel on voitto itselleni. Jokainen hengenveto sytyttää sisälläni tulen, joka taistelee vastoinkäymisten ja epävarmuuden varjoa vastaan. Jalkojen kipu on vain osa kilpailun haastetta. Tämä on mahdollisuuteni kasvaa vahvemmaksi. Tämä matka tulee muokkaamaan minua. Olen löytänyt sen mitä tulin täältä hakemaan.

Toisen kerran Oulanka

Noin 20 tunnin ja 25 minuutin matkanteon jälkeen Oulangan huolto tuli näkyviin ja pääsin taas nauttimaan huollon tarjoiluista. Tällä kertaa keittona oli linssikeitto ja söin sitä reilun mukillisen. Kahvi oli loppunut mutta Petri taikoi jostain kuumaan veteen sekoitettua murukahvia. Taivaallista. Huomasin viereisellä penkillä viltin alla istumassa rivin raatobussia odottavia perusmatkalaisia. Useiden heistä kanssa olin taittanut matkaa aiemmin ja kenenkään vointi ei vielä silloin ennakoinut keskeytystä (jälkikäteen tarkasteltuna 110 km kohdalle taisi kertyä eniten keskeytyksiä).

Tässä kohtaa sain huoltajilta myös melko tiukkaa ohjeistusta jatkon suhteen. Edeltävien kilometrien vauhdilla en ehtisi 36 tunnin cut-offin puitteissa maaliin. What, en ollut yhtään tajunnut, että vauhtini oli hidastunut niin paljon. Kisan pelikirjaa pitikin kirjoittaa hieman uusiksi. Päätin ottaa hallitun riskin ja lähteä etenemään huollosta niin kovaa kuin jaloista lähtee niin pitkälle kuin mahdollista jopa riskirajat ylittäen. Oulangan luontokeskuksesta Rukalle päin polku kulkee Oulankajoen reunaa korkean harjun päällä ja on erittäin helppokulkuista ja juostavaa. Löysinkin jostain uudet juoksujalat ja etenin seuraavat kilometrit noin 6 min / km vauhtia vs. huoltoa edeltäneet 15-20 min / km. Laskeskelin koko ajan kertyvää aikabufferia ja lopulta olin saanut kirittyä jo tunnin lisää aikaa Valtavaaran huippujen ylitystä varten.

Aamuyön hetkinä olin jo useamman tunnin nähnyt tuttuja hahmoja ja valokuvaajia pitkin metsää polun varrella. Kohdalle tullessa meinasi naurattaa kun kyseessä olikin aina kanto tai känkkyräoksainen puu. En enää yhtään ihmetellyt aiemmin lukemiani perusmatkalaisten tarinoita värikkäistä leppäkerttukivimuodostelmista tai houkuttelevista saunamökeistä reitin varrella.

Vai miten se oli?

Noin 22,5 tunnin ja 120 km kohdalla sain kiinni pari reippaasti sauvakävellen etenevää perusmatkalaista ja lyöttäydyin heidän seuraansa seuraaviksi tunneiksi. Letka kasvoi pian myös muutamalla 83 km kisaajalla, joilla oli kohtuullisia haasteita jalkojen kanssa. Aamu alkoi sarastaa ja ryhmässä edetessä aika kului mukavasti. Lämpötilan noustessa minulle tuli kuuma ja hieman ennen Kitkajoen varren teknisempää osuutta pysähdyin ottamaan kuoritakin pois päältä. Pian tämän jälkeen tulikin vastaan reissun suurin yllätys, aiemmin erittäin hyvävoimaiselta vaikuttanut kaveri tuli joen varressa selkä edellä vastaan ja valitteli, että hänen menonsa oli hyytynyt yllättäen hitaaksi kävelyksi. Jalkojen lihaksisto oli tehnyt totaalisen tenän. Hän pääsi eteenpäin mutta hyvin hitaasti edeten. Näin nopea muutos etenemiskyvyssä sai minutkin pitämään entistä tarkempaa huolta energioiden ja nesteen nauttimisen osalta. Vielä olisi edessä arviolta yli kahdeksan tunnin taival maaliin sisältäen muutaman nyppylän ylityksen.

Valtavaara lähestyy

Ryhmän hajottua Basecampin huolto ei tuntunut tulevan vastaan ikinä. Tämä väli tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan. Koitin ottaa juoksuaskeleita aina sopivissa alamäkeen viettävissä kohdissa mutta muuten matka eteni reippaasti sauvakävellen. Tärkeintä oli vain jaksaa jauhaa eteenpäin tunnista toiseen. Lopulta 27,5 tunnin ja 142 km jälkeen pääsin huoltoon ja istahtamaan hetkeksi. Nyt alkoi jo tuntua vahvasti siltä, että matka todella jatkuu maaliin asti. Oikeastaan mitään suurempaa ongelmaa ei ollut ja täytin huollossa vain juomapullot ja söin muutaman palan suklaata ja mukillisen suolakurkkuja. Vasen nilkka oli ottanut osumaa ja turvonnut aika paljon. Jalka mahtui kuitenkin vielä hyvin kenkään joten näillä eteenpäin.

Basecampin huolto häämöttää. Kuva: J.Ylikärppä

Juumasta matka jatkui ja reitillä oli samaan aikaan suuri määrä 34 km juoksijoita. Oli aivan huikeaa saada niin paljon kannustusta muilta juoksijoilta loppumatkaan, jopa muutama kunnon voimahalaus :) Hieman yli 31 tunnin ja 156,5 km kohdalla pääsin kipuamaan kohti Konttaisen huippua. Ylämäen nousukyky oli vielä aivan kohtuullinen ja jaloissa oli hyvin voimaa jäljellä. Tässä kohtaa alkoi kuitenkin huimaamaan melko paljon ja sauvoista oli apua myös tasapainon säilyttämisessä.

Konttaisen huippu - Kuva: P. Jokela

Konttaisen huipulla oli vastassa dynaaminen huoltajakaksikko ja nyt reissu todellakin alkoi olla jo voiton puolella. Takana oli noin 31,5 tuntia ja 158 km. Alamäen laskeutumisen jälkeen nopea huolto, vain muutama siivu suolakurkkua ja nesteiden täydennys. Vauhtikarkkien makuja pääsin jopa valikoimaan, kun Petri oli hakenut lajitelmaa autosta tarjolle.

Konttaisen huolto - Sauvoista tukea loppumatkalle. Kuva: P. Jokela

Suurimpana haasteena oli voimistunut huimaus. Ilman sauvojen tukea meinasi tulla väkisin sivuaskeleita ja tämä ei varsinaisesti auta Valtavaaran jyrkähköissä nousuissa ja laskuissa etenemistä. Otinkin viimeisen etapin varman päälle nautiskellen. Aikaa Konttaisen huollosta Valtavaaran yli meni noin tunti enemmän menomatkaan verrattuna.

Valtavaaran huippu - Ruka jo lähes kosketusetäisyydellä

Maalisuoran äänet ja kellojen kilkatukset alkoivat kuulua jo hyvissä ajoin Rukan lähestyessä. Viimeinen nousu Rukan yli oli rauhallinen ja oikein mukava, Jukka piti seuraa ja jaksoi pitää tunnelmaa yllä. Huippu tuli vastaan ja enää olisi jäljellä laskettelu maaliin. Alamäessä juoksuaskeleita ei tahtonut irrota millään. Maalin lähestyessä tunnelma nousi ihan pilviin ja otin sittenkin muutaman sadan metrin spurtin maaliin. Aivan huikea tunne juosta maalisuoraa ja päästä vielä fiilistelemään matkaa maalissa vastassa olleiden huoltotiimin ja omat matkansa jo juosseiden TriBase -treenikavereiden kanssa. Jaettu ilo on parasta!

Päätyyn asti - Kuva: A. Kallio

Jälkimainingit

Kisan jälkeen hotellilla väsymys alkoi ottaa voiton. Istahdin tuoliin ja ajattelin aktiivisesti ottavani takin pois päältä ja kengät jalasta. Yhtäkkiä Petri hoksautti, että olin istunut paikallani liikkumatta jo 15 minuuttia, olin jotenkin nukahtanut pystyyn unen ja valveen rajamaille. Tästä kaaduinkin suoraan sänkyyn ja nukahdin noin tunniksi. Pikku unien jälkeen vaatteiden riisuminen onnistui jo paremmin ja pääsin käymään suihkussa ja syömään. Liskot kävivät yöllä kylässä ja kastelivat lakanat. Aamulla olo oli jo ihan toimelias ja kävimme verryttelemässä jalkoja Rukakylän ostarilla tuliasten hankinnan merkeissä ennen kotimatkaa.

Yhteenvetona: Sijoitus 64/149, aika 34 tuntia ja 17 minuuttia, 166 km, 3780 nousumetriä, noin 200.000 askelta, energiaa kului 25738 kcal, Polarin kellon arvioima päivän aktiivisuus ~2500 %. Varsin onnistunut ja mieleenpainuva reissu. Viime hetken sairastuminen vei ehkä parhaan terän mutta toi toisaalta rentoutta tekemiseen. Upeita hetkiä polulla ja vahva kokemus yhteydestä luontoon ja liikkeeseen. Energiasuunnitelma ja varusteet toimivat todella hyvin. Huoltajat vetivät lähes samoilla silmillä läpi koko reissun ja hoitivat kaiken viimeisen päälle, kiitokset Petri ja Jukka! Eka satamailinen päätyyn asti. Kaikki on tasapainossa. Onnellinen. Kiitos kaikille treeni- ja kisamatkan varrella mukana olleille! Jokainen kohtaaminen on ollut askel kohti päämäärää.

"The life is best lived when we are spending it doing things that fill our souls." -@WSER


Virallinen NUTS Karhunkierros 2023 kisavideo