Everesting 8848
“FIENDISHLY SIMPLE, YET BRUTALLY HARD.
EVERESTING IS THE MOST DIFFICULT
CLIMBING CHALLENGE IN THE WORLD.”
Kuulin Everesting-haasteesta ensimmäisen kerran syksyllä 2019. Tuolloin Tallinnan IM-kisa oli juuri käytynä ja juttelin treenikaverini Jarkko Kemppaisen kanssa seuraavista askeleista treenin suhteen. Hän oli tutustunut Everesting-pyöräilyhaasteeseen, jossa noustaan pyörällä yhdellä kertaa Mount Everestin korkeutta vastaava määrä eli 8848 nousumetriä itse valitussa mäessä. Taukoja saa pitää mutta nukkuminen ei ole sallittua. Pohdimme Oulun lähistöltä sopivia jyrkkiä nousuja ja mietimme millaisella logistiikalla pitkän treenin saisi toteutettua. Asuntoauto sopivan rinteen juurella vaikutti hyvältä ajatukselta ja Iso-Syötteen nousu mahdolliselta kohteelta. Mietimme myös kenet muut TriBase-treeniporukastamme saisimme houkuteltua mukaan. Kuittasin tuolloin ajatuksen kuitenkin kevyenä jutusteluna. Haaste kuulosti logistiikan ja valmistelujen puolesta helposti toteutettavissa olevalta mutta itse kiipeäminen pyörällä lähes mahdottomalta suorittaa.
Jäin kuitenkin pohtimaan asiaa. Vähän niinkuin Inception-leffassa ajatuksen siemen oli kylvetty eikä sitä saanut enää pois mielestä. “An idea is like a virus. Resilient. Highly contagious. And even the smallest seed of an idea can grow. It can grow to define or destroy you.” -Cobb
Talvella sivusimme aihetta Jarkon kanssa treenien ohessa silloin tällöin. Tarkempaa aikataulua mahdolliselle yritykselle ei kuitenkaan lyöty lukkoon eikä siitä lopullisesti sovittu missään vaiheessa. Ajatus oli koko ajan vähän kuin ilmassa ja taustalla. Vuoden 2020 kisakalenterissa minulla oli isoina kisoina aikataulutettuna Karhunkierroksen 83 km polku-ultrajuoksu toukokuun lopussa ja Tahkon Ironman Finland elokuun alussa. Näiden lisäksi kalenteriin ei oikein mahtuisi varovaisten arvioiden mukaan yli 14 tunnin nousurääkki.
Keväällä tuli sitten korona. Kaikki omat kisani peruttiin ja siirrettiin seuraavaan vuoteen. Talven ja kevään aikana treenit olivat sujuneet oikein mallikkaasti ja FTP-testit näyttivät ennätyslukemia. Pohdin muutamaankin otteeseen, että mitähän tällä kisakunnolla sitten tekisi kun kaikki on peruttu. Kisajärjestäjät reagoivat koronakesään kivasti ja esimerkiksi NUTS-organisaatio järjesti virtuaalisia polkujuoksutapahtumia. Osallistuin näihin ja juoksin muutamia ylipitkiä treenejä virtuaalikisojen merkeissä. Tein keväällä myös pyöräkauppoja ja sain alleni kiipeämiseen soveltuvan kevyen Canyon Endurace maantiepyörän. Kesän pyörälenkeillä fillari kulki tosi hyvin ja ajelimme Vahvat Juoksijat -porukalla useita huippuja yhteislenkkejä pitkin Oulun lähialueita. Nämä Oulun maastothan ovat profiililtaan kaikki täysin flättejä mutta tuuli tuo mukavasti vastusta lakeuksillakin.
Suunnitelmasta teoiksi
Lopulta heinäkuussa kesälomalla ollessani Jarkko aktivoitui ja alkoi kyselemään että milloin sitä konkreettisesti tartutaan Everesting-haasteeseen. Lähes siltä samalta istumalta veimme suunnittelun loppuun, lukitsimme ajankohdan, valitsimme nousuksi Iso-Syötteen asfaltoidun jyrkkyydeltään n. 8,5 % olevan tien huipulle ja varasimme tukikohdaksi mökin Iso-Syötteen huipulta. En ollut itse koskaan noussut kyseistä nousua pyörällä. Meillä oli kuitenkin hyvät korkeuskäyrä- ja tehodatat Jarkon aiemmalta reissulta Iso-Syötteen Tribase-treenileirille jossa nousua oli hinkattu useamman kerran. Teimme nousu-yrityksestä myös TriBase-treeniporukallemme kohdistetun Facebook-tapahtuman joka ei kuitenkaan jostain syystä kerännyt lisäksemme muita osanottajia :)
Kun perus logistiikka oli selvillä, aloin perehtyä aiheeseen viimeistäkin yksityiskohtaa myöten. Oli selvää, että normaaleilla maantiepyörän välityksillä tehontarve jyrkässä 14,8 % loppunousussa olisi omaan FTP-tehoon suhteutettuna liian suuri ja välityksiä tulisi päivittää kevyemmäksi. Tässä tulikin eteen haasteita, Shimanon katalogista ei löytynyt tarpeeksi isoa takapakkaa maantiepyörään. Jarkon ansiokkaalla avustuksella rakensimme lopulta pyörääni 11-lehtisen 11-42 maastopakan ja MTB Oulu -ryhmästä löysin käytettynä sopivalla rangella olevan 9-speed XT-takavaihtajan. Road ja MTB -pakkojen leveys on eri ja lisäksi maastovaihtajan vaihtosuhde eroaa maantievaihtajasta. Lopulta saimme kuitenkin tällä setupilla 10 täysin toimivaa vaihdetta ja näin ollen ajokalusto oli valmis edessä olevaan koitokseen. Kävin vielä testaamassa “frankenbikeä” Iinatti bike parkin kukkuloilla ja totesin nousukyvyn jopa soralla vähintäänkin riittäväksi. Epäilin tuolloin, ettei keveintä välitystä Iso-Syötteen nousussa edes tarvitsisi käyttää. Jarkko puolestaan fiksasi omaan Focus Izalco Jellybelly-fillariinsa sramin katalogista löytyvän 11-40 maantiepakan ja lisäsi vaihtajan ulottuvuutta vaihtajakannakkeen wolftooth jatko-osalla.
Henkinen kantti
Lueskelin suorituksen alla useita tekstejä ja katsoin videoita haasteen aiemmin suorittaneilta tyypeiltä, joihin lukeutui useita entisiä ammattipyöräilijöitä kuten mm. Alberto Contador ja Phil Gaimon. Varsinkin Gaimonin video Everesting-ennätyksestä jäi mieleen kun mies oksenteli ajon jälkeen tien varressa ihan uupuneena. Lähes jokaisessa jutussa painotettiin, että haaste on massiivinen ja tulee viemään kaikki käytettävissä olevat fyysiset resurssit noin 6000 nousumetriin mennessä. Siitä eteenpäin suoriutuminen vaatii henkistä kanttia. Mieli keksii pitkän suorituksen kestäessä kaikki mahdolliset tekosyyt miksi homma kannattaisi jättää kesken. Nämä mieleen tulevat ajatukset ovat itsellekin jossain määrin tuttuja aiemmista Ironman-, polkujuoksu- ja umpihankijumppailuista, joten ne eivät tulisi vastaan täysin uutena juttuna. Everestingin säännöissä lukee myös, että haasteen suorittaakseen tulee selvitä siitä hengissä :) Aiemmin suurin yhdellä pyörälenkillä keräämäni nousumetrimäärä Kainuun vaaroilla oli 1345 m ja juoksemalla NUTS Pre X-Mas Uphill Party -mäkihulluttelussa Kempeleen Köykkyrissä noin 1900 m. Tämänkertainen haaste olisi paria kertaluokkaa suurempi enkä oikein saanut sitä edes hahmotettua itselleni kunnolla etukäteen.