maanantai 12. toukokuuta 2014

Ja se tulee joka kevät

"Aaah - se tuntuu ilmassa, se tuntuu ruumiissa, se on tää paniikin tunne,
paniikin tunne, ja se tulee joka kevät." (Kauko Röyhkä, Kevät)

Ja niin mikä tulee? No kilpailukausi tietenniin. Joka kevät sen alku koittaa, ja joka kevät se tuntuu tulevan nopeasti. Kaukon laulun sanoja mukaillen sen myös tuntee ruumiissa (tai kehossa) lisääntyneen harjoittelun myötä. Paniikin tunne? No, ehkä jossain määrin joskus.  Mutta suurimmalta osalta odotus on positiivista, päästään testaamaan käytännössä harjoittelun tuloksia.  Ja päästään kokemaan hienoja elämyksiä urheilun parissa, hyvässä seurassa, hienoissa tapahtumissa. 

Vahvojen Juoksijoiden osalta kisakauden starttaa Terwamaraton Oulussa 24.5. Seuran jäseniä löytyy ainakin täydeltä matkalta ja puolikkaalta. Vielä on pari viikkoa aikaa herkistellä koitokseen. Kauden päätavoitteeseen Finntriathloniin Joroisille on vielä pari kuukautta aikaa ja ihan hyvä niin :) Allekirjoittaneella on meinaan pyöräily jäänyt hieman paitsioon syksyn jälkeen ja sitä pitäisikin heti Terwan jälkeen sitten aloitella toden teolla. Uintia on tullut määrällisesti eniten talven aikana, yhteislenkit juoksun tiimoilta starttasivat Vahvoilla Juoksijoilla maaliskuussa. Tätä ennen hiihtoa/juoksua on tullut vaihtelevia määriä. Seuran viikottainen salibandyvuoro on tuonut monipuolisuutta harjoitteluun, PK-sykkeet ovat kaukana siinä hommassa ;) 

Joroisilla Vahvoja Juoksijoita on mukana kaikkien aikojen ennätysmäärä, joukossa sekä vanhoja konkareita että ensikertalaisia.  

Treeni-intoa & tsemppiä kaikille!!!

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Yhteislenkkiä ja arkkitehtuuria

Näin kevään edetessä Vahvat Juoksijat on aktivoitunut yhteislenkkien järjestämisessä, nimenomaan juoksulenkkien muodossa.  Hiihtokelit tänä talvena ovat olleet....mielenkiintoiset ;) ja täytyy myöntää että melko vähäiseksi on hiihtokilometrit jääneet. Terwamaraton lähestyy ja juoksukilometerjä pitäisi nyt alkaa pikkuhiljaa keräämään enemmän notta jaksaa siellä sitten.

Muutaman viikon ajan on nyt kokoonnuttu sunnuntaisin Koivurannan kahvilan luo sunnuntai-aamuisin klo 10 ja sinne kävi matka myös tänään. Tapahtumaa on mainostettu seuran jäsenille, mutta johtuuko sitten ajankohdasta vai mistä niin vielä ei osanottajamäärä ole päätä huimannut (tänään 3, viime viikolla 4). Mutta hei, ei se määrä vaan se laatu ;)

Matkan varrella tuli räpsittyä myös kuvia blogia verten, epäilipä eräs osallistujista että kyseessä on arkkitehtuuriaiheinen julkaisu. Juoksulenkki on oiva keino nähdä maisemia ja jos/kun vastaan jotain mielenkiintoista tulee vastaan niin miksipä ei myös ottaa kuvia. Kuvausten jälkeen pitää sitten hieman kiristää askelta että saa porukan kiinni.

Kirjaston kulmilla oli ensimmäinen kuvaushetki.



Ja matka jatkui Pikisaareen, eli Terwan reitilllä ollaan


Nallikarissa, kohta täällä voi jo uida!










Toppilansalmen tienoilla bongattiin myös "siilotyömaa", rakennus on nyt edennyt tähän vaiheeseen:


Ja niin matka jatkui joen toista puolta kohti Koivurantaa, lopussa GPS:n kellottama matka oli ~15,4 km, aikaa meni 1h 37 min.  Ja reissuhan ei olisi täydellinen ilman ryhmäpotrettia:

Nähdään yhteislenkeillä!!! Seuraa ilmoittelua Facebookissa: www.facebook.com/vahvatjuoksijat