NUTS Karhunkierros 83 km 2021
NUTS Karhunkierroksen polkujuoksupippaloista on nyt kulunut viikko ja varpaat alkavat jälleen muistuttaa normaalia. Kisoihin valmistautuessa minulla on tapana lukea muiden kokemuksia vastaavista koitoksista ja ajattelin nyt jakaa omiakin fiiliksiä kisaraportin muodossa elämäni pisimmältä juoksumatkalta tähän asti. Ajan henki olisi ehkä jakaa kokemukset podcast-muodossa mutta mennään nyt vielä tekstin kautta.
Alun perin 83 km haaste oli tarkoitus kohdata toukokuussa 2020 mutta poikkeusolojen vuoksi kisa ensin siirtyi hieman ja lopulta peruttiin. Juoksin tuolloin kuitenkin virtuaalikisana 83 km kolmessa päivässä Oulun poluilla ja se meni ihan ok. Pisin päiväetappi oli 50 km ja silloinkaan jatkaminen pidemmälle ei oikein jalkojen kipuilun vuoksi innostanut. Päätinkin hommata jalkaongelmiin apua ja syksyllä 2020 hakeuduin fyssari Pasi Liedon ammattitaitoiselle vastaanotolle. Pasi laati syksylle ja talvelle täsmätreenejä salille ja näitä tein tunnollisesti. Pääasiallisena haasteena oli pohkeiden riittämätön voimataso ja yleinen takaketjun koordinaation vajaus. Nämä heijastuivat sitten vähän joka puolelle juoksuasentoa myöten. Toinen merkittävä juoksua edistänyt juttu oli Sporttioravien eli Maija ja Jani Oravamäen hiihto- ja juoksukoulu kevään 2021 aikana. Ammattilaisten opeissa juoksutekniikka otti melkoisen harppauksen eteenpäin. Isossa kuvassa olen jo useamman vuoden ajan ollut Tribasen valmennuksessa ja Panu Liedon kanssa lähdettiin jo edeltävänä syksynä rakentamaan kokonaispakettia Karhunkierros mielessä. Kuntourheilijana voin kyllä varauksetta suositella hakeutumaan valmennuksen pariin. Vähentää säätämistä ja sinkoilua sekä auttaa pitämään riittävästi lepopäiviä treenin vastapainoksi.
Koronatilanteen ja siihen liittyvien kokoontumisrajoitusten vuoksi kisan toteutuminen oli lähes starttiin asti epävarmaa. Tämä johti siihen, että useat oululaiset juoksukaverini siirsivät osallistumisensa suosiolla vuoteen 2022. Ymmärrän tämän, on haastavaa treenata tavoitteellisesti epävarmassa tilanteessa. Mutta minäpä oli päättänyt asian jo pari vuotta aiemmin, joten valmistautuminen ei tästä häiriintynyt. Talvella lunta riitti ja rakentelin kuntopohjaa hiihtämällä. Ensimmäistä kertaa ikinä talven hiihtokilsat mitattiin nelinumeroisena lukemana. Yksittäiset isot harjoitukset olivat lähes vuorokauden kestänyt Everesting-pyöräily Iso-Syötteen nousussa elokuussa 2020 (juttu täällä), NUTS Köykkyri mäkijuoksuhubailut marraskuussa 2020, kolmipäiväinen umpihankihiihtoleiri Vahvat Juoksijat MM-kisajoukkueella helmikuussa Syötteellä sekä Pallaksen ja Ylläksen vapaalaskureissu vapun tienoilla. Lisäksi sain tehtyä erittäin laadukkaita pyörätreenejä talven aikana ja FTP-lukemakin nousi uuteen ennätykseen. Juoksutreenejä oli koko talven mukana noin kerran viikossa. Niiden määrää ja lenkkien pituutta nostettiin tasaisesti ennen H-hetkeä. Pitkiä juoksulenkkejä oli lopulta ohjelmassa hyvin rajallisesti, parempi olla ennen starttia juoksun osalta hieman under trained kuin vähänkään over injured.
Pari haastettakin valmistautumisessa oli. Koronan aiheuttaman yleisen passiivisuuden ja kotitoimistoarjen myötä olin päässyt hieman kasvamaan ihmisenä keskivartalon kohdalta. Toinen haaste oli toukokuun alussa iskenyt kova flunssa, joka vei voimat täysin yli kahdeksi viikoksi. Näistä huolimatta olo kisaa edeltävällä viikolla oli aika hyvä, jopa malttamaton. Ajatukset olivat Karhunkierroksella jo hyvissä ajoin. Minulla oli vahva tunne siitä, että olin valmis kohtaamaan haasteen.
Tein muutamia varustehankintoja viime metreillä. Olin
haaveillut useamman vuoden ajan kevyistä kokoon taittuvista juoksusauvoista ja
muutama viikko ennen kisaa hankin BD:n Distance Carbon FLZ -sauvat.
Karhunkierroksen tulva- ja lumitilanne oli loppuun asti jännittävä ja jopa munahanki-olosuhde
vilahteli keskustelussa. Tähän varauduin hommaamalla Sealskinzin vedenpitävät sukat.
Sukat olivat hieman paksummat kuin normaalisti käyttämäni juoksusukat mutta 3h+
pituisella testilenkillä ne tuntuivat toimivan kengän kanssa ok. Suurin muutos
aiempaan oli energiahuollossa. Olen jo vuosien ajan kisannut lähes pelkästään High5:n
tuotteilla ja ne ovat toimineet minulla hyvin. Olin kuitenkin päässyt
tutustumaan muutamassa yhteydessä NOSHTin vauhtikarkkeihin ja nämä tuntuivat
toimivan vielä paremmin. Kokeilin NOSHTin tuotteita talven ja kevään mittaan
treeneissä ja lopulta tein päätöksen lähteä matkaan niillä. Kävin vielä kisaa
edeltävänä iltana kertaalleen lähipoluilla testaamassa, että juoksuliivissä
pysyy kaikki hölskymättä paikallaan. Jalat tuntuivat hyvältä ja kamat kulkivat
mukana lähes huomaamatta.
Kisapäivä
Kisastartin aikataulua oli muutettu siten, että lähtisimme liikkeelle perjantaina klo 22 jälkeen yötä vasten. Olin hieman myöhässä bussin varauksen suhteen ja sain paikan Rukalta klo 22.20 lähtevästä bussista. Tämä tarkoittaa, että varsinainen startti Hautajärveltä olisi aika tarkkaan klo 23.00. Yökisa on mielenkiintoinen konsepti, edessä olisi kunnon yöjuoksu. Lähdimme matkaan Oulusta perjantaina aamulla, joten toiveissa oli jonkinlaiset päikkärit ennen starttia, muuten valvomista kertyisi reilusti yli 24 h. Sain kimppakyydin Tribase-treenikaveriltani Anulta ja hänen mieheltään Juhalta. Autossa kohti Kuusamoa oli mielenkiintoinen ilmapiiri, määrätietoinen mutta rento. Tähän vaikutti lienee, että autossa istui yhteensä kymmenien (ehkä yli sadankin) kisastarttien edestä kokemusta kestävyysurheilusta SM-mitalitasoa myöten. Silti edessä oleva haaste kutkutteli vatsanpohjassa.
Käytännön rutiinit kisapaikalla sujuivat hienosti, NUTS-organisaatio oli järkännyt homman koronaturvallisesti ja viimeisen päälle sujuvasti. Arvoin mökillä varusteita jonkin verran, katselin myös perusmatkalaisten livevideoita ja katsoin mitä heillä oli päällään. Tuuli oli melko kova, lähinnä pohdin pitäisikö päälle laittaa juoksutakki vai ei. Lopulta päätin laittaa pitkät trikoot, kompressiosäärystimet, t-paidan + irtohihat, ohuen pitkähihaisen teknisen paidan ja ohuen New Balancen tuulenpitävän juoksutakin. Näillä arvelin tarkenevani yöllä pikku pakkasessakin ja Oulangalla ensimmäisessä huollossa kerroksia voisi helposti vähentää. Pakkasin drop bagiin lisäenergiaa sekä varalta myös lämpimämpää varustetta jos jostain syystä alkumatkasta tulisikin kylmä. Illalla oli sitten aika hypätä Anun saattelemana bussiin ja matka kohti seikkailua alkoi. Bussissa viereen sattui mukava kaveri Raahesta, fiilistelimme siinä edessä olevaa koitosta. Asettelin jutustellessa varovasti aikataulutavoitetta 14 h alitukseen. Jos matkalla menisi paljon pidempään, niin olisin joutunut kävelemään muutenkin kuin ylämäissä. Ehdottomasti tärkein tavoite oli kuitenkin päästä aikarajojen puitteissa maaliin.
Saavuttuamme Hautajärvelle kuuluttaja kehotti lähtemään matkaan heti kun siltä tuntuu. Varsinaista yhteislähtöä ei ollut siis tiedossa. Nakkasin lämmittelytakin paluukuljetukseen ja vetäisin juoksuhanskat käteen. Sittenpä ei muuta kuin menoksi. Sopiva vauhti askellukseen löytyi ja seikkailu alkoi.
Kisakengäksi olin ensin ollut valitsemassa Hokan Speedgoateja mutta jotenkin en saanut niitä pidemmillä lenkeillä toimimaan, lähinnä pohkeissa ilmeni outoja tuntemuksia. Niinpä palasin vanhempaan luottopariin eli Salomonin Ultra II:iin. Kengät ovat kokeneet kaikenlaista, mm. koiramme koitti järsiä ne kertaalleen kappaleiksi ja kangas on sopivasti rei´itetty naskalihampailla sieltä täältä. Tuntuma on kuitenkin näissä paras. Hokat olivat odottamassa drop bagissä jos ensimmäisten kilometrien aikana ilmenisi ongelmia.
Polku on alussa teknisesti melko helppoa ja juostavaa joskin paikoittain märkä. Soiden yli kipitellään pitkosia pitkin ja reitin profiili viettää hieman alamäkeen. Juoksin alussa jonkin matkaa letkassa mutta en sitten malttanut pysyä siinä. Oma luonnollinen juoksutahtini oli hieman letkan menoa nopeampaa ja tuntui että käsijarrua joutui kiskomaan vähän liikaa. Lähdimmekin kahden muun juoksijan kanssa etenemään hieman nopeammin vetovuoroa vaihdellen. Olin jo ennakkoon päättänyt tehdä aivan oman juoksun ja edetä juuri sillä tahdilla kuin hyvältä tuntuu.
Hautajärven lähistöllä vastaan tuli hyvävoimaisen näköisiä perusmatkan eli 166 km juoksijoita. Vaihdoimme muutamat kuulumiset ja kehuin heidän hyvän näköistä menoa. Toivoin samalla, että oma kunto maalissa olisi yhtä hyvä kuin näillä taivaltajilla tässä puolen välin kohdalla. Osa perusmatkalaisista oli kerennyt jo käydä kääntymässä Hautajärvellä ja heitä alkoi tulla selkä edellä vastaan. Tunnistin muutamia instagramissa seuraamiani hahmoja, mm. Susanna ”vesitulppa” Kujanpää ja Elina ”ultramutsi” Järnefelt. Susannan meno näytti ihan ok:lta ja huikkasin hänelle tsempit loppumatkalle. Elinalla sen sijaan näytti olevan haasteita, meno oli melko huonon näköistä etukumarassa sauvojen avulla kauhoen. Kisan jälkeen kävikin ilmi, että hänen matkansa oli jäänyt kesken Oulangan huoltoon toisen silmän väliaikaisen sameutumisen/sokeutumisen vuoksi. 166 km matka on armoton, kunnioitan kyllä jokaista, joka tälle matkalle starttaa.
Oma juoksuni sen sijaan rullasi mahtavasti. Askeleet löysivät juurakossa paikkansa eikä yöllinen ajankohta väsyttänyt yhtään. Alussa kädessä olleet juoksuhanskat alkoivat melko nopeasti hiostaa ja niiden kanssa oli vaikea saada vauhtikarkkeja pois pusseista. Päätinkin laittaa hanskat taskuun. Noin tunnin juoksun jälkeen sormet alkoivat tuntua kummallisilta ja ne olivat ihan turvoksissa. WTF? tämmöistä ei ollut ennen sattunut. Ilmiö oli kuitenkin jokseenkin tuttu muiden kisaraporteista ja päätin lisätä juomista. Turvotus vähenikin seuraavan tunnin aikana eikä enää palannut. Jossain välissä ohitse pyyhälsi noin viiden juoksijan porukka todella hyvää vauhtia edeten. Tähän vauhtiin en ollut valmis hyppäämään. Matkaa olisi edessä vielä reilusti ja ainakin puoliväliin pitäisi ottaa iisisti. Yön tunteina valoa riitti eikä otsalamppua tarvinnut. Hämärimpinä hetkenä piti jonkin verran keskittyä enemmän juurien bongailuun ja olinkin erittäin tyytyväinen kun aamu alkoi hetken päästä sarastaa.
Oulangan huoltoon noin 27 km kohdalle saavuin ajassa 3h 32 min. Olin juonut ensimmäisellä pätkällä 1,5 litraa nestettä ja selässä ollut juomarakko oli tyhjä. Pyrin huoltamaan mahdollisimman nopeasti, varusteita oli päällä juuri sopivasti ja otin drop bagista vain lisää energiaa liiviin. Juomarakkoa liivissä paikallaan pitävä lenkki oli jotenkin kiertynyt, enkä saanut rakkoa ulos liivistä. Täyttö onnistuu ilman rakon irrotustakin mutta silloin rakkoa ei saa täytettyä ihan täyteen. Edessä olisi kisan pisin 32 km etappi, joten taistelin rakon kuitenkin irti liivistä. Kokonaisuudessaan drop bagin ja nesteiden kanssa värkkäilyyn kului varmaan alle 10 min mutta jo siinä ajassa kylmä keli ja melko navakasti puhaltanut tuuli pääsi kylmentämään kropan ja aloin täristä. Juuri sopivasti huoltopöydältä tarjottiin käteen lämmintä lihalientä ja se maistui aivan taivaalliselle. Otin lientä vielä toisenkin mukillisen ja ei muuta kuin matkaan.
Oulangan jälkeen on edessä todella mukavaa etenemistä harjun päällä joen virratessa alhaalla. Reitti olisi tästä eteenpäin tuttu edellisestä kisasta ja juoksu eteni edelleen mukavasti. Ensimmäinen imaisu juomarakosta ihmetytti, järjestäjän tarjoama urheilujuoma maistui aivan omituiselta, aivan kuin vedessä olisi ollut diisseliä. Tähän ei voinut vaikuttaa, joten näillä mennään. Noin viiden tunnin kohdalla reitti alkaa nousta jyrkästi ylöspäin. Tässä kohtaa päätin napata sauvat liivistä käteen. Sauvojen avulla mäki nousikin kätevästi ja aiemmin minut ohittaneita nopeita juoksijoita alkoi tulla selkä edellä vastaan.
Puolimatkan tolppa tuli vastaan ajassa 5h 29 min. Tämä oli hieno hetki, tästä eteenpäin tunsin olevani jo selkeästi voiton puolella. Matka sinänsä on kestoltaan pitkä. Startissa matka pitää jäsennellä huoltopisteiden mukaan. Edessä olevia tunteja tai kilometrejä ei oikein kannata miettiä, niitä on niin paljon. Tekninen osuus vuolaasti virtaavan Oulankajoen rannan tuntumassa oli yksi reitin haastavimpia vaiheita. Siinä nopea eteneminen ei ole mitenkään helppoa, hetkittäin on roikuttava puissa ettei molskahda jokeen. Tässä kohtaa alkoi tuntua melko kovaa kolotusta siellä täällä ja yleinen fiilis laski hieman. Pysähtymällä matka ei etene ja päätin juosta aina kuin se vain on mahdollista. Pahimmat juurakkopätkät ja ylämäet etenivät reippaasti sauvakävellen.
Kisan kestäessä koin juoksun nautintoa eri tavalla kuin koskaan ennen. Jalat toimivat, kipuja oli kohtuudella ja sain ne aina painettua taka-alalle. Kaverini Ari lanseerasi helmikuun umpihankihiihtoleirillämme mielenkiintoisen ajatuksen siitä, että olimme siellä viettämässä vaatimuksetonta aikaa. Toki useamman vuorokauden hiihto ja yöpyminen 27 asteen pakkasessa edellyttää tiettyjä juttuja mutta työn tai lapsiperheen arjen vaatimukset eivät ole metsässä läsnä. Ja niinpä se oli täälläkin. Hymy pyrki väkisin suupieleen.
Jossain vaiheessa reitti yhdistyi pieneen karhunkierrokseen ja polku muuttui huomattavasti helpompikulkuiseksi. Olin jotenkin etukäteen ennakoinut, että 34 km juoksijoita saattaisi olla tässä kohdilla reitillä ruuhkaksi asti. Olin kuitenkin edennyt sen verran ripeästi, että ensimmäiset 34 km juoksijat aloittaisivat urakkansa vasta muutaman tunnin päästä. Basecampin huolto tuli vastaan ajassa 8h 37 min kellon ollessa varttia vaille kahdeksan aamulla. Tähän mennessä matkaa oli takana 59 km. Edelleen olo oli ihan pirteä läpi yön jatkuneesta juoksusta huolimatta. Sain tällä kertaa juomarakon helpommin irti ja siihen täyttämäni urheilujuoma maistui edellistä satsia paremmalta. Tässä huollossa kohtasin työkaverini Thomasin, hän oli startannut noin 10 min ennen minua mutta valitteli nyt muutamia ongelmia. Söin huoltopöydältä suolakurkkuja, muutamia sipsejä ja laktoositonta suklaata. Voi että näin yksinkertainen aamupala voikin maistua hyvältä!
Basecampin huollon jälkeen meni hetki, että sain taas juoksujalat alle. Pikku hiljaa vauhtia kiihdyttäen sain jonkinlaisen juoksumoodin päälle. Seuraavat vaarat nousivat ylös ihan ok mutta alasmeno ei ollut enää kovin lennokasta. Olin talven ja kevään mittaan treenannut alamäkijuoksua mutta tällä reissulla en saanut alamäkien ilmaisia kilometrejä ulosmitattua, jalat alkoivat olla done. Tälle välille sattui myös pieni haaveri kun napsautin vasemman jalkani voimakkaasti juurakkoon. Varvas osui puunjuureen sellaisessa kulmassa, että tunsin kynnen napsahtavan iskun voimasta juurestaan irti. Hetkellinen kipu oli niin voimakas, että tuntui kuin ilmat olisivat lähteneet pihalle. Jatkoin juoksua ja muutaman kilometrin päästä varvas oli turtunut ja homma jatkui tasaiseen tahtiin edeten. Muutamien pienempien huippujen ylityksen jälkeen Konttaisen nousu tuli lopulta vastaan. Tällä kohtaa reitillä on kyllä upeat maisemat ja näppäsin niistä kuviakin muutamassa kohdassa.
Konttaisen huollossa 76 km kohdalla viivyin noin neljä minuuttia, täytin toisen lötköpullon ja arvioin sen riittävän loppuun. Heti huollon jälkeen alkavissa Valtavaaran nousuissa alkoi ensimmäisen kerran tuntua kunnolla haastetta. Pääsin koko ajan eteenpäin mutta vauhti alkoi olla rauhallinen. Takana oli jo noin 11h 40 min matka ja olin ollut juosten liikkeellä reilusti pidempään kuin koskaan. IM-kisoissa loppuaikani osuu yleensä 11-12 tunnin väliin, joten senkin puolesta oltiin pidemmällä reissulla. Tämä lopun noin 7 km osuus alkaa heti kiipeilyllä kohti Valtavaaran huippuja. Jyrkissä laskuissa piti välillä ottaa ensin sauvoilla vastaan ja laskeutua alas niiden avulla. Jalat eivät varsinaisesti olleet kovin kipeät mutta väsyneet ne olivat. Etenimme muutaman juoksijan ryhmässä, toisilla eteneminen oli hitaampaa ylämäkeen ja toisilla taas alamäkeen, keskimäärin menimme samaa vauhtia. Tämä osuus tuntui tällä kertaa paljon pidemmältä ja haastavammalta kuin edellisellä kerralla 55 km matkalla.
Lopulta Valtavaaran mökki tuli vastaan ja homma alkoi olla voiton puolella. Lasku Valtavaaralta alas Rukan juureen ja vielä kerran Ruka ylös. Rukan huipulta alkaa viimeinen alamäkibaana kohti maalia. Tässä sain jälleen jalat alle ja juoksin melko vauhdikkaasti viimeisen pätkän, noin 5 min / km vauhtia. Mietiskelin siinä, olisikohan vastaava onnistunut jo Konttaisen alamäessä. Ehkä ei mutta tämä oli joka tapauksessa pitkän reissun jälkeen mukavan vauhdikas päätös kisalle. Kello pysähtyi aikaan 13 tuntia ja 3 minuuttia, tämäkin osui mukavasti tavoitteeseen.
Maalissa NUTSin porukkaa oli ottamassa kisaajia vastaan ja he nappasivat myös finisher-kuvan. Erityisen hienoa oli kun NUTSin Jokke tuli maalialueelle henkilökohtaisesti onnittelemaan ensimmäisen kunnon ultramatkani johdosta. Hän myös tiedusteli, että nyt kun nämä pikamatkat on suoritettu niin alettaisiinko harkita perusmatkaa seuraavaksi :D Reissun varrella ohittamani perusmatkalaiset olivat olleet vaihtelevissa oloissa ja en taida olla ihan vielä halukas sellaiseen raastoon.
Hain heti kisan jälkeen päälleni lämpimän takin ja koitin syödä tarjolla ollutta keittoa mutta se ei oikein maistunut. Sain Juhalta kyydin mökille, hänkin oli hyvässä kunnossa oman 55 km matkansa jäljiltä. Mökillä pääsin suihkuun ja ottamaan kunnon päikkärit. Sealskinzin sukat olivat hieroneet muutamaan varpaaseen mehevät rakot mutta muuten hiertymiä ei tullut. Ehkä jalat olivat turvonneet sen verran, että nämä paksummat sukat eivät mahtuneetkaan kenkiin kunnolla. Illalla jalat olivat yllättäen ihan hyvässä kävelykunnossa ja kävimme Juhan kanssa ottamassa Anun vastaan 34 km kisan maaliin. Myöhemmin burgeri ja pari palautusjuomaa hotellin ravintolassa maistuivat kyllä hyvältä.
Tästä reissusta jäi hyvä maku suuhun. Rajoituksista
huolimatta NUTSin porukka oli saanut aikaiseksi mahtavat polkujuoksupippalot, kiitos siitä!
Kisaaminen pitkästä aikaa oli todella mukavaa. 83 km matka sujui tällä kertaa
ilman suurempia ongelmia. Jaksoin keskittyä paremmin juurakoissa etenemiseen ja
vielä lopussakin oli juoksujalat alla. Valmistautumisessa vähäinen
juoksukilometrien määrä hieman arvelutti mutta ainakin tähän vauhtiin niitä oli
ollut riittävästi. Nopeampi eteneminen taitaisi vaatia enemmän juoksukilsoja
pitkin talvea.
Kesän tärkein tavoite on nyt saavutettu. Pitää ottaa hetki
iisisti ja katsoa millainen liikunta alkaa kiinnostella seuraavaksi.